käyttätyivät yhtenä " miehenä " ennustaja eukkojen tavoin, kun asialisempaa olisi ollut heidän paneutua suomessa äsken kiinni jäänneisiin ihmiskauppiaisiin jotka paperittomia ovat kuskanneet suomeen orja työvoimaksi itselleen ja yrityksiinsä joiden tulotase on aina tyhjä. Suomeen on päässyt uskomaton määrä ihmiskauppiaita joiden kiinni jäämisestä rabortoivat tavalla joka lähentelee holtitona ja välinpitämätöntä suhtautumista. Eilisten ennustaja eukkojen varsinainen tehtävä olisi pysäyttää ihmis-salakuljettajat sekä heitä hyväksikäyttävä heidän työllään rikastuva rikolismielinen kaikenmaailainen sakki, siellä on suomalaistakin konnaa kehumassa itseään yrittäjäksi vaikka käyttävät härskisti hyväksi kaikenmaalaista työväkeä mutta haluavat esiintyä kuin olisivat suomen yrittäjiä vaikka ovat pelkkiä talousrikollisia monta kertaa konkursin tehneitä halpatyövoimaa hyväksikäyttävää jotka eivät tule palkkatyöllään toimeen vaan tarvitsevat joko lisäksi toisen työn tai sosiaalista tukea elämiseensä.
Ennustaja eukot eilen A-studiossa
zcxtråo
2148
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ennustaja eukot ns. luovat uhkakuvia Donald Trumpista mutta eivät olleet järkyttyneitä ja peloissaan edelisen kesän katuryöstäjistä jotka olivat ryöstäneet lapsia ja nuoria kadulla. Tänä vuonna ryöstetty ja pahoinpidelty enenmmän mitä uutisissa kehtaavat kertoa lapsia ja nuoria mm. koulumatkalla sekä yritetty kiristää jne. Katu pristitoidut pieksävät ja viiltelevät toisiaan julkisesti kaduilla taistellen revireistään. Päiväkodin pihat. leikkipuistot koulujen pihat huumeruiskuja ja neuloja enimmässä määrin että työväen työpäivä alkaa ensimäisenä kaikenmaailman jätteen siivoamisella. Talousrikolisten yhä kasvava joukko orjuuttaa ja kiristää paperittomia maahanmuuttajia yms. Tämä ei huolestuta ennustaja eukkoja kun ovat niin ollakseen tärkeitä " asiantuntijoita " vaikka eivät ole pelkästään Sotea saaneet maaliin puhumttakaan monista muista ajankohtaisuuksista mutta kyllä on mielipidettä julkisuuteen patsastelemaan että melkein " hävettää " sanoa suomea tietoyhteiskunnaksi kun vähänkin katsoo minkälaista " tietoa " ketäkin julkisuudessa " tietää "
Eihän noita kukaan jaksa katsoa. UUsisuomi verkkolehtenä on ainoa, mitä jaksan lukea. https://www.uusisuomi.fi/