Millaisissa erämailla Suomessa

Seuraa "Metsällä"- ohjelmaa.

H.

Vaelleltiin Lapissa ja kiipeiltiin tuntureilla. Kun vaivaiskoivujakaan ei enää näkynyt, näimme poronjäkälien seassa juurineen rönsyileviä koivuja, jotka näyttivät ihan kiemurtelevilta ja maahan juurtuneilta koivunoksilta. Sellaisia en ole missään muualla nähnyt.

Konttimäen ruukissa kävin kerran, melkein eksyin.

Ihan omassa metsässä tulee kuljeksittua, ei ole pelkoa eksymisestä.
Hirviä, pupuja, ja kettuja on joskus tullut nähtyä.
Karhuista olen kuullut vain huhua.

Citykanijahtiin en ole nähnyt pitkiin aikoihin. Tietääkö joku ovat citykanit kadonneet kokonaan Helsingistä.

Lähimpiin metsiin tykkään mennä rämpimään milloin missäkin, jos on kunnon varusteet mukana. Aarnimetdät on lumoavia, mut vähän pelottavia. Tulee tunne, mitäs jos Otso luuraa lähimaastossa.

Mihinkään opastettuun kansallispuistovaellukseen en ole osallistunu

onhan taa lannenhunttari vaeltanut lannenrisukoissa peurojen ja muiden ,mettiaisten, perassa ,,ja vaeltelee vielakin jos Luoja ilon,,ja elonpaivia antaa.ja aina kesalla ja talvella pitaa olla se tulikeppi mukana,,,kaiken varalta..rumia ja isoja nalleja on kuvioissa,,,tosin ei talvella,,ne uinailee

Eläkeläiselle on liiankin jännää jos se uskaltaa asvalttiviirakkoon haahuilemaan.

Koskematonta erämaa luontoa ei oikeesti ole ennään kovinkaan paljon, luonnon rauhaa sitä meiltä löytyy haluavile. Turistikohteet ei ole koskaan ihmeemmin kiinnostaneet, rinkka selkään ja viikoksi samoilemaan ne on jääneet tovin aikaa sitten mutta veneillessä sitä etsii mieluisia rauhallisia rantoja, niitä ei kovin läheltä asutuskeskuksia löydy.

Kyllä sitä on tullut tuntureita kapuiltua. Siellä on opastetut reitit. Meikäläinen on huono suunnistamaan joten ei ihan sysimetsään uskalla. Kansallispuistoja on vieläkin näkemättä. Kyllä sitä vieläkin tulee retkeiltyä. Nykyisin talvisaikaan vain yhden yön yli. Ei jaksa suuria kantamuksia enää. Uudet kevyet vaelluskengät olis hakusessa.

Säästeliäästi on tullut erämaita tallattua; lähimetsiä sitäkin ahkerammin. Suomen kansallispuistoista olen patikoinut pikku lenkkejä vain Lemmenjoella, Seitsemisessä, Isojärvellä ja Jyväskylästä pohjoiseen, en muista nimeä. Päijänteen saarissa käynyt lapsena leikkimässä ja mustikassa :)
Todellinen erämaa on kaupunkien asfalttiviidakot joista en osaa pois edes unissani, kunnousen aina väärään junaan.
Ja se kitukasvuinen jänkämaisema jota monet vaeltaa omien korviensa välissä.

Kyl se nii o, että jalkapohjat ovat ohentuneet vanhetessa. Eilen tein vajaan kahden tunnin lenkin lumisilla tallatuilla poluilla/teillä. Nyt ei korkkareita vois laittaa jalkaan. Onneks ei tarviikkaan. Että nyt mä vaellan uimahallin ja sotken paikallisen laguunin vettä.

Jotenkin tuntuu, että erämaat ovat olleet ja menneet.
Metsäyhtiöt ovat pitäneet huolen erämaista, ehkä jostain Kuusamon korvista voi löytää. Pitää mennä venäjän puolelle...
Suuria puita ja suurten puiden metsiköitä löytää kansallispuistoista, viimeksi olen Vaaruvuoren kiertänyt 4 km sopiva pituus ja eväät oli jo mukana.

Paras "erämaa" on koti-tilani Pohj. Karjalassa ja koskaan en unohda niitä hiljaisia hetkiä siellä Pääsiäisen aikoihin, kun naapuriin on "pitkä matka" ja keväisellä hangella makoilin koirani kanssa ja mistään ei kuulunut mitään. Sitä tunnelmaa enää tuskin saa koskaan.

Puhtaan ilman puolesta korostaisin myös tätä Pohj.Karjalan ilmastoa, kun menimme mieheni kanssa sinne mökille pitkästä aikaa Juhannuksena. Mistään ei kuulunut mitää hälyä, mutta se ilma, se raikkaus, se oli uskomatonta, koska jotenkin tottuu vain tähän kaupunki-ilmaan, eikä huomaa sen saastuvaisuutta.

Jonkinlaiseksi "erämaaksi" kuvittelen kyllä koti-tilanikin, koska olisi se kaupunkilaiselle järkytys elää tiettömän taipaleen päässä, johon ei edes autolla pääse. Ei sähköä, ei vesijohtoja, puhumattakaan puhelimesta?

Alotuksen tekijälle,,,,,

https://www.youtube.com/watch?v=gl3Y5BtITkE

Toinen pakkaa matkalaukut tavoitteena etelän lomakeskus.
Toinen heittää rinkan selkään häipyäkseen kairaan, tiettämättömälle tielle.

Nuorempana äitini kotona, koti oli keskellä metsää. Vaarin
isä oli metsänvartia, ja vaari riistanvartia.
Sielä oli paljon kyykäärmeitä, ja töllin nurkalla olikin aina käärmeskeppi.
Siinä erämaassa asui myös erakko joka söi käärmeitä.
Partoineen ja kummallisineen elämäntapoineen, hän söi puhtaita luonnontuotteita, käärmeitä, lintuja, nisäkkäitä, kaiketi kaikkea mitä kiinni sai, jauhoi ne myllyssään ja piimän kanssa näin itseään ravitsi. Hän oli mystinen mies

Joskus merenrannalla, pohjosessa tunturialueella, lähimetsissä, pisin eksyntäreissu K-Suomessa - lähtö metsäpolkua naapuriin 5km päähän Konnevedeltä, löysi ittesä Hankasalmelta
- joksenkin väsynä harhaanjohtajiens kera, raskaana oleminen suvussa koettiin uhkana ja kiristyksenä - tulipahan silläkin reissulla tietämään ja tuntemaan paitsi omat voimansa - myös mitä on elämä ihmiissusien ja kannibaalikantturoiden armoilla tässä maassa.

Eihän ne erämaat ole mihinkään kadonneet.Te vain ette liiku kaupungeista kauempana.Keski-Suomesta löytyy jo erämaata ja paljon , varsinkin jo sliikutaan itärajaa kohti.
Metsät alkavat Helsinginkin lähistöltä, se on helppo havaita jos lentokoneella nousee ilmaan ja hiukan vilkuilee alleen.
Lappi...on miltei erämaata kaikki, harvassa on siellä tönöt