Maikkarin uutisissa oli kiinnostava juttu, joka näkyy nyt katsomossa kai muutaman päivän. Haluaisin siitä kopion tutkimuskäyttöön. Kun tuota MTV3:n katsomoa ei pysty siirtämään omalle kovalevylle katseltavaksi, ilmeisesti Silverloghtin vuoksi, niin ajattelin ladata jonkun ilmaisen ohjelman, joka kaappaisi ruudulta ja tekisi siitä videotiedoston. Äänen kaapauksen tulee tietysti toimia. Nyt saan äänen talteen nauhurilla kaiuttimien päältä, mutta se ei aina riitä, kun niissä on grafiikkaakin. Minulla Win7.
Mutta, mutta... Olen ladannut parikin, enkä saanut kumpaakaan toimimaan eikä niihin tietenkään ollut mitään käyttöohjeita. Kolmanneksi yritin, kai suomalaista apowersoft.fi - sivulta saatua ohjelmaa, mutta se sai koneeni pelkästään juntturaan. Taitaa vaatia Win10:n. Eikä ohjeita löytynyt siihenkään.
Seuraavaksi ajattelin kokeilla huomenna tällaista: My Screen Recorder Pro.
Onko kellään? Tai onko tiedossanne joku muu yksinkertainen ja hyvä ohjelma. Joko niin yksinkertainen, attä aloittelijakin osaa käyttää ilman ohjeita tai sitten sellainen, missä on ohjeet.
Kiitos etukäteen. Mistään laittomasta ei ole kysymys. Netistä saa kopioda omaan tutkimuskäyttöön ja niitä voi lyhyestii siteeratakin, kunhan mainitsee lähteen.
Video ruudulta, miktä ilmaisohjelmaa käytät
12
72
Vastaukset
Siinä saattaa olla kopiointisuojaus. Kopiointisuojauksen kiertäminen on nykyisessä lainsäädännössä rikos vaikka onnistuisikin
- Ruutuvideokaappaus
Saattaa???? Vaikka olisikin kopiointisuojaus, voin kai nauhoittaa kovaäänisestä äänen ja ottaa ruudulta still-ruutukaappauksia? Kai saan ottaa tv:n tai PC:n kuvaruudusta valokuviakin ihan laillisesti omaan käyttöön? Silloinhan en kopioi alkuperäistä videomateriaalia videona. Mutta kun on kysymyksessä MTV3:n omaa tuotantoa (haastatteluja yms. suorana lähetettyä uutismateriaalia, ei kolmannen osapuolen filmejä tms), niin miksi maikkari tekisi kopiosuojauksen? Eihän Ylekään tee. Syy kopionnin vaikeuteen on Silverlight. Sillä esitettyä videota on vaikea kopioida maikkarin nettisivuilta.
"Saattaa????"
Niin, onhan noissa ties mitä DRM virityksiä.
"Vaikka olisikin kopiointisuojaus, voin kai nauhoittaa kovaäänisestä äänen ja ottaa ruudulta still-ruutukaappauksia?"
Kyllä saa, jos se toimii noin. Saat varmaan myös kuvata videokameralla tietokoneen ruutua.
Mutta jos siellä on kopiointisuojaus ja sitä pitää kiertää tai murtaa jotenkin niin nykyisen lainsäädännön mukaan sitä ei saa tehdä vaan kopiointi pitäisi rajoittaa kopiosuojaamattomaan materiaaliin.
"Syy kopionnin vaikeuteen on Silverlight. Sillä esitettyä videota on vaikea kopioida maikkarin nettisivuilta."
Niin kun siinä Silverlightissa on sitä kopiosuojaustekniikkaa.
- yksi-vaan-utelias
Asiasta kolmanteen, mutta voisikohan TV-ohjelmien tallentaminen onnistua USB-TV-tikulta (DVB-T tikku) helpommin kuin esim. Yle Areenasta tms. paikoista?
- tikkupyllyyn
Tv-tikku on tv-vstaanotin.
- Affiliate-Julkaisia
Jos olisi Linux, mainokseton katselu omalle koneelle ladattuna, onnistuu yhden rivin komento putkella.
Niin paljon kyseenalaistitte tuon etten uskalla tähän lykätä esimerkkiä. Tämä on jo toinen asia joka jää julkaisematta siitä syystä että minä itse saatan joutua vastuuseen antamistani ohjeista.
Tuossa aiemin käsiteltiin jotain uutista joka sisälsi palvelunesto hykkäystä. Linux on niin hiton vahva työkalu, että osaamisen myötä myös vastuuntunto kasvaa.
joten etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. - linkkupois
Eli linuxilla laittomuuksiin!
- Affiliate-Julkaisia
linkkupois kirjoitti:
Eli linuxilla laittomuuksiin!
Väärin käytettynä autollakin voi tappaa, vaikka se on tarkoitettu siirtymä härveliksi paikasta a paikaan b.
Tuolla saa tallennettua kaiken mitä saa ruudulla näkymään http://www.hyperionics.com/hc2/index.asp Suomeksi lyhytlinkkinä http://ra.fi/ISSY
Linux Mint 18 "Sarah" https://www.youtube.com/watch?v=-kUFNPqgu5s
- Varma_keino
Unohda ohjelmat - pieni kolmijalka ja videokamera - se on siinä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 30826948
Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?482304- 2011640
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1541570Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien371477- 341331
- 1221018
Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin30932Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex94893Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit
Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t81830