Olen tässä jo kauan ihmetellyt erästä asiaa että kun laittaa vaikkapa esimerkiksi musiikki-cd:tä pyörimään tai ihan mitä vain, kone ei suostu luukun sulkemisen jälkeen tekemään mitään automaattisesti. Kerran pyörähtää mutta mitään ei tapahdu, en tiedä mikä kumma tässäkin on, heti kun menen tuonne Resurssienhallintaan ja valitsen "Tämä tietokone" niin sitten se lähtee normaalisti pyörimään ja toimii niin kauan kunnes ottaa levyn pois ja vaihtaa toiseen, käynnistää tietokoneen uudelleen yms. jolloin sama vika tulee ja tuo äskeinen mainitsemani tapa saa sen taas pyörittämään.
Laitehallinnassa kaikki ovat OK ja toimii normaalisti mutta tuntuu silti että Windows tavallaan unohtaa koko levyn ettei se edes vilkaise mitä oli isketty sisään. Jopa varmuuden vuoksi kokeilin Windowsin vianmääritystä mutta kun ei, ei auttanut mitä mä vähän epäilinkin. Myös Windowsin palauttamistakin olin kokeillut ja se joskus toimikin noin mutta se lopulta palautui samaan tilaan jossain vaiheessa. Ylimääräisiä ohjelmia mikä vaikuttaa laitteistoon ei ole. Päivityksiä olin myös katsonut eikä nekään vaikuta mitään. Kone ei ole mikään pakettikone sillä tämä on kasattu noin 4-5 kuukautta sitten mutta DVD-asema tuntuu olevan merkillinen mihin en ole saanut pienintäkään ratkaisua.
Onko tämä mahdollisesti Windowsin bugi sillä uudelleenasennuskaan ei auta? Asuksen DVD-asema koneessani.
Win10 ja DVD-aseman kanssa outoa hämminkiä
11
270
Vastaukset
- ttretretrerte
Voitko kokeilla toisella CD/DVD-asemalla?
- Anonyymi
W10 ei mikään toimi! Niin se vaan on!
- Anonyymi
Hei! Koko asema kuvake on kadonnut!
- tarkista-asetukset
Jospa joku asetus on niin laitettu että levyt ei käynnisty automaattisesti.
- Anonyymi
Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI on ostanut ihmisten dataa kymmenillä tuhansilla dollareilla yksityiseltä yritykseltä. Niin sanottua netflow-dataa on ostettu FBI:n kyberosastolle, joka tutkii verkkorikoksia ja keskittyy kansallisen turvallisuuden ylläpitämiseen. Netflow on protokolla, joka kerää metadataa verkkoliikenteestä.
Asiasta uutisoivan Vice Newsin mukaan netflow-data sisältää tiedot toistensa kanssa kommunikoivista palvelimista, mikä on normaalisti vain palvelimen omistajan tai internetpalveluntarjoajan tiedossa.
- tuhdhr
Kiitoksia vastauksista! Joo asetuksista puheenollen, en ole löytänyt mitään asetusta mikä vaikuttaa tuohon asemaan tai sitten olen missannut jotain? Minulla on myös ulkoinen DVD-asema jonka törkkäsin koneeseen kiinni ja se toimi normaalisti ilman että tarvitsee avata tuota jo mainitsemaani ikkunaa erikseen. Tuo sisäinen toimi joskus palautuksen jälkeen normaalisti myös kunnes jossain kohtaa taas rupesi tekemään tuota temppua.
- BIOS-vielä
Voisiko sitten BIOSissa olla joku CD/DVD asemaa koskeva asetus tätä asiaa koskien?
Se sinun ulkoinen DVD-asema on ilmeisesti USB? Onko sisäinen sitten SATA vai IDE, ja miten ne AHCI-asetukset yms. siellä on, ja voiko niitä muutella?- tuhdhr
SATA-liitännäinen, IDE:tä ei ole ollenkaan emolevyssä. Myöskään ACHI-asetuksia ei voi muuttaa koska ei ole koko valikkoa.
Automaattikäynnistyksen esto on todennäköisesti tietoturvaan liittyvä asia. Sama koskee myös usb tikkuja. Sillä estetään koneen saastuminen jos tietovälinessä on haittaohjelma.
- tuhdhr
En oikein tiedä, voiko tietoturva yksinomaan vaikuttaa vain ja ainoastaan sisäiseen asemaan kun ulkoisen, usb-liitännän kautta toimiva asema toimii moitteetta?
- tarkista-tämäkin
BIOS vielä. Siellä kun on valinnat käynnistävien laitteiden järjestyksestä. On muistaakseni myös enabled/disabled valintamahdollisuuksia eri laitteiden käynnistämismahdollisuuksille. Kun esim. DVD:ltä käynnistetään, niin silloinhan käynnistyksessä suoritetaan automaattisesti jokin DVD:llä oleva ohjelma.
Että kannattaisi ehkä tarkistaa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso204091Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1504049Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani133146Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai663038Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1492612- 772581
Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist282293- 311729
"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For1141564- 201455