Kertokaa mielipiteenne ja mitä tarkoittaa sana "ahne"?
Onko.Microsoft.ahne
23
78
Vastaukset
- ms-röh
On ahne. Ahne tarkoittaa esimerkiksi sikaa joka syö ylenmäärin ja lihoo.
- röyh
Tuskin kukaan kutsuu sianporsaita tai isompiakaan ahneiksi.
- tuttu_sanonta
Ahne kuin sika.
- kasso-peiliin
Taitavat kaupunkilaiset ahmia joulusikaa ahneesti kun keksivät sanontoja.
Kuuntelin poikasena jotain kuunnelmaa radiosta. Siinä oli joku Maankiertäjä joka saapui johonkin hienoon maahan ja ihastui siihen niin että halusi jäädä sinne loppuelämäkseen
Löytyi joku Ruhtinas vai mikä se nyt oli ja Maankiertäjä kyseli maata ostaakseen sitä itselleen. Maan omistava Ruhtinas oli myöntyväinen myymään maata ja ehdotti jotain hintaa ja maa-ala olisi se minkä tuo Maankiertäjä pystyisi päivän aikana kiertämään ja merkitsemään mutta ennen auringon laskua hänen olisi oltava siinä paikassa takaisin mistä oli lähtenyt aamulla maata itselleen merkitsemään
Maankiertäjä lähti seuravana päivänä auringon noustessa matkaan ja merkitsi paikkoja ja huomasi matkallaan että tuo paikka hänen oli vielä saatava ja ahneuksissaan hän vain hamusi ja hamusi lisää maata
Aurinko alkoi laskea ja Maankiertäjälle alkoi tulla kiire sinne lähtöpaikkaansa ja hän jo juoksi minkä kerkisi
Ruhtinas siellä jo odotteli Maankiertäjää mutta sai odotella jo pimeässä kun maankiertäjä saapui viimein paikalle
Maankiertäjä menetti rahansa eikä saanut maata mutta Ruhtinas lohdutti häntä ja sanoi että näin oli käynyt niille muillekkin maanostajille jotka ahneuksissaan olivat pilanneet maan ostonsa hamuamalla liikaa maata kieroksellaan
Näin taitaa käydä myös Microsoft nimiselle Firmalle?- ApprovedConfirmed
"Näin taitaa käydä myös Microsoft nimiselle Firmalle?"
Sitähän sanotaan, että ahneella on paskanen loppu. Ei se turha sanonta ole. - Affiliate-Julkaisia
Tonilla on sana hallussa.
- fil.maist
ahnas, ei saa tarpeekseen, haluaa, haluaa kaiken, haluaa paljon, himoitsee, himoitsee lisää, hotkiva, itsekäs, kiskuri, kyltymätön
Kaikki täsmäävät Micro$oftiin.
http://www.ratkojat.fi/hae?s=ahne Mitä ihmeen itkemistä tämä nyt on?
Onko ahneus sitä, että laittaa tuotteilleen ja palveluileen hintalapun?
Oletteko huomanneet, että hinnat ovat laskeneet kaiken aikaa?
Ja jos ei tykkää niin ei ole mikään pakko käyttää.- ApprovedConfirmed
"
Ja jos ei tykkää niin ei ole mikään pakko käyttää. "
Tämä on niin totta, mutta kun he eivät ymmärrä... ApprovedConfirmed kirjoitti:
"
Ja jos ei tykkää niin ei ole mikään pakko käyttää. "
Tämä on niin totta, mutta kun he eivät ymmärrä...Ei näistä aina tiedä kuuluuko kivi vaiko kasvikuntaan.
Jos käyttää maksullista tuotetta tai palvelua niin onko se sitten jokin yllätys että sen käyttö maksaa?
Nämä tulee mieleen:
http://www.aasiakas.net/kotisivut-eivat-toimi/
http://www.aasiakas.net/laajakaistaoperaattorin-kauneimmat-kukkaset/- isompi-hintalappu
Ei se, että laittaa hintalapun, vaan se, että pyrkii monopoliin, ja tahtoo laittaa vielä isomman hintalapun.
isompi-hintalappu kirjoitti:
Ei se, että laittaa hintalapun, vaan se, että pyrkii monopoliin, ja tahtoo laittaa vielä isomman hintalapun.
Ei ole pakko käyttää.
- isompi-hintalappu
M-Kar kirjoitti:
Ei ole pakko käyttää.
En kuule käytäkään. Mutta vähemmän ahnetta se ei ahneesta tee mitenkään.
- sdfsfsfdsdfsfdsdf
En sanoisi että microsoft on ahne, vaan että asiakas on tyhmä kun ostaa microsoftin tuotteita.
Ei välttämättä. Kyllä jokainen saa tehdä omilla rahoillaan mitä haluaa ja jollekin voi olla hyötyä maksaa Microsoftin tekniikan käytöstä.
Se sen sijaan on tyhmää jos ihan itse omilla rahoillaan valinnut Microsoftin ja sitten itkee siitä. Oma vikahan se on :D
- monopolin-olemus
Kyllä monopoliin pyrkivää yritystä voi sanoa ahneeksi.
Mitä tapahtuu hinnoille kun yritys saa monopolin? Se voi määrätä ne itse, kysynnästä riippumatta. - ei__anna
Onko lähikauppiaani ahne, kun ei anna ruokaa ilmaiseksi vaan pyrkii rikastumaan myynnillä?
- jnjnjnjnjnjnjn
On se ahne jos tuote on ylihintainen, sen näkee yleensä siitä minkälaisella autolla hän ajaa. Pakko niiden on ottaa maksu, että voivat ostaa lisää ruokaa myytäväksi.
- mitä-yrittää
Pyrkiikö lähikauppiaasi omistamaan kaikki maailman lähikaupat, tai yrittääkö hän pakottaa kaikki maailman lähikauppiaat noudattamaan omaa konseptiaan?
- lkjhgf
Bill Gates ei ole ahne vaan hyväntekijä.
Gates lahjoittaa vuosittain huomattavan osan omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen Bill ja Melinda Gates -säätiönsä kautta. Säätiön avulla taistellaan esimerkiksi malariaa, tuberkuloosia, poliota ja aidsia vastaan maailmalla.
Linux-runkkareilta jäi tämä huomioimatta.- ahneuden_huipulla
Et tiedä edes paljonko hänellä on rahaa. Tekee vaan ahneena lisää ja jakaa osan voitoista hyväntekeväisyyteen ja saa siitäkin verohelpotuksia. Omaisuuttaan hän ei varmasti jaa.
- ei-paskalle-taivu
Rahalla on helppo ostaa arvostusta filantrooppina jos on millä mällätä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi olet riittämätön kaivatullesi?
Mistä asioista tunnet riittämättömyyden tunnetta kaipaamaasi ihmistä kohtaan? Miksi koet, että et olisi tarpeeksi hänell1453006- 502462
- 1072441
Aloitetaan puhtaalta pöydältä
Mukavaa iltaa mukaville. 😊 ❤️ ⚜️ Minusta ei kaikki täällä tykkää, eikä tarvitsekaan. Kun eivät ymmärrä, niin sitten ei2382121- 1001678
Mitkä on ne arvot?
Itselleni särähtää korvaan joka kerta kun kuulen arvoista ja arvomaailmasta. Olen miettinyt paljon, että mikä on se minu2361673Koulussa opetetaan anaali- ja suuseksiä
"Kirjassa puhutaan varsin suorasukaisesti ”vehkeistä, flirttailusta, suostumisesta ja kieltäytymisestä, nautinnosta sekä4341572Tavarakirppis lopettaa ilkivallan takia.
Tähänkö on jo Kajaanissa tultu? Onko lasten kuriomuus jo näin pitkällä, ei kait tätä aikuiset tee. Mikä on seuraava j91524Tätä et nähnyt tv:ssä: TTK-voittaja Anssi Heikkilä avautuu suhteesta Linnea Leinoon: "Sie annoit..."
Menikö voitto mielestäsi oikeaan osoitteeseen? Linnea Leino ja Anssi Heikkilä voittivat TTK:n vain 1,2 % erolla yleisöää141512R.I.P. Kristian Antila
Entinen huippumaalivahti ja -kiekkoilija menehtyi äkillisesti 44-vuotiaana. Kunnia muistolleen. https://www.iltalehti.fi201309