Harrastusta vailla

Tarvitsisin itselleni uuden harrastuksen. Lopetin 7 vuotta kestäneen salibandyurani kaksi vuotta sitten ja nyt tarvittaisiin jotain tilalle. Silloin joukkueeni hajosi ja en sopinut uuteen seuraan, joten lopetin. Voi olla urheilua tai mitä vaan. Yksi tärkeä osa olisi kuitenkin se ryhmä, missä harrastettaisiin. Olen sosiaalinen ihminen, mutta olen pitänyt kaveripiirini aina aika pienenä. Noh, kun on siirrytty koulusta toiseen niin se pieni kaveripiiri on mennyt edelleen pienemmäksi. Olen kyllä porukassa aina mukana ja näin, mutta sellaista syvempää ystävyyttä ei ole oikein syntynyt kenenkään kanssa. Minulla on yksi paras kaveri, jonka kanssa vietän aikaa, mutta muuten olen kotona aika paljon koneella tai kirjojen ääressä. Olisi kiva, jos vaikka sitten sen harrastuksen kautta saisi vähän lisää sosiaalisia kontakteja. Joukkuelajeissa tuntuu vain olevan se ongelma, että tämän ikäisenä (18v) löytyy harvoja kivoja harrastepohjaisia joukkueita. Pelkään sitä, etten pääse mukaan niihin pieniin piireihin tai minua kiusataan niin kuin tapahtui seurassa, jonka takia lopetin. Olen miettinyt laulamista, mutta kuoro kuulostaa hieman oudolta... onko siellä edes ketään nuoria? Puoluetoiminta on myös käynyt mielessä, mutta en haluaisi sitoutua mihinkään puolueeseen tai järjestöön. Ei varmaankaan riittäisi motivaatio. Olen aina kokenut olevani aivan hirveä tanssija, joten sekin kuulostaa vähän kankealta. Olisi ihanaa tehdä jotain eläinten tai lasten kanssa (ei ratsastus plez) Ehdotuksia saa heittää, olisi kiva tietää, jos muilla on samoja tuntemuksia. Eikä tosiaankaan haittaisi, jos toiminnassa olisi mukana jätkiäkin.
053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


JazuNeon kirjoitti:

Tarvitsisin itselleni uuden harrastuksen. Lopetin 7 vuotta kestäneen salibandyurani kaksi vuotta sitten ja nyt tarvittaisiin jotain tilalle. Silloin joukkueeni hajosi ja en sopinut uuteen seuraan, joten lopetin. Voi olla urheilua tai mitä vaan. Yksi tärkeä osa olisi kuitenkin se ryhmä, missä harrastettaisiin. Olen sosiaalinen ihminen, mutta olen pitänyt kaveripiirini aina aika pienenä. Noh, kun on siirrytty koulusta toiseen niin se pieni kaveripiiri on mennyt edelleen pienemmäksi. Olen kyllä porukassa aina mukana ja näin, mutta sellaista syvempää ystävyyttä ei ole oikein syntynyt kenenkään kanssa. Minulla on yksi paras kaveri, jonka kanssa vietän aikaa, mutta muuten olen kotona aika paljon koneella tai kirjojen ääressä. Olisi kiva, jos vaikka sitten sen harrastuksen kautta saisi vähän lisää sosiaalisia kontakteja. Joukkuelajeissa tuntuu vain olevan se ongelma, että tämän ikäisenä (18v) löytyy harvoja kivoja harrastepohjaisia joukkueita. Pelkään sitä, etten pääse mukaan niihin pieniin piireihin tai minua kiusataan niin kuin tapahtui seurassa, jonka takia lopetin. Olen miettinyt laulamista, mutta kuoro kuulostaa hieman oudolta... onko siellä edes ketään nuoria? Puoluetoiminta on myös käynyt mielessä, mutta en haluaisi sitoutua mihinkään puolueeseen tai järjestöön. Ei varmaankaan riittäisi motivaatio. Olen aina kokenut olevani aivan hirveä tanssija, joten sekin kuulostaa vähän kankealta. Olisi ihanaa tehdä jotain eläinten tai lasten kanssa (ei ratsastus plez) Ehdotuksia saa heittää, olisi kiva tietää, jos muilla on samoja tuntemuksia. Eikä tosiaankaan haittaisi, jos toiminnassa olisi mukana jätkiäkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu