Varkaat iskivät kultakauppaan Kokkolassa!

Kultavarkaat olivat saaneet saaliiksi huomattavan määrän kultasormuksia Isokadulla sijaitsevasta kultasepänliikkeestä torstaina liikkeen sulkemisaikaan. Poliisi pyysi nettisivuillaan havaintoja varkaista, joten oletteko mahdollisesti nähneet mitään epäilyttävää Isokadulla tuolloin?
56403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat
  • Liittyykö nuo rattijuopot jotenkin tuohon varkauteen ?

    Äänestä

  • känniset kirjoitti:

    Liittyykö nuo rattijuopot jotenkin tuohon varkauteen ?

    Tuskin liittyvät taitavat ola pelkkää täytettä koko uutisessä

    Äänestä

  • Lööpintäytettä kirjoitti:

    Tuskin liittyvät taitavat ola pelkkää täytettä koko uutisessä

    Nuo molemmat ovat törkeitä rattijuopumuksia ja niistä olisi pitänyt painaa eri uutinen, koska rattijuoppo voi aiheuttaa viattoman sivullisen kuoleman. Toki kultasormusvaraskin voi aiheuttaa jonkun kuoleman en kiellä sitä.

    Äänestä

Avutonta tää vajaa uutisointi tosta keissistä. Onko se liike Palkinto-Koivio vai mikä ja mitä henkilökunta teki sen aikaako sormukset käpättiin häh?

Äänestä
  • Ehkä kultaseppä oli laskemassa rahoja takahuoneessa ja voro teki pikaisen hiippailun tiskin kaultta onneen.

    Äänestä

  • Pöydänputsaus kirjoitti:

    Ehkä kultaseppä oli laskemassa rahoja takahuoneessa ja voro teki pikaisen hiippailun tiskin kaultta onneen.

    Tai varas ujuttautui takahuoneeseen ja tyhjensi kassakaapin silläaikaa, kun viimeisiä asiakkaita palveltiin liiketiloissa.

    Äänestä

  • näinpäin kirjoitti:

    Tai varas ujuttautui takahuoneeseen ja tyhjensi kassakaapin silläaikaa, kun viimeisiä asiakkaita palveltiin liiketiloissa.

    Mieti miten varas olisi selvittänyt kassakaapin lukon numeroyhdistelmän.

    Äänestä

  • hox-hox kirjoitti:

    Mieti miten varas olisi selvittänyt kassakaapin lukon numeroyhdistelmän.

    Mieti itse oliko kassakaapin ovi selällään :D

    Äänestä

Onko joku uhannut kultaseppää aseella toisen kahmiessa sormuksia?

Äänestä
  • Ei sovi uutisen kuvioon, koska siloin kyseessä olisi ollut ryöstö.

    Äänestä

  • Voisi kuvitella pakoauton olleen paikalla, koska kävellen iso määrä kultasormuksia olisi aiheuttanut huomiota herättävää kilinää.

    Äänestä

Kummallinen tapaus onko tuo kultasepänliike siellä katutason kellarissa sinne on ainakin katutasolta huono näkyvyys. Minkähän maan roistoja olivat.

Äänestä
  • Jos olivat baltialaisia hit and run rosmoja saa sanoa hyvästit sormuksille.

    Äänestä

  • Oon kuullu jotta ammattivarkaat jemmaa saaliinsa kuoppaan.

    Äänestä

Miksi torstain kultavarkaudesta ilmoitetaan vasta lauantaina ja minkä tähden varkaista ei anneta yleisölle tuntomerkkejä?

Äänestä
  • Jotain mätää tuossa jutussa on. Olisko yrittäjältä unohtunu lukita ovi ja muistanut vasta parintunnin päästä, että voihan nenä.

    Äänestä

  • No voi sitä huomata koruvarkauden vaikka vasta viikon päästä, jos on tarpeeksi hajamielinen.

    Äänestä

Mitä se huomattava määrä kultasormuksia tekee kappalemäärissä meinaan vaan, että onko kyseessä parikymmentä vai satoja sormuksia.

Äänestä
  • Kullan painon mukainen markkinahinta määrää saaliin arvon, luulisin.

    Äänestä

  • vaakaaja kirjoitti:

    Kullan painon mukainen markkinahinta määrää saaliin arvon, luulisin.

    Poliisin tiedotteessa kerrottiin huomattavasta määrästä kultasormuksia, joten tuskin tarkoittivat romukullan arvoa vaan sitä kappalemäärää.

    Äänestä

Oli nyt tarina mikä hyvänsä niin poliisi kaipaa silminnäkijöiden havaintoja ja niitähän piisasi Isokadun vilskeessä torstain klo: 17 ruuhka-aikaan.

Äänestä
  • Varkaat ovat toisinaan naamioituneita sellainen pistäisi helposti silmään.

    Äänestä

Ei sitä tuosta vaan napata huomattavaa määrä kultasormuksia myyjän silmien alta tämä on ennenkuulumaton juttu.

Äänestä
  • Saattoi olla hetken selin ja joro teki nopeasti tehtävänsä.

    Äänestä

Tää neljän jälkeen on murtovarkaitten aikaa, jotta kulostelkaas kuuluuko kaupungilla lasin helinää siinä aamutoimien ohella kohta on tuo puuroaika.

Äänestä

Ei ole näkynyt jatkotiedotetta tuohon sormusvarkauteen aika hämyä.

Äänestä
  • Ovelaa ei aukene tämä juttu ei. Noh pidedään tätä sitten vaan esillä.

    Äänestä

Non'nih otetaanpa näitä akuutteja aiheita auki taas piilosta.

Äänestä
  • Jou ja asiast toiseen mitähän toi yks kenkää saanu riehuu tuol taas?

    Äänestä

En muista Kokkolassa sattuneen mitään huomattavaa kultasormus -varkautta aiemmin eli oliko tämä nyt ensimmäinen kerta?

Äänestä
  • Ainakaan internetin aikakaudelta ei löytynyt mitään merkintöjä vastaavasta, joten taitaa olla luokkansa ensimmäinen tapaus täällä.

    Äänestä

  • Ei käy miesmuistissa moinen jupakka meitsilläkään toivottasti jäävät kii.

    Äänestä

Taitaa tämä paskanjauhaja olla itse päävaras, kun pitää tätä roskaa yllä päiväkausia. Ei muuta kuin nettipoliisi kaverin jäljille, hah!...

Äänestä
  • Ketä kaveria heistä mahtanet tarkoittaa?

    Äänestä

  • Siinä ajassa palstalle ehtii kertyä huomattavan paljon silminnäkijöitä eikö totta?

    Äänestä

  • lukijat kirjoitti:

    Siinä ajassa palstalle ehtii kertyä huomattavan paljon silminnäkijöitä eikö totta?

    Aivan varmaan enemmän kuin kukaan arvaa.

    Äänestä

Taisi olla varkailla kultahampaita suussa.

Äänestä
  • Tai sitten olivat pudottaneet kultakruununsa ja tarvitsivat uutta valumateriaalia hammasmuottiin.

    Äänestä

5 tummahipiäistä samettihameista naista asioivat usein siskoni Kokkolan Rantakadun myymälässä 1990- luvun lopulla: "Haiii sie kaunis myyjärouva. Miks sie oot laittannu meiän mustavalakooset astiat lukkokaappihin ko tääl on muuki tavara vappaasti kateltavissa.", hah!...

Äänestä
  • Oliko ne sun sukulaisia heh?

    Äänestä

  • Liittykö varastetuihin kultasormuksiin onko tuo salakoodi-vihje??????

    Äänestä

Poliisi tutkinee tapausta tuskissaan liekö heillä ainuttakaan johtolankaa?

Äänestä
  • Eipä ole pyydetty uusia yleisöhavaintojakaan.

    Äänestä

Morjensta mitäs rikosrintamalla tapahtuu keskiviikko iltana?

Äänestä
  • H'mm,, outoja tyyppejä liikenteessä...

    Äänestä

  • Huomannen kirjoitti:

    H'mm,, outoja tyyppejä liikenteessä...

    Joku pämppää vettä väkevämpää Kokkolan-palstalla?

    Äänestä

  • VilliArvaus kirjoitti:

    Joku pämppää vettä väkevämpää Kokkolan-palstalla?

    Mää epäilen, että se on sormusvaras kuka käy piilottamassa tätä palstaa tuonne takasivulle öisin ja näemmä yrittää olla aktiivinen päivisinkin.

    Äänestä

  • Tykkäiskö se yks huonoa, jos ois aamulla tipahetuttuna?

    Äänestä

Kultaseppä saa vakuutusyhtiöltä korvauksen varastetuista sormuksista, joten ei hän näppejään nuolemaan jää toki vakuutusten pitää olla kunnossa.

Äänestä
  • Vain kirjanpitoon merkitty arvonlisäveroton ostohinta korvataan, joten suru jää puseroon vaikka korvaisivatkin.

    Äänestä

Onko tässä ehkä Kokkolan salamyhkäisin rikos mikä ei selviä koskaan?

Äänestä
  • Voi olla.

    Äänestä

  • Ei näitä ihan joka päivä satu.

    Äänestä

Kultahampaat vain suussa loistivat...

Äänestä

Jos ne olikin kissankultaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suuri-Kultavarkaus kirjoitti:

Kultavarkaat olivat saaneet saaliiksi huomattavan määrän kultasormuksia Isokadulla sijaitsevasta kultasepänliikkeestä torstaina liikkeen sulkemisaikaan. Poliisi pyysi nettisivuillaan havaintoja varkaista, joten oletteko mahdollisesti nähneet mitään epäilyttävää Isokadulla tuolloin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu