Äiti käyttäytyy minua kohtaan väärin

Adodo

Äitini penkoo tavaroitani ja käy huoneessani avaamassa sälekaihtimet vaikka olen sanonut että minua ahdistaa jos ne on auki. Aiemmin hän luki päiväkirjaani ja nauroi minulle sen sisällölle enkä enää sen jälkeen halunnut kirjoittaa. Äitini on myös lukenut kirjeitäni, lukenut puhelimeni viestejä ja varastanut minulta rahaa. Hän on myös antanut monia tavaroitani pikkuveljelleni ja lainannut tavaroitani ja vedonnut siihen että olen alaikäinen ja alaikäisellä ei voi olla omaisuutta, aina kun olen sanonut että ne ovat minun.
Olen aina puolustanut äitiäni ja yleensä ollut ystävällinen vaikka hän on ollut minua kohtaan törkeä. Silti hän sanoo että olen itsekeskeinen. Häntä ei taida kiinnostaa mitä teen hänen eteen mutta silloin se vain kiinnostaa jos en tee hänen eteensä asioita.
Viimeinen tippa tuli hetki sitten kun näin tori ilmoituksen toisesta kanistani. Olin sen eteen joutunut luopumaan kaikesta mikä minulla sillon oli että saisin sen kanin. Ensiksi hän ei edes ilmoita minulle asiasta saatika kanin kasvattajalle. Kaiken lisäksi myynti-ilmoituksessa luki vain pari sanaa kanista "kiltti, kiva" mikä ei kuvaa kania millään tavalla ja myös lause: "tyttäreni on tullut teini-ikään eikä hänellä ole aikaa kanille" asia ei tosiaan ole näin, hän ei vain pidä kanista kun se riehuu öisin mutta silloin olen siirtänyt sen vessaan. Se on minun kani, ei hänen eikä hänen tarvitse siitä pitää. Näin kun sanoin, hän turvautui taas siihen ettei mulla voi olla omaisuutta. Mitä teen, kani on mulle hyvin tärkeä ja en haluaisi sitä mihinkään muualle kuin kasvattajalle itselleen jos se nyt pois on pakko laittaa. Oon jo aika toivoton kun puhuttu on ja oon kanin kanssa ollut tavallista enemmän mut ei auta. Auttakaa mitä voisin tehdä?

11

218

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oho. Mites vanha oot?

      Jos kysessä olisi minun äitini, pilkkominen polttaminen tulisi mieleen.

      Jos olet joku 16v tee mahdollisimman paljon rahaa, varasta perheen rahat, myy omat tavarat ja muuta jonnekkin väärennetyillä henkilötunnuksilla

      • Adodo

        Ei äitini ole ongelma, vaan se että äitini myy ilman lupaa kaniani


      • AIDS
        Adodo kirjoitti:

        Ei äitini ole ongelma, vaan se että äitini myy ilman lupaa kaniani

        Eli äiti on ongelma? No, hyväksy asia. Alaikäisenä on turha alkaa väittämään tästä asiasta vastaan.


      • Adodo

        Olen hyväksynyt sen mitä kaikkea äitini on tehnyt mulle ja mitä vielä tulee tekemään. Mut herran jumala kanistani en luovu jos kerran toinen saa jäädä


      • Adodo kirjoitti:

        Olen hyväksynyt sen mitä kaikkea äitini on tehnyt mulle ja mitä vielä tulee tekemään. Mut herran jumala kanistani en luovu jos kerran toinen saa jäädä

        Ikäväähän se on, mutta et nyt oikeastaan asialle voi mitään.


    • TheNewEsups

      Kanit on ruokaa muutenkin, älä kiinny siihen.

      • Adodo

        Olen jo kiintynyt. Eikä se todellakaan ole ruokaa, se on lemmikkini ja harrastuskaverini. Ehkä sulla ei sit oo varaa ruokaan et pitää miettiä lemmikkiä pannulla.


      • TheNewEsups
        Adodo kirjoitti:

        Olen jo kiintynyt. Eikä se todellakaan ole ruokaa, se on lemmikkini ja harrastuskaverini. Ehkä sulla ei sit oo varaa ruokaan et pitää miettiä lemmikkiä pannulla.

        Se ei välitä susta, joten älä säkään välitä siitä.


    • piilokives

      suosittelen hakkaamaan ämmän

    • toivotaanparasta

      Hankala juttu,äitisi olis pitäny eka keskustella asiasta ennenkuin pistää myynti-ilmotuksia sulle rakkaasta lemmikistä.Onko se kanin meteli se ratkaseva tekijä miksi siitä pitää luopua?Ennemmin sit kasvattajalle takaisin kuin jollekin oudolle.Voi kunpa asiat kääntyis parempaan ja saisit pitää lemmikkisi,onhan se tavallaan sinun jos siitä huolehditkin.

    • JOKUnennn

      Kannattaa ilmottaa vaikkapa kanin kasvattajalle, ellei tätä olla vielä tehty. Jollekin toiselle aikuiselle, johon luotat, olisi hyvä puhua äitisi käytöksestä. Ensin niin, ettei äitisi tiedä sitä, koska totta kai vanhempia uskotaan aina. Kun olet kertonut koko totuuden, pyydä tätä aikuista puuttumaan asioihin. Alaikäiselläkin on omaisuutensa, ja jos äitisi on varastanut sinulta rahaa, hänhän on rikkonut lakia?!?
      Vaihtoehtoisesti voit yrittää toki myös puhua äitisi kanssa asiasta. Kerro, mitä mieltä olet oikeasti, ja kuinka paljon sinua harmittaa äitisi käytös. Ehkä hän ymmärtää muuttaa käytöstään.
      En kyllä edelleenkään ymmärrä, miksi kukaan käyttäytyisi noin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2280
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      903
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      892
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      563
      816
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      718
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      24
      612
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      571
    Aihe