Korruptoitunut Oikeus

Anti-Saatana

Tulee mieleen uni, jonka näin kuukausia sitten ja kirjoitin ylös (nyt siloitellen):
Kävelin kammioon, jossa oli neljä patsasta - Jumala, kaksi enkeliä, ja edessä hahmo nimeltä Pride, Ylpeys. Pride ilmestyi myös elävänä kivikuvana viereeni. Keskityin suuresti Taivaaseen, koska noiden maan alle haudattujen kivipatsaiden takaa paistoi Heidän energiaa. Kysyin Ylpeydeltä, milloin näen Heidät? Hän sanoi: Kun Maailmanloppu tulee. Kysyin: Milloin? - Enkä saanut suoraa vastausta, mutta hän selitti: Ennen olin patsaan korkuinen ja katso minua nyt.
Näin hänen olevan korkeintaan puolet patsaan käsivarresta.. Näin edessäni nyt myös Saatanan hahmon, joka oli patsaan korkuinen. "Ennen osamme olivat toisinpäin", hän sanoi, ja tiesi pienenevänsä joka hetki, kunnes Saatana saavuttaisi 100%:n vallan.
Minulle osoitettiin neljää patsasta ja kysyttiin, kuinka suurena minä pidän itseäni? (Tunsin pientä epäluottamuslausetta) Patsaat tuntuivat edessäni valtavilta, joten osoitin pientä hiekanjyvää, joka sekin oli liian suuri..
Tunsin, että oli aika poistua kammiosta. Enkelit tappoivat takassa demonin keihäillä ja sinisellä tulella, jolloin tämä palautuu patsaaksi (neljän ryhmän ulkopuolelle syvennykseen). Ja kuin ajatukset lukeneena minut laitettiin niin Jumalan, kuin demoninkin eteen selvitettääkseen, onko päälleni langetettu demonin tuhatvuotinen kirous. Me kaikki (ilmeisesti myös Pride..) kumarruimme piinaavaan odotukseen.. Ilmeisesti vastaus oli "Ei", sillä sain kokoelman sormenpään kokoisia esineitä, joista muistan vain yhden. Se oli jokin siru tietokoneeseen..
En pelaa koneilla, mutta matka jatkui eräänlaisen tietokonepeli-haltijaoppaan opastuksella: Minulle näytettiin pukutakillisia miehiä, saastaisia, moraalittomia (saasteet, raiskausbisnes, huumeet, aseet, ym. ym.).... Ja naisia, jotka yrittivät saada minut kauniiksi. Alussa tuossa paikalla oli muitakin minun rinnalla ja nuo naiset suorastaan rakastelivat heitä vaatteet päällä, heidän sitä inhotessa. Peilien väleissä kulki myös naisenkasvoisia alastomia miehiä. Naiset yrittivät aivopestä minua kertomalla, kuinka kaunis morsian minusta tulisi jollekin ja esittelivät varsin irstaita alus-asusteita, kuin elämäntehtäväni olisi huorana elää. En saanut heitä irti ympäriltäni, joten teeskentelin kiinnostunutta. Kun näin ulko-oven, pakenin ja muuten ulkomuotoani vanhemmaksi naiseksi usean kertaan. Yksi tunnisti minussa äitinsä.
Ostoskeskukset, joiden läpi kävelin, olivat täynnä elektroniikkaa ja mitäkin turhanpäiväistä "olen parempi, kuin naapurini-krääsää"..
Seksi: Olin makuuhuoneessa. Ensin houkuteltiin hyvällä ja kiihotuin, mutta hetken päästä huomasin olevani vankina ja jossain musiikkivideolla, jossa laulettiin ja soitettiin ja ylistettiin biisiä "Verta puusta". Keulahahmo mm. harrasti seksiä kaikkien huumattujen kanssa, mitään heiltä kysymättä. Ja oli ylpeä, että sai veret vuotamaan älyttömällä pirunvehkeellään.
Olin joutumassa sairaalaan muiden ohella - naisia vieressä voivotellen. (Tuo fyysinen kipu oli vielä herätessäkin)
Huomasin herääväni ja otin paperilehtiön eteeni, kun penkki alkoi kutistua ja huomasinkin olevani vielä unessa. Penkki kutistui niin, että huomasin kohta olevani kuin arkussa pöydän alla. Jouduin syvään masennukseen. Äkkiä huomasin klovneja ympärilläni. En ollut ikinä pitänyt näitä piristävinä, mutta kai heillä on sarkastinen tarkoituksensa ja olemuksensa.. Tunsin yhtäkkiä kiirettä junaan, mutta vauhti tulikin vain karusellista. Tietysti mietin heti viestiä, että tuhlaanko aikaani pyörien paikallaan? Klovnit vaikuttivat hymyilevän anteeksiantavasti - hymyilemmekö me ihmiset...tai ansaitsemmeko?

1

196

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hffjk

      Ahas

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      89
      2523
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1413
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      933
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      804
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      800
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe