Kenenkähän mahtavat olla ne suloiset NOIN 8-10 v. pikku pojat, jotka Merikaarrossa jatkuvasti kulkevat tekemässä mitä milloinkin? Toinen kiroaa kuin merimies. Kesällä potkivat ohimennessään kukkapenkistä kiveykset irti, KOLMESTI, vaikka asiasta huomautinkin, ettei noin saa tehdä. Viime viikolla hävisi pihasta uusi jalkapallo, naapurin kissaa olivat kiusanneet.
Voisitte vanhemmat hiukan opettaa lapsillenne toisten kotien kunnioittamista ja käytöstapoja. Omalla pihalla potkikoon ja varastelkoon miten huvittaa, meidän tontilta tulee ensi kerralla lähtö ja lujaa. Vai voikos lapselle soittaa poliisin? Miksei voisi, jos kerran varastaa. Jollette viitsi kasvattaa lapsia, älkää tehkö niitä. Voi olla noloa hakea sen ikäistä asemalta.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Pane juuttaan tenavat makellariin
pariks päiväks ja päästä Saarenkyläs vapaaks
ja kunnolla piiskattuina
Oppi ne gangsterinalut tavoille
ja jos ei kerrasta opi niin ens kerralla aina
päivä lisää maakellaria.
poliisit paikalle, jos näet pojat pahanteossa. Jos livistävät, niin kerro tuntomerkit. Kyllä niin pienestä kylästä löytyy pari poikaa. Poliisi ilmoittaa asiasta vanhemmille ja myös sosiaalivirastoon, kun ovat alaikäisiä. Voit myös vaatia korvauksia rikotuista tai varastetuista tavaroista iästä riippumatta.
Mietin vain,että missä päin merikaartoa nämä pojat melskaavat.
Voi olla että tunnen toisen tapauksen...
No jos tunnet, niin välitäpä ihmeessä viesti hänen vanhemmilleen. Ehkä he eivät edes tiedä, mitä poika puuhaa.
Kukahan kävi räjäyttelemässä postilaatikoita kolkissa uutenavuotena. Punamusta takki taisi olla päällä? Poliisitkin kävi tutkimassa tapausta.
Meillä sentään postilaatikko säilyi. Varmaan samat kakarat, kuin ikuiset varastelijat ja kukkapenkkien potkijat. Kolkissa muutenkin riehuvat aina, välillä isompi lauma, välillä muutama. Millähän sen saisi loppumaan, kun vanhemmista ei nähtävästi lastensa käytöksen valvojiksi ole?