nykytaidetta

on ihanaa! Juhannuksen aikaan kun oli aikaa hiukan pysähtyä, sain varsinaisen neronleimauksen. Ajatuksena tehdä mittava installaatio, johon kulttuuritietoinen väki voi osallistua.
Tehdään "skateboard" ramppi hyvin väriä imevästä havuvanerista. Sitten varataan isoihin pyttyihin punamultamaalia. Väkijoukko kastaa perseensä punamultaan, ja istuu useamman kerran havuvanerialustalle....näin ahterin kuva himmenee ja himmenee. Myös muutama uskalikko voi liukua runsaassa värilastissa pitkin alustaa....vau, suorastaan sykähdyttävää nähdä tuon ihmisjoukon perseenjäljet monistettuna ja eri sävyissä.
Teoksen nimi voisi olla "Häilyvät perseet".
Uskon, että kriitikot ja hoitokunnat rahastoissa olisivat orgasmin partaalla, jos vielä muutamia karvoja on tarttunut karheaan vaneriin.....IIIIHanaaaaaa....

Kovan työskentelyn jälkeen olisi pesuhetki, jolloin pyllyt pestään. Samassa yhteydessä voisi pullottaa muhevia pieruja Lidllin palautuspulloihin (2 litraisiin).

Kun sitten aikanaan suuri yleisö tulee nauttimaan teoksesta, se voisi samalla impata pulloista ja arvata, kenen perseenjäljestä haju on lähtenyt. Näin saataisiin yleisö aktivoitua ja teos puhuttelisi yleisöä mitä syvimmällä tavalla.

Mitä mieltä olette, pitäisikö osallistujajoukkoa rajata, ja mitä teen mediatungokselle, jonka tämä upea ja ainutlaatuinen, mittava työ saa aikaan?
4200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No eipä tämä ole kauhean kaukana niistä performansseista ja installaatioista joita näkee kuvataideakatemiassa tehtävän tai säätiöiden apuraha rahoitteisten taiteilijoiden tekeleistä. Tämmöstä tämä nykytaide sitten kai on. Toivottavasti koko roskalle tulee vielä stoppi ja aidosti hieno taide pääsee esiin jokin päivä

Äänestä
  • Ei ollenkaan

    Äänestä

Kyllä varmaan saat myönteistä palautetta taidekriitikoilta. Kansan kanssa onkin eri juttu.

Äänestä

nyt skarppina koko väki...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


nykytaiteilija kirjoitti:

on ihanaa! Juhannuksen aikaan kun oli aikaa hiukan pysähtyä, sain varsinaisen neronleimauksen. Ajatuksena tehdä mittava installaatio, johon kulttuuritietoinen väki voi osallistua.
Tehdään "skateboard" ramppi hyvin väriä imevästä havuvanerista. Sitten varataan isoihin pyttyihin punamultamaalia. Väkijoukko kastaa perseensä punamultaan, ja istuu useamman kerran havuvanerialustalle....näin ahterin kuva himmenee ja himmenee. Myös muutama uskalikko voi liukua runsaassa värilastissa pitkin alustaa....vau, suorastaan sykähdyttävää nähdä tuon ihmisjoukon perseenjäljet monistettuna ja eri sävyissä.
Teoksen nimi voisi olla "Häilyvät perseet".
Uskon, että kriitikot ja hoitokunnat rahastoissa olisivat orgasmin partaalla, jos vielä muutamia karvoja on tarttunut karheaan vaneriin.....IIIIHanaaaaaa....

Kovan työskentelyn jälkeen olisi pesuhetki, jolloin pyllyt pestään. Samassa yhteydessä voisi pullottaa muhevia pieruja Lidllin palautuspulloihin (2 litraisiin).

Kun sitten aikanaan suuri yleisö tulee nauttimaan teoksesta, se voisi samalla impata pulloista ja arvata, kenen perseenjäljestä haju on lähtenyt. Näin saataisiin yleisö aktivoitua ja teos puhuttelisi yleisöä mitä syvimmällä tavalla.

Mitä mieltä olette, pitäisikö osallistujajoukkoa rajata, ja mitä teen mediatungokselle, jonka tämä upea ja ainutlaatuinen, mittava työ saa aikaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu