Kerron teille tarinan nuoren tytön elämästä

alottaja

Olipa kerran nelosluokkalainen. Hänen luokkalaisensa nimittelivät häntä, syrjivät häntä, hän oli aina yksin. Vihdoin opettajat saivat tietää tästä puoli vuotta myöhemmin. He yrittivät ratkaista sitä mutta kului vielä melkein vuosi ennen kuin se loppui. Vihdoin kukaan ei nimitellyt eikä syrjinyt häntä.
Hän meni yläkouluun painotusluokalle, kauas vanhasta koulusta, pahoista muistoista.
Hän toivoi voivansa aloittaa alusta, saada kavereita ja olla iloinen.
Turha toivo.
Hän oli vielä iloinen noin vuoden verran, mutta hän ei saanut kavereita luokaltaan. Hän oli aikaisemmin luullut ettei vika ollut hänessä, kuraattori oli sanonut niin, mutta nyt se toivo oli hiipumassa. Mihin ikänä hän menisikin kukaan ei haluaisi olla hänen kaverinsa, hän ajatteli koko ajan.
Kahdeksannella luokalla hän alkoi viillellä itseään ranteeseen, hakata itseään seinää vasten, kuvitella miten hän tahallaan murtaisi jalkansa. Hän halusi tuntea kipua josta oli todisteita, kaikki luulivat hänen haluavan olla yksin. Joka välitunti hän istui yksin vessassa. Hän vähensi syömistään koulussa ja kotona, mutta aina kotimatkalla hän sortui ostamaan jotain kaupasta.
Sitten hän tapasi seiskaluokkalaisia poikia joiden kanssa hän ystävystyi, vihdoin hänestä tuntui kuin hän ei olisi yksin. Hän lopetti viiltelyn ja arvet katosivat, hän alkoi syödä koulussakin, välitunneilla hän oli seiskojen kanssa.
Hänestä tuntui, että elämä oli täydellistä.
Kirjoitan tänne jos joku hänen elämässään muuttuu. Saa kommentoida.

7

354

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juu-u. Taitaa olla aloittajan tarina?

    • Missä viipyvät nettisaapas ja kuunteleva kirkko?

    • alottaja

      Hänen elämänsä on taas pilalla. Yksi seiskaluokkalainen sanoi tänään hänelle etteivät he välitä.

      • Sinun elämäsi*

        Kannattaa kerrata aikamuotoja.


      • AIDS kirjoitti:

        Sinun elämäsi*

        Kannattaa kerrata aikamuotoja.

        Persoonapronomineja*, ei aikamuotoja.


    • Vitunhullupaska

      Mitkä arvet vaan katoaa? 0~0 Ei ne kyllä mulla katoa. Opetatko mullekkin? :'D

    • Onpa sinulla ollut hankalaa, olettaen että olet tarinan päähenkilö itse.

      Voimia ja onnea sinulle!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 121
      1520
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      203
      1006
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      598
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      223
      510
    5. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      499
    6. 25
      444
    7. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      182
      433
    8. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      10
      432
    9. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      39
      398
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      18
      393
    Aihe