Kansaneläke

Avustava_henkilö

Miten on mahdollista, että jo 7 vuoden ajan ei työeläkkeen lisäksi henkilö ole saanut kansaneläkettä vaikka työeläke on todella pieni. Joku tietysti sanoo ettei sitä ole haettu. Niin väittää Kelakin. Miksei ole haettu? Vuosina 2007-2009 eläkettä haettaessa ei mitenkään tuotu esille mahdollisuutta kansaneläkkeeseen Kelan toimistossa. Eikä myöhemminkään. On oltu hyvässä uskossa että kansaneläkettä on haettu normaalissa järjestyksessä. Kelan velvollisuushan on tuoda asia siinä tilanteessa esille vaikka hakija ei sitä itse huomaisikaan.
Kelan periaatteena on tarkistaa eläkkeensaajien etuudet ja lähettää kirje niille joilla on oikeus esim kansaneläkkeeseen mutta ei ole sitä jostain syystä saanut. Samalla annetaan ohjeet eläkkeen hakemiseksi.
Miksei eläkkeen puuttumista ole aikaisemmin huomattu. Viime torstaina asia tuli esille haettaessa matkakorttiin eläkeläisalennusta. Kävi ilmi ettei sitä saa jos ei nauti kansaneläkettä. Kelassa väitettiin ettei sitä eläkettä ole eikä ole haettukaan.

Tapahtuneet tosiasiat seuraavassa:
1. Eläkkeethän maksetaan suoraan saajan pankkitilille. Nettipankkia vain laskujen maksamiseen käyttävä iäkäs henkilö ei tule kovinkaan usein selailleeksi tilitapahtumia eikä huomaa eläkkeen maksajaa eikä varsinkaan jos sellainen puuttuu maksajien joukosta. Varsinkaan Kela. Oletus on ollut että koko eläkkeeseen sisältyvät työeläke ja kansaneläke näkyvät yhtenä summana. Näin on luultu kaiken olevan kunnossa. Tosin eläkkeen pienuus on saattanut ihmetyttää.

2. Jostain syystä Kelan mainostamaa kirjettä ei ole tullut eikä ohjeita eläkkeen hakemiseksi. Ei kertaakaan 7 vuoden eläkkeellä olon aikana. Näin ollen ei ole Kelan kansaneläkettäkään haettu. Yli 7 vuoden ajalta Kansaneläke on jäänyt saamatta. Miksi näin on?

Puuttuvan eläkkeen maksusta tiedusteltaessa on Kelan toimistolla kerrottu oikeudesta 6 kk takautuvaan eläkkeeseen. Entä loput puuttuvat vuodet.
Mielestäni Kela on toiminut virheellisesti ja aiheuttanut tuottamuksellista vahinkoa eläkkeensaajalle. Kaikki puuttuva eläke on maksettava takautuvasti.
"Kellä vähän on, siitä vähästäkin otetaan"

Ps. Jottei Kelan maine olisi mennyt aivan kokonaan vaan jotain rippeitä jäisi jäljelle Kelan virkailija pyysi kiirehtimään puuttuvan kansaneläkkeen hakemista välittömästi! Lupasi jopa 6 kk takautuvasti.

31

3774

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eiisovaiva

      Eläkettä haetaan tavallisesti noin 63-vuotiaana. Siinä vaiheessa ihmisellä yleensä on vielä luku- ja kirjoitustaito tallella sekä järkeäkin päässä.

      Itse hain ja sain ansioeläkkeeni neljä vuotta sitten. Hakulomakkeen sain Kelasta. Lomakkeessa oli nimenomaan kohta, jossa kysyttiin, hakeeko samalla myös Kelan kansaneläkettä. Siihen vain rasti ruutuun ja asia olisi ollut hoidettu. Mitä neuvontaa tässä tarvitaan?

      Onko Kelan vika, jos aikuinen ja kokenut ihminen ei lue hakulomaketta? Onko Kelan vika, jos aikuinen ihminen ei sitä ruksia piirrä, vaikka tietää ansioeläkkeensä olevan pieni?

      Sanotaan nyt vielä, että itse en sitä ruksia piirtänyt, koska tiesin, ettei minulle kansaneläkettä kuitenkaan senttiäkään maksettaisi. Joku älypää sitten tuli jälkikäteen ihmetelleeksi, miksen piirtänyt sitä ruksia, vaikkei minulle kansaneläkettä kuulukaan. Eihän se nyt olisi ollut iso vaiva!!!

    • TeeUusiHakemusNyt

      Se kansaneläkkeen hakeminen lukee siinä eläkehakemuksessa, jos sitä ei osaa/halua itse ruksia niin hakemus koskee vain työeläkettä.

    • Treppolassg

      Peiliin katsomisen paikka sekä avustajalla että eläkeläisellä. Ei etuisuusdet ilman hakemista tule. Itse olen pienituloista eläkeläistätiäni avustanut/kompuuttanu hakemaan asumistukea.

      Puoli vuotta oli siinäkin muistaakseni mitä tuli takautuvasti. Monta vuotta oli jäänyt saamatta kun ei ollut kukaan aiemmin älynnyt. Tätini ei ole silti asiasta katkera.

      • Anonyymi

        Mistä Eläkkeen hakija tietää mitä pitää ruksia jos ei ole korkeasti koulutettu eläkesanaston asiantuntija? Ei kaikki tiedä mikä edes on kansanelökw ja mikä takuueläke ja mikä työeläke ja mikä mikä.


    • sekavaa.peliä

      Kelan hakulomakkeet ovat muutenkin sekavia. Itsekin olen ollut epätietoinen monta kertaa, minkä kohdan ruksitan. Asia tuli ensi kertaa eteen työkyvyttömyyseläkkeen haun kohdalla, luulin että järkevintä olisi ollut hakea vain työeläkettä, koska eläkeyhtiöllehän olin maksuni maksanut vuosikymmeniä. Mutta koska työeläkemääräni olikin niin pieni, kuuluin myös kansaneläkejärjestelmän piiriin. Eläkehaussa nämä molemmat laitokset sitten päättivät hylyn, ja koska eläkeyhtiö ensin torppasi haun, sen teki sitten Kelakin.

      Toinen sekava lomake on TE-toimiston työttömyysilmoitus työkyvyttömänä. Jos ilmoitat olevasi työkyvytön, jäät ilman työmarkkinatukea, ja jos ruksitat olevasi valmis sairaana vastaanottamaan työtä (mitä työtä!?), menetät sairauspäivärahan. Suo siellä, vetelä täällä.
      Hakemuslomakkeissa olisi paljon petrattavaa ja ohjeita tulisi antaa niitä pyytämättä!

    • Avustava_henkilö

      Voinen kai sivuuttaa nimimerkin "eiisovaiva" letkauksen lukutaidosta asiattomana. Samoin "Treppolassg" nimimerkin peilivertauksen. Kyllä katson peiliin joka päivä kammatessani hiuksia.

      Itse en kyseisen eläkkeen hakuhetkellä ole ollut läsnä paikalla. Silloin vielä työelämässä mukana olevana en vielä muutenkaan ollut eläkeasioista niin tietoinen tai kiinnostunut. En silloin ollut myöskään avustajana. Kyseinen eläkehakemus oli täytetty yhdessä Kelan virkailijan toimesta Kelan toimistolla. Hakijalla ei itsellään ollut kynää edes kädessä. Miten hän olisi voinut ruksin laittaa kyseiseen ruutuun. Miksei virkailija ollut ottanut silloin kansaneläkeasiaa esille. Kelan pitäisi olla asiakkaitaan palveleva taho. Ei kaikilta voi vaatia asiantuntemusta monimutkaisten lomakkeiden täydellistä täyttämistä varten. Mitäs varten ne virkailijat ovat siellä paikalla toimistossa.

      Muistan kyseisen eläkkeenhakijan näyttäneen myöhemmin ohimennen minulle Kelalta tullutta kirjettä jossa oli selvä maininta pari vuotta aikaisemmin saadun työkyvyttömyyseläkkeen yhteydessä maksettavasta kansaneläkkeestä. Määrä kuukaudessa ja alkamisajankohta. Siinähän se kansaneläke on päättelin. Vaan eipä sitä ollutkaan sitten työeläkkeen rinnalla. En ollut siihen päivään mennessä koskaan edes nähnyt yhtään Kelan lomaketta saati täyttänyt. Vuosia myöhemmin kun itse olin vastaavassa tilanteessa täyttämässä yhdessä virkailijan kanssa eläkkeenhakulomaketta, hän nimenomaan kysyi erikseen haenko kansaneläkettä. Silloin virkailija itse varoi visusti tarttumista kynään vaan yritti kärsivällisesti selittää joka kohdan. Liekö halunnut välttää mahdollisen oman virheen. Näin se olisi tullut hakijan kontolle.

      Toinen asia on se, että miksei Kela sitten ole lähettänyt kirjettä puuttuvasta eläkkeestä vuosittain tapahtuvan tarkastuksen yhteydessä. Ei myöskään ohjetta eläkkeen hakua varten. Tiedon tästä käytännöstä sain Kelan asiantuntijalta "Kysy Kelasta" neuvonnasta ryhdyttyäni asiaa tutkimaan.

      • sekavaa.peliä

        Todella ilkeää. En ymmärrä, miksi kansalainen on kuin vihollinen tuolle yhteiskunnan tukijalkainstanssille. Jokainen ymmärtää, miten hankalaan tilaan voi joutua tahtomattaan ja juuri heikoimmillaan.

        Itse olen nyt Kelan turvaverkon ulkopuolella syystä, etten kelpaa millekään enkä minään. TE ei anna tukea, työmarkkinatuki lakkautettiin epäpätevän työneuvojan toimesta (teki virkavirheen) akuutin vakavan sairauden takia, mutta Kela hylkäsi myös sairauspäivärahan. Syynä se, etten pysty näyttämään heille TULEVIA statuslöydöksiä, siis etukäteen!??? Kysymyksessä oli kolmen päivän viive erikoislääkärin lausunnossa, 30 vrk:n sairauslomatodistus A oli voimassa kyllä.

        Elän yksin, olen 60-vuotias, perheetön ja sairas. Pitkä ura on takana valtion töissä, veroja on maksettu 40 vuotta.
        Kela syyllistyi heitteillejättöön, koska sain ruokaa ja antibiootit hankittua vain lainarahalla. Sosiaalitoimiston virkailijakin oli pöyristynyt, kun sinne soitin. Miten tämä on mahdollista?


      • unohtuiko.allekirjoitus

        "Kyseinen eläkehakemus oli täytetty yhdessä Kelan virkailijan toimesta Kelan toimistolla. Hakijalla ei itsellään ollut kynää edes kädessä. Miten hän olisi voinut ruksin laittaa kyseiseen ruutuun. "

        Sanoit, että et ollut paikalla tuossa tapahtumassa. Silti tiedät noin tarkkaan. Hakijalla täytyi olla kynä kädessä viimeistään silloin kun hän allekirjoitti hakemuksen. Hakemus oli allekirjoittajan vastuulla.


      • Avustava_henkilö
        unohtuiko.allekirjoitus kirjoitti:

        "Kyseinen eläkehakemus oli täytetty yhdessä Kelan virkailijan toimesta Kelan toimistolla. Hakijalla ei itsellään ollut kynää edes kädessä. Miten hän olisi voinut ruksin laittaa kyseiseen ruutuun. "

        Sanoit, että et ollut paikalla tuossa tapahtumassa. Silti tiedät noin tarkkaan. Hakijalla täytyi olla kynä kädessä viimeistään silloin kun hän allekirjoitti hakemuksen. Hakemus oli allekirjoittajan vastuulla.

        Tiedän koska hakija näin on jälkeenpäin kertonut. En voi muuta tehdä kuin luottaa häneen. Allekirjoituksen puuttumisesta en tiedä. Mutta silloinhan koko työeläkehakemus olisi jäänyt ilman allekirjoitusta. Luultavasti allekirjoitus on tehty viimeisenä toimenpiteenä hakuprosessissa. Työeläke kyllä on tullut ihan oikeassa järjestyksessä voimaan.

        Ei hakijan muistinvaraisen tiedon oikeellisuus hakutilanteesta olekaan ratkaisevaa vaan se miksi virkailija ei paremmin asioista selvillä olevana ole huomioinut hakemuksen oikeellisuuden tarkistusta. Hänenhän pitäisi olla hakijan neuvovana avustajana tilanteessa, eikä pelkkänä tarkkailijana.

        Lopputulos tapahtuneesta kuitenkin on että kansaneläkettä ei ole Kelan mukaan haettu piste.

        Entä Kelan selitykset vuosittaisesta tarkistamisesta ja kirjeiden lähettämisistä etuuksiin oikeutetuille. Näin ei ole hakijan kohdalla tehty piste.


      • onko.kela.inohtanut
        Avustava_henkilö kirjoitti:

        Tiedän koska hakija näin on jälkeenpäin kertonut. En voi muuta tehdä kuin luottaa häneen. Allekirjoituksen puuttumisesta en tiedä. Mutta silloinhan koko työeläkehakemus olisi jäänyt ilman allekirjoitusta. Luultavasti allekirjoitus on tehty viimeisenä toimenpiteenä hakuprosessissa. Työeläke kyllä on tullut ihan oikeassa järjestyksessä voimaan.

        Ei hakijan muistinvaraisen tiedon oikeellisuus hakutilanteesta olekaan ratkaisevaa vaan se miksi virkailija ei paremmin asioista selvillä olevana ole huomioinut hakemuksen oikeellisuuden tarkistusta. Hänenhän pitäisi olla hakijan neuvovana avustajana tilanteessa, eikä pelkkänä tarkkailijana.

        Lopputulos tapahtuneesta kuitenkin on että kansaneläkettä ei ole Kelan mukaan haettu piste.

        Entä Kelan selitykset vuosittaisesta tarkistamisesta ja kirjeiden lähettämisistä etuuksiin oikeutetuille. Näin ei ole hakijan kohdalla tehty piste.

        "Entä Kelan selitykset vuosittaisesta tarkistamisesta ja kirjeiden lähettämisistä etuuksiin oikeutetuille."

        En ymmärrä tuota, mistä on puhe? Miten Kela edes voisi tietää, mihin etuuksiin kullakin suomalaisella on oikeus, ellei etuuksia ole haettu?

        En ole ikinä saanut yhden yhtä tarkistuskirjettä tai tarjousta mahdollisista etuuksista ja ikää on melkein 70. Onko Kela unohtanut minut?


      • Avustava_henkilö

        Lähtökohtaisesti kaikilla on oikeus kansaneläkkeeseen ellei ole sen pois sulkevia asioita. Tarkistamisessa huomioidaan jo olemassa oleva kansaneläke, kyllin suuri työeläke, kansalaisuus tms. Nehän on helppo tarkistaa. Sitten jäljelle jääville lähetetään kysely Kelan omien sanojen mukaan. Näin helppoa se on. Tai ainakin pitäisi olla. Jos ei niin toimita, missä vika?


      • Anonyymi
        unohtuiko.allekirjoitus kirjoitti:

        "Kyseinen eläkehakemus oli täytetty yhdessä Kelan virkailijan toimesta Kelan toimistolla. Hakijalla ei itsellään ollut kynää edes kädessä. Miten hän olisi voinut ruksin laittaa kyseiseen ruutuun. "

        Sanoit, että et ollut paikalla tuossa tapahtumassa. Silti tiedät noin tarkkaan. Hakijalla täytyi olla kynä kädessä viimeistään silloin kun hän allekirjoitti hakemuksen. Hakemus oli allekirjoittajan vastuulla.

        Vanha juttu, mutta miksi nuo ylipäätään olivat Kelassa , kun työeläkkeet maksetaan työeläkeyhtiöstä ja haetaan sieltä, ei Kelasta , ei työeläkkeitä Kelasta haeta.


    • wywy

      Kyllähän tämä on selvä virkailijan virhe. He ovat siellä sillä töin, että tarkastavat hakemuksen ja ovatko ruksit oikeassa paikassa. Ei voida olettaa, että jokainen ihminen edes ymmärtää, mitä eläkkeitä voi saada. Siihen tarvitaan jo todella perehtyneisyyttä asioihin, on ne niin monimutkaisia. Virkailijoillahan se ammattitaito pitäisi olla, siitähän heille mksetaan. Kyllähän KELA perii takaisin vaikka monen vuoden liikaa maksetut, kun on saamassa jotain, Näin se pitäisi olla myös tällaisissa heidän puoleltaan tapahtuneissa virhetapauksissa.

      • Avustava_henkilö

        Tuohon lomakeasiaan keksin juuri nerokkaan idean. Miksei lomakepohjaan kohtaan, Haetaanko kansaneläkettä, paineta ruksia jo valmiiksi. Sitten Kela tarkistaisi automaattisesti onko kyseisellä hakijalla oikeutta kyseiseen etuuteen. Lieneekö liian suuri vaiva jo valmiiksi liian työllistetyille virkailijoille.


    • Katsotaan12

      Pitää nähdä myös tämä kansantaloudellinen puoli. Jokainen hakematon etuisuus on säästöä valtiolle ja niitä nyt kaivetaan. Erikoiseksi on maailma mennyt. Nykyään jopa etuisuuden hakeminen koetaan liian isoksi tehtäväksi.

      Tuon että asumitukea ei ole älytty hakea, niin vielä ymmärrän mutta herranen aika ei osata eläkkeitään edes kysyä ilman apua. Holhoukseen tuollaiset ihmiset pitäis laittaa.

      • Avustava_henkilö

        Koen tuon holhoukseen viittaamisen loukkauksena.


    • raksit-ruutuun-

      Pitää laittaa ruksia joka paikkaan ja alle vielä ylimääräisiä. Viereen kirjoittaa, että saa täydentää puuttuvat ruksit.

    • ihmeellinenmaailma

      Ei osannut rastia piirtää kansaneläkkeen kohdalle? Mutta osaa käyttää nettipankkia. Aika hyvin!

      • Avustava_henkilö

        Kuinka monella on ollut nettiyhteys tai nettipankki siihen aikaa vuonna 2006 käytössään? Ei ainakaan kyseisellä työkyvyttömyyseläkkeellä olevalla henkilöllä. Nettipankin käyttö laskujen maksuun nykyään tapahtuu avustavan henkilön avulla.


      • Hvfcxdc
        Avustava_henkilö kirjoitti:

        Kuinka monella on ollut nettiyhteys tai nettipankki siihen aikaa vuonna 2006 käytössään? Ei ainakaan kyseisellä työkyvyttömyyseläkkeellä olevalla henkilöllä. Nettipankin käyttö laskujen maksuun nykyään tapahtuu avustavan henkilön avulla.

        Melkeen kaikilla.


    • turhaatyötä9vuotta

      Ei normaali kansalainen saa mitään jos ei vaadi tai uhkaa jollakin oikeustoimella minullekin sanottiin saat sitten 65 vuotiaana kansaneläkettä kun nyt maksat eläkemaksuja ei ole senttiäkään tullut vasta 23 vuotiasta paitsi merimieseläke tuli 21-23 vuoden väliltä oten näin hvinvointi valtiossa.

    • wywy

      Eiköhön tuo tarkistaminen tarkoita kansaneläkkeeseen oikeutettuja. Työeläketiedothan kela saa verottajalta. Jos työeläke ei nouse, niinkuin esim nyt neljään vuoteen, siinä voi päästä saamaan myös kansaneläkettä jos on siinä rajoilla ollut ennen eikä ole sitä saanut. nyt kylläkin leikataan myös kansaneläkkeitä joten ehkä tarkistuksia ei tule. Kansaneläkehän riippuu työeläkkeen määrästä milloin sitä saa ja milloin ei. Kun työeläke nousee tiettyyn määrään, ei kansaneläkettä makseta. Yksinäisillä työeläkkeen tuloraja on alhaisempi kuin avioliitosa olevilla, mistä sitä maksetaan. Tätä pitää hakea jos on oikeutettu. Luultavasti näitä tarkistuksia kela tekee vuosittain kuka on oikeutettu ja myös ettei kukaan saa liikaa.

    • gjkjjhjhhgjjh

      Itse jouduin nuorella iällä perehtymään näihin eläkeasioihin. Ei mulla ollut mitään tietoa mistään eläkkeistä, joten rastitin hakemuksesta kaikki mahdolliset eläkkeet ja aattelin, että Kela niistä katsoo sitten, mihin olen oikeutettu. Hyvin toimi.

    • sdgsdgs

      Yleensä ihmiset unohtavat hakea lisäeläkkeen niiltä vuosilta, kun on ollut töissä ensimmäisen eläkepäätöksen jälkeen. Toinen on takuueläke, johon esim. pitempään kuntoutustukea saava on oikeutettu ja ellei tätä itse osaa hakea niin se jää saamatta.

    • näin1

      Kelalla tehdään joka vuosi ns. atk-ajo mahdollisista kansaneläkkeeseen oikeutetuista ihmistä ja jokaiselle lähetetään kirje mahdollisuudesta saada kansaneläkettä työeläkkeen lisäksi. Jos ihminen ei tähän reagoi, sille ei voi mitään. Seuraavana vuonna tulee uusi kirje jne. Tämän tiedän omakohtaisesta kokemuksesta oman äidin osalta.

    • Avustava_henkilö

      Lisätietoa ko eläkeasiaan. Kela pahoitteli tapahtunutta. Ilmoitti myös vastineessaan valitukseeni mm seuraavaa:
      "Kela ei kehota hakemaan vanhuuseläkettä, koska asiakas voi ottaa vanhuuseläkkeen halutessaan varhennettuna, varsinaisessa eläkeiässä tai lykättynä. N.N:n asiassa on toimittu asianmukaisesti voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä Kelan ohjeistusta noudattaen"

      Toisin sanoen vastoin Kelan oman neuvonnan tietoja ja julkisuudessakin esitettyjä tietoja Kela ei millään tavalla huomioi ko asiaa. Ei tarkista vuosittain kansaneläkkeeseen oikeutettuja mutta sitä ilman olevia. Siis se on virheellistä tietoa! Kansaneläkkeen hakeminen jää kokonaan asiakkaan omalle vastuulle.

      Ohje Kelalle. Poistakaa ihmeessä nuo ristiriitaiset tiedot omilta sivuiltanne.

      Kansaneläkkeen hakemus jätettiin 11.11.2017. Myönteinen päätös tuli 4 päivän kuluttua. Kansaneläkettä aletaan maksaa alkaen 6 kk takautuvasti hakemuksen päivämäärästä. Lisäksi 48% lykkäyskorotuksella lisättynä. Eli noin puolitoistakertaisena. Kiitokset Kelan nopealle toiminalle siitä.

      Keskusteluun osallistuneille kiitokset osanotosta ja myötätunnosta.
      Ilkkujille ja solvaajille: Ei tarvitse pyydellä anteeksi.

    • Anonyymi

      Kela osaa temput. Luultavasti yksittäinen virkailija voi vielä oman mielensä mukaan olla kertomatta asiakkaalle asioista, mikäli jostain syystä niin haluaa.

      Olen joutunut soittelemaan kelalle muissa kuin eläkeasioissa. Kun kysyy samoja kysymyksiä useammalta virkailijalta, saa osin erilaisia, ristiriitaisiakin vastauksia.

      • Anonyymi

        Siitä(kin) syystä kannattaa aina asioida kirjallisesti, ei puhelimitse.


    • Anonyymi

      Omaa tyhmyyttä

    • Anonyymi

      On se melkoista puurtamista nuo KELAn kaavakkeiden täytöt, vaikka on
      itsekin istunut eräässä virastossa vuosikymmenet.
      Asumistuki eläkeläiselle on 6 sivua eli pidempi kuin veroilmoitus.
      "onko teillä kaivos eteläisessä afriikassa ym ???
      Mutta huolellisesti täyttäen ja pilkulleen vaaditut liitteet oheistaen
      päätös tulee ja tuet napsahtaa kuin manulle illallinen.

    • Anonyymi

      Kela edellyttää esimerkiksi toimeentulotuen myöntämisessä että muut tuet on ensin haettu. Jos ei saa työttömyyskorvausta eikä muita tuloja ole, on vasta oikeutettu ko. tukeen. Kelan pitäisi siis olla johdonmukainen ja kertoa eläkettä hakevallekin mihin hänellä on oikeus eikä odottaa että asiakas tietää. Eläkettä hakee moni, jonka lukutaito ja ymmärrys voi olla heikko tai heikentynyt. Väärät tiedot estävät usein oikean tiedon löytämisen.

      Kelassa saisi olla joku osa joka asiakaslähtöisesti tarkistaisi koko ajan Kelan toimintoja. Kelan ei pitäisi siirtää vastuuta asiakkaille tai esimerkiksi Te-palvelulle.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1935
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1868
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1568
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1413
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1174
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1152
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe