Oli aikomus ostaa asunto-osake, rantueelta. Otinpa selvää taloyhtiöstä ennen päätöstä. Ei perk...samojen sienien sisällä asuu hall.pj ja isännöitsijä. Ei voi olla kaikki ok, ajattelin. ( Olen törmännyt taloyhtiöön jossa yks ihminen on ollut neljällä jakkaralla yht'aikaa, mut ei oo enää:)) Onkohan jääviyskysymykset pykälien mukaan hoidettu vai onko osakkaita viilattu linssiin kenties? Käytävän seinältä pisti silmään lappunen, jossa kehotettin tähdentämään kyseisen taloyhtiön arvojen merkitystä käytännössä. Onko lapun laittajalla joku ongelma, kun suht uuteen taloyhtiöön pitää tällainen laittaa? Eikö ne muut osakkaat toimi yhden pillin mukaan vai, tai siis sen kahden, jotka on samojen sienien sisällä.
Huolestuttaa, rantueraukka
2
206
Vastaukset
- ministeri.eiku.kanisteri
Yhtiössä pitää olla toimiva hallitus. Ei turhia vastaväitteitä ja päätökset joustavia. Voin vakuuttaa, että tässä yhtiössä ne toimii. Aamukahveella sovitaan ja illalla nuijitaan pöytään. Ei soraääniä ja loput johtokunnasta pöytäkirjantarkastajiksi? Hommat hoituu ja talonasukkaat käyttäytymään siivosti?
- hallitsejahajota
Tollaiset henkilöt pyrkii hallitsee muita, tavalla tai toisella. Ei voi kun toivoo, että siinä piirissä mitä pyörittävät olis vahvojakin ja oikein asioista tietäviä, että se piiri lakkaisi pyörimästä väärään suuntaan. Oikeinasioistatietävien pitää avata suunsa ja pysyä omassa rintamassa, ettei niistäkin tule takinkääntäjiä. Niitä täällä on jo tarpeeksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1562095Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3091786- 931587
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois801241Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001220- 671160
- 251091
- 481027
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73986Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei24972