terveystarkastajan luona

hoitajienpoika

Oli 9 luokkalaisten kossien kevät terveystarkastus, joten ku olin aakkospään viimeinen ja viel sopivasti viimeisestä luokasta jolle tehdään tarkastus.

Kun saavuin terkan odotushuoneeseen olikin terkka jo odottamassa ja pyyti tulemaan sisään, alkajaisiksi terkkari esitteli itsensä ja hän oli saanut Suomen seksuaaliselta tutkimus laitokselta käskyn tehdä mun penikselle täydellinen tutkimus.

Mutta ensiksi otetaan ihan perus tarkastus, kun eka vaihe oli tehty painoi terkka pöydällään jotain nappia ja terkan taukotilasta tulla keinahteli erittäin siro ja seksikäs hoitaja joka esittäytyi Mirjaksi sanoen et mää tulin terkan avuks.

Sitten terkka käski riisua ilkosilleen ja käydä gyneologiselle tuolille, tottelin ja pian makasin tuolilla penis puoli jäykkänä nyökkyen, terkkari ja Mirja vetivät hanskat päälle ja alkoivat tunnustella pienistä.

Pian tahtomattani sain orgasmin ku tuntui niin ihanalt ku kaks nuorta alle 35 hoitsua kopeloi mun penistä, terkka otti pyyhkeen ja kuivas pukunsa ja peniksen, sit Mirja vaan sano et eiköhän siirrytä näytteiden Otto on ku se noin vähästä alkaa sylkemään spermaa.

Joten sit Mirja toi tarvike kärryn tuolin viereen jonka kyydissä oli sperman näytteiden kerääjä lypsylaite jonka hän esitteli mulle, mirja kerto et mun penikseni olis aikomus lypsää tyhjäksi ja samalla mitataan siemensyöksyjen välinen aika/sperman ja siittiöiden väheneminen ym ym ja kuvata miten penikseni käyttäytyy lypsyn aikana sillä tykytys imunkuppi oli kirkas ja läpinäkyvä.

Ennenkuin lypsykone asennettiin tai mikä nyt onkin terkka parturoi karvoituksen jottei lypsäjän valtava alipaine repisi karvoja kivuliaasti irti, sit ku alapää oli paljas posliini nykäs terkkari ja Mirja kasvomaskit kasvoilleen ja uudet latex hanskat.

Penis liukastettiin liukuvoiteella ja lypsäjä käynnistettiin jaa sit se alkoikin penis lutpsahti koneen lypsy sylinteriin, sit Mirja toi video kameran viereiselle pöydälle ja kohdistui sen pienistä kohti pyytäen terkkaa asettamaan koneen 3/4 teholle joka kohotti hyvän olon tunnetta paljon.

Eikä pitkään männy ku sain orgasmin joka sai minut jäykistymään aivan kangeksi sillä kone osasi työnsä joten sain elämäni parhaan panoksen mut sit kone sammui, mihin Mirja/terkka sanovat et mehän unohettiin sitoa sut kiinni tuoliin mut nyt joudumme lykkäämään naytintoasi.

Sitte jalat kytkettiin telineisiinsä kahel remmillä ja mahan ympäri myös ranteet sidottiin kiinni, sen jälkeen hoitajat laittoivat kameran ja lypsäjän yhtäaikaa käyntiin, kone sykki/ tykytti penistäni kovalla voimalla mut homman teki helpoksi ku terkka ruutasi välillä sylinteriin lisää liukastetta.

Oli aivan taivaallinen tunne ku tunsin peniksen alkavan sykkiä ja pian sain orgasmin johon terkka ja Mirja vain kehuivat mun penistäni kuin mukavat 9,4 ml se sylki, et vastaavaa määrää näkee harvoin tulevan.

Sit aloitettiin 3 näytteen lypsäminen jolloin anukseeni ruiskutettiin jotain ja terkka työnti lähes koko kätensä sisääni kertoen et ny mää hieron sun eturauhasta jotta näemme kuin paljon sitä hieromalla saamme sulta spermaa, joten kone asetettiin vain imemään ja tykytys toiminta sammutettiin.

Terkka enste liikutteli kättään edestakaisin löytääkseen eturauhasen ja sit alkoi kolmen sormin voimin hieroa sitä, se tuntu aluks kipeeltä mut vähänaijan kuluttua se tuntui hyvältä, nautintoa lisäten Mirja painoi yli d kuppiset rinnat kasvoilleni.

Ku terkkari näki minun imevän mirjan rintoja hän pani paremmaksi ja alkoi imeä pallojani tämä kaikki oli niin tehokasta et sain kahdet orgasmit lähes peräkkäin, ja lysähdin aivan veltoksi.

terkka veti kätensä ulos ja vaihtoi uuden kasvomaskin ja hanskat, Mirja taas ujutti rinnat takaisin paidan sisään mut sperman lypsylaite jatkoi edelleen tauotta työtään, Mirja istahti tuolille ja alkoi kirjoittaa jotain ylös napsauttaen koneen imemään täydellä teholla penistäni joka johti siihen et sain orgasmin noin 2,5 minuutin välein samalla terkkari haastatteli miltä lypsäminen tuntuu johon oli aika hankalaa vastata lähes peräkkäin tulevien orgasmien vuoksi.

Kun kone oli lutkuttanut peniksen lähes tyhjäksi näytteiden otto lypsäjä sammutettiin ja imututi nykästiin pois Peniksen päältä sillä Mirja halusi mitata kuinka suureksi penis on oikein turvonnut oltuaan yli 3 varttia lypsykoneen uumenissa?, kun pallot saadaan tyhjäksi siirrytään seuraaviin tutkimuksiin joten Mirjan mitattuaan peniksen pituus/ympärysmitta.

Lypsäjä asetettiin takaisin paikoilleen ja sit penis tyhjennettiin lopullisesti spermasta ja näytteet vietiin pakasteeseen, sit Mirja ja terkka irrotti mut tuolista ja käskivät mennä pariksi tunniksi lepohuoneeseen lepäämään niin me tullaan sut hakemaan parin tunnin päästä jatkotutkimuksiin.. jatkuu

4

9773

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rouva1993

      Onks täällä Suomessa nyt joku sperman tutkimus homma käynnissä kun tulee noita sperman näytteiden lypsy juttuja, ois ihan kiva ku meitä naisiakin syynättäisiin ja kirjoitettaisiin vaginan/ rintojen tutkimuksesta.

      Mut kiva juttu kirjoita vain lisää jatkoa on niin kiva lukea ja kuvitella nuori mies köytettynä tuoliin ja penis lypsykoneessa. YM YM.

    • houvtj

      Näinpä hyvää luettavaa on ku on sekä koneellista sekä pano hoidot yhdistetty

    • Anonyymi

      Toivon samaa itselläni ysiluokalla :)

      • Anonyymi

        Kunpa olisi minun tuntemani Mirja. Saisi lypsää mielensä mukaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      561
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      500
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      494
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe