Käsiin sattui pehmeäkantinen Taisteluni osa 1 vuodelta 1941, 1. painos, WSOY. Suuri osa kirjan sivuista on yläosastaan ja sivun reunasta kiinni toisissaan, sivujen erottaminen vaatisi paperiveitsen käyttöä. Sivut siis eivät ole tahriintunet kiinni, vaan aivan kuin sivut olisivat väärin päin selkämyksessä kiinni.
Liekkö kovin yleinen virhe ao. aikakauden kirjoissa ?
Oudosti taitettu kirja v. 1941
9
446
Vastaukset
- Magisteri
Nidotut kirjat painettiin yleisesti tuolla tavoin. Syytä en tiedä, olisiko se, ettei sivut nuhraannu kaikkien lämijöiden toimesta. Poikkeuksellista kirjassani on vain se, ettei kirjan sivuja ole leikattu auki.
- Rikkinäinen_leikkuri
Minulla on käsitys, että kirjojen sivut painettiin - ja painetaan vieläkin - yksittäistä sivua suuremmille paperiarkeille niin että kussakin arkissa on painojälki useammasta sivusta. Vasta painokoneen loppupäässä arkit leikellään erillisiksi sivuiksi ja lajitellaan oikeaan järjestykseen.
Itsellänikin on äitini suvun perua kaksi pienen kirjapainon nitomaa kirjaa 1940-luvulta, joissa sivut ovat jääneet joko yläosastaan tai sivureunastaan leikkaamatta. Olettaisin että painokoneen leikkuri on ollut epäkunnossa, mutta vikaa ei ollut mahdollista korjauttaa sota-aikana, eikä heti ensimmäisinä sodan jälkeisinä vuosinakaan syystä, että kone oli amerikkalainen tai siksi, että vähän kaikesta oli pulaa silloin. Vika ei ollut kuitenkaan peruste jättää painamatta. Olivathan ihmiset tottuneet omatoimisuuteen vaikeammissakin asioissa.
Nuo kirjani ovat sisällöltään uskonnollisia, joten niitä selailleet kohtelivat kirjoja todennäköisesti kunnioittaen, eikä nuhraantumisen vaaraa ollut. Vaikka useammankin kirjapainon tuotteissa on saattanut olla sama vika, epäilen että kirjoja tarkoituksella tuolla tavalla painettiin. Jos ilmiö koskee muitakin kuin 1940-luvun kirjoja, luovun teoriastani. - ajantapa
Ennen sivut jätettiin leikkaamatta. Olihan se hienoa saada kirja ja päästä leikkaamaan ne sivut auki paperiveitsellä. Kysymyksessä ei siis ole virhe, vaan sen ajan tapa. Olihan se halvempaa, kun ostaja aukaisi sivut.
- Anonyymi
Minulla on kanssa sen tyyppisiä kirjoja viime vuosisadan alkupuolelta mm. ilmari krohnin musiikin teorian oppijaksoja.
- Anonyymi
Onko kukaan lukenut Taisteluni läpi.Kolme kertaa on yritetty,kesken on jäänyt.😁😁😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko kukaan lukenut Taisteluni läpi.Kolme kertaa on yritetty,kesken on jäänyt.😁😁😁
Olen lukenut.
Minulla on kirpputorilta löydetty Ilmari Kiannon ’Vienan Karjala - Kalevalan kehto’. Painettu 1935. Siitäkin oli suurin osa sivuista aukileikkaamatta. Lopussa on se mahtavan paatoksellinen hehkutus ’Suomi suureksi, Viena vapaaksi’.
- Anonyymi
Tuo että lukijan piti leikata sivut auki oli tyypillistä vanhemmille kirjoille mutta aika yllättävää että vielä 1940- luvulla noin painettiin, eipä ole tullut noin uusissa kirjoissa tuollaista vastaan vaikka satojatuhansia eri ikäisten kirjojen sivullisia on tullut luettua, myös ko. kirja, tai siis kaksiosaisena painettu ko. kirja. Ei tarvinnut siitä sivuja leikata eikä ollut kukaan muukaan joutunut leikkaamaan, en nyt kykene muistamaan painoksen aikaa.
- Anonyymi
Lisään vielä kun Kianto mainitaan, että olen voittanut kansakoulussa raittiuskirjoituskilpailun jonka aiheeksi valitsin Kiannon "Punainen viiva"- kirjan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1126949Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1034648L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa473918TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133314Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6651958Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2151318- 661318
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551273Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j501256Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12952