Jo on aikoihin eletty

Eduskunnassa kansanedustaja Kalle Jokinen (kuten moni muukin kansanedustaja ja ministeri) virnuilee, naureskelee ja muljauttelee silmiään, kun puhujapöntössä puhutaan köyhistä ja syrjäytetyistä. Kyllä pitäisi kansan edustajien kuunnella tarkalla korvalla, sillä pieleen on mennyt ja menee Sipilän hallituksella. Hävetkää siellä eduskunnassa, sillä annatte mallia lapsillekin, että kiusata saa!
13138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Samaa mieltä aloittajan kanssa. Katselin eilen telkusta eduskunnan täys istuntoa ja kyseinen kansan edustaja öykkäröi opposiittion puolueille ja köyhille.
Ei olisi olisi kaverilla varaa soittaa olematonta suutaan.

Äänestä

Niin Jokinen kuin hänen vaimonsa saavat tulonsa valtion kassasta... Eli helppoa on hymyillä kun palkka aina valmiina kuin pullat uunista, siis ihan sama vaikkei sitä edes ole paikalla...Ei pysty Suomi näitä pintaliitäjiä paljoa lennättää, valtio maksaa parisatataa tonnia, mutt missä on tuottavuus?

Äänestä
  • Opettaja-rouvan työnantaja on Orimattilan kaupunki. Tuskin ihan sama onko kuvisope paikalla vai ei. Ihan työihmisenä rouva tunnetaan, ei lintsari-luuseri-lookista, tai pintaliidosta. Jos kadehdit opettajan työtä, hanki pätevyys ja käy kokeilemassa miten pärjäät teinien kanssa. Jos kadehdit politikkoja, ei muuta kuin kuntavaaleihin ehdolle ja uraa luomaan.

    Äänestä

  • Valitettavasti joukkopsykoosi on vallannut päättäjät. Oma ajattelu on kuihtunut.

    Äänestä

  • Onko sitä omaa ajattelua niillä koskaan olutkaan? Aika monet onnettomia ovat kun katsot nimet valtuuston netti sivulta.

    Äänestä

Moniko päättäjä tai hallituspuolueiden edustaja/kannattaja on kirjoittanut lehteen nykymenosta. Ovat sitten tyytyväisiä nykymenoon ja Sipilän hallitukseen, vaikka työttömät, sairaat, vanhukset kärsivät. Oikein lökäpöksyjä koko sakki. Päättämään pitää päästä vaikka kertaakaan ei saada suuta auki niissä kokouksissa. Mutta annas olla kun kuntavaalit lähestyvät niin pullalla, sopalla tai makkaralla houkutellaan ihmisiä kojulle ja valehdellaan taas niin että korvat heiluu...

Äänestä

Kuten Sipilä on joka asiasta todennut."ihme on tapahtunut" . Tähän meidänkin omat päättäjämme nojaavat Hennoineen.

Äänestä

aikoinaan jokinen potki mun koiran pentua virka asussa ,ei pelkkää huhua todistajia on

Äänestä

mulla se muija oli kuviksen opena ja en vieläkään osaa piirtää edes tikku-ukkoa mallista :(

Äänestä
  • Tuskin se opettajan vika on. Vajavaisia on hieman hankala opettaa, jos ei ole erikoistunut alaan.

    Äänestä

Täällä se ikuisten valittajien armeija taas kokoontuu. Että kun yhteiskunta ei pidä meistä huolta. Jokainen on oman onnensa seppä. Sitä saa mitä tilaa. Heikot sortuu elon tiellä jätkä sen kun porskuttaa.

Äänestä
  • Homo, tuo makkaraperunat minulle.

    Äänestä

  • minä.tilaisin kirjoitti:

    Homo, tuo makkaraperunat minulle.

    Vauhtia. Nälkä on kova.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kansalainen1234 kirjoitti:

Eduskunnassa kansanedustaja Kalle Jokinen (kuten moni muukin kansanedustaja ja ministeri) virnuilee, naureskelee ja muljauttelee silmiään, kun puhujapöntössä puhutaan köyhistä ja syrjäytetyistä. Kyllä pitäisi kansan edustajien kuunnella tarkalla korvalla, sillä pieleen on mennyt ja menee Sipilän hallituksella. Hävetkää siellä eduskunnassa, sillä annatte mallia lapsillekin, että kiusata saa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu