Budhalaismunkki levitoi

Tuli tv.stä kun munkki levitoi, eli "leijui" ilmassa.
Mentalisti/taikuri Dan White seurasi vieressä, eikä huomannut mitään huijausta !
Aitoa levitoimistako ja yleensä mistä noi levitoimisjutut tulee meditointiin tai budhalaisuuteen liittyen.
3177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pahat henget tuonkin saavat aikaiseksi. Raamatussa on kerrottu henkimaailmasta se, mitä ihmisen siitä tarvitsee tietää.

Äänestä
  • Justiin niin,aina vain pahat henget. Jeesus oli myös joogi. Jos Jeesus tulisi nyt ja tekisi temppujaan te sanoisitte että pahat henget ovat vallanneet hänet. Ja Jeesushan sanoi että pystymme tekemään samoja asioita kun hän ja vielä suurempiakin jos vain uskomme.

    Äänestä

  • Myös kristinuskon piirissä on ollut levitoivia pappeja, pyhimyksiä tai munkkeja, mm. Joseph of Cupertino. Liekö siinäkin "pahat henget" asialla?

    PS. Itse en oikein usko em. videon aitouteen. Uskon että ilmiöitä on tapahtunut, koska kertomuksia ja sellaista nähneitä on paljon, mutta jos katsoo nykyistä hektistä kulutusyhteiskuntaa, niin ei ole mikään ihme ettei menneen maailman ihmeitä nähdä, koska kellään ei edes ole pitkäjänteistä keskittymiskykyä moneksikaan minuutiksi. Entäpä sitten viikoiksi tai kuukausiksi, tai kuka edes haluaisi yrittää mitään, kun ei mitään mistään tiedäkään?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hhuyyf kirjoitti:

Tuli tv.stä kun munkki levitoi, eli "leijui" ilmassa.
Mentalisti/taikuri Dan White seurasi vieressä, eikä huomannut mitään huijausta !
Aitoa levitoimistako ja yleensä mistä noi levitoimisjutut tulee meditointiin tai budhalaisuuteen liittyen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu