Haluaisin kertoa täällä oman tarinani ja olisin kiitollinen jos joku haluaisi kommentoida sitä. Aloitan tarinani jo ala-asteelta. Silloin olin koulukiusattu, pikkainen "räkäpää". Yläasteelle siirryttäessä sain uudelta luokalta uusia ystäviä. Parhaaksi kaverikseni löysin erään joka harjoitti noituutta & satanismia. Tietysti minä ajaiduin mukaan meininkiin...Ja kun vihdon kasilla halusin siitä pois en helpolla päässyt. Tämä minun entinen "kaverini" alkoi kiusata minua. Nimittelyä mm. huoraksi. Tässä vaiheessa olin muutenkin yksin, kotona oli välit solmussa isäni kanssa, joka käytti alkoholia & kännissä oli joskus ilkeiden sanojensa lisäksi myös väkivaltainen. Tästä kaikesta halusin päästä pois ja kasin lopulla yritin ekan kerran tappaa itseni, mutta epäonnistuin. Sen jälkeen kertoja tuli useampia, myös viiltely tuli kuvaan mukaan... Sitten vihdoin lukion alkaessa minä tajusin mennä pyytämään koulun terkkarilta apua, se ei vain oikein ollut sellaista mitä odotin. Päädyin sitä kautta nuorten psykiatriselle osastolle. Siellä tapasin paljon erilaisia nuoria, mm. anorektikoita. Itsellänikin epäiltiin anoreksiaa, kun sinne jouduin, mutta laihuuteni johtui silloin masennuksesta. Sain ruveta syömään masennuslääkkeitä ja aluksi myös rauhoittavia. Myöhemmin vain masennuslääkkeitä. Olin sairaalassa yli kahdeksan kuukautta, kunnes viime kesänä pääsin pois. Mulla piti alkaa terapia, mutta eipä oo alkanu. Siitä ilmeisesti johtuu, että nykyään minulla on jonkin sortin syömishäiriö, ikäänkuin avunhuuto muille. Mua itseänikin inhottaa se että nykyään kaiken pitäisi jo olla ok, mutta silti mä leikin näinkin yksinkertaisella asialla kuin syöminen. Tällä hetkellä mulla on menossa "ahmimiskausi". Voisin olla vaikka koko päivän syömässä, ja syödä mielellään kaikkea todella epäterveellistä. Pizzaa, hampurilaisia, ranskalaisia, sipsejä, suklaata... Ja sitä ennen mulla oli kausi etten moneen viikkoon syönyt yhtään mitään, paitsi join silloin tällöin vettä. Viime kesänä painoin 54kiloa (olen 152cm:ä pitkä) ja loppusyksystä olin "jo" kymmenen kiloa laihempi. Sitten yritin vähän aikaa syödä normaalisti ja joulun aikoihin pudotin painoa vielä noin 5kiloa, jolloin painoin 39kiloa. Pidin itseäni vieläkin lihavana, mutta silti repsahdin tähän syömiseen. Nyt painan n.42kiloa, liikaa!!! Ja kun joka ilta huomaan että olen taas päivällä syönyt jotain masennun enemmän ja enemmän, haluaisin jälleen tappaa itseni. Mutta nyt ajattelen sentään että se olisi väärin muita kohtaan, lähinnä vanhempiani ja veljiäni. Vaikken enää kotona asukkaan, ovat välini vanhempiini ja etenkin vanhimpaan veljeeni todella hyvät. Nyt en vain tiedä kauanko jaksan tätä syön-en syö-rataa. Enkä uskalla hakea apua, koska olen kumminkin normaalipainoinen. Onko ideoita mitä mä teen, tai muita joilla olisi samantapainen ongelma???
Elämä=ongelma!!
Only me
8339
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mulla ei ole samanlaisia kokemuksia, mutta tuli tuosta yhestä lauseesta mieleen, että mikset voi hakea apua vaikka olet normaalipainoinen? Selvästikin sulla on ongelma, ja ongelmiin on oikeus saada apua.
Ehkä se, etten hae apua, johtuu siitä, että minulla loppui juuri suhde lääkärin kanssa, joka huolehti minun hoidostani. Tätä ihmistä minun piti tavata syksystä tähän asti noin kerran kahdessa kuukaudessa. Jo alusta lähtien opimme inhoamaan toisiamme, enkä saanut tältä lääkäriltä mitään apua. Nyt alan uskomaan, ettei mua edes kukaan halua auttaa. Vaikka en kyllä olisi entisestäkään lääkäristä päässyt eroon ellen olisi tälle sanonut että kaikki on hyvin... Ja kun olen näin lopettanut "hoitosuhteen" lääkäriin, miten voisin vielä mennä hakemaan apua? Olen nyt 17-vuotias.
et sä paina yhtää liikaa 152/42 ei oo liikaa ...
voin sanoo sen näin lääkärin lapsena =) on sun elämä ollu kyl aika rajuu ja sellast... sähän voit soittaa nuortenpuhelimee... tai no en oikee keksi, mut mun sisko oli 7 -luokal samanlaine se oli 172/49 ja hoki koko ajan et se on lihava ja et sen pitää laihtuu, mut nytte se on vähä lihon(masennuksest)ja on 176/59, mut se silti yrittää laihuttaa ja silloin, ku se päättää et se tekee sen eli laihuttaa ni silloin se kans sen tekee...ei must tainnu olla paljoo apuu, mut pärjäile
Täs Teille pikkunen neuvo näin poikasten puolelta...URHEILKAA!!! En ymmärrä mix kaikki tytyt valittaa painostaa?!! Läski tai ei, mitä väliä??? Tietysti luisevat on jo--*daaAA* Hommatkaa elämä, luisevat!!!
Urheilulla Teidän ei tarvii huolehtii mitä syötte...Jos vedätte suklislevyn iltaan ja seuraavana päivänä käy vaik kävelemässä 5km nii eipä oo levyst enää paljo jälellä masus!!! Pieni muotoinen urheilu ei tapa ketään!!
Kyllä se elämä tökkii kaikilla, jopa mulla, mut en välitä siitä enkä itestäni pätkääkään!!! Mulle on tärkeetä vaa muitten hyvin vointi...Mua ei oo kukaan tukenu henkisissä askoissa, cuz en tarvii! Jos en selvii niist yksinäni nii...MINKÄS SILLLE SIT VOIN?!!! Mitä hosumista tässä valmiissa elämässä on?? Uskon et kaikilla on jonkun sortin ongelmia, mut mix turhautua niistä?!!! Nauttikaa elämästänne sellaisenaan ku se on!! Elkää VÄLITTÄKÖ muitten mielipiteistä!! Se on TYHMÄÄ!! Noh...Tää nyt riistäyty nyt käsist vähän mut...=))) Pökiö oon!!
Vielä siihen syömis juttuun...Liikkukaa ihmees!! Mikä onkaan kivempaa, ku hölkkäillä kaduilla ja kattoo ku muut lihoo=)) Ite oon juossu kolmisen vuotta ja hyvää on seurannu (178/78) Ei vois timmimpi kunto olla ;)
Mut ymmärrän kyllä et tää on tytyille PIKKASEN eri homma ku pojille...Mut tytyt vois asentuu sen mukaan mitä ne haluu olla!! Nauttikaa täysin rinnoin elämästä!! Mä teen niin tälläkin hetkellä =)
PEACE Y'all!!!!
IHANA VIESTI! Iteki urheilen ja nautin lenkkeilystä jms. joten musta oli hurjan hyvä, että sä sanoit kaiken noin kivasti näille kaikille tytsyille, jotka koettaa epätoivoisesti laihduttaa SYÖMISEN avulla eli jättävät ruuat syömättä sen sijaan kuin voisi käydä aerobickissä(joka on hurjan hauskaa ja energiaa tuovaa puuhaa).
KIITOS, että kirjotit noin hyvän tekstin, ehkä tytsyt tajuaa, kun poika sen on kirjottanu. Kato, ei se auta, että mä tässä rupeaisin aukomaan päätäni urheilusta. Vain poikien mielipide vaikuttaa niihin tyttöihin, jotka eivät edes laihduta itsensä vuoksi vaan poikien.
Että on lihavia ihmisiä jotka ei laihdu vaikka urheilevat ja kuten minä, näitä luisevia jotka eivät lihoa.Joten antakaa olla.
Satanismia ei harjoiteta. Satanismi ei ole uskonto. Ystäväsi ja sinä olitte jotain muita kuin satanisteja. Vouhottajia, kenties...
Älkää pilatko meidän kunniallisten satnistien mainetta.
Mutta pieni lohdutuksen sana että kovaa on sulla ollut elämä. Tiedän miltä paha masennus tuntuu.
Toivottavasti saat jostain voimia aloittamaan normaalin elämän.
Sitä toivoisin itsellenikin.
Pärjäile.
Pärjäile.