Paha ulostemuseo Guggenheim tulee sittenkin!

vihainenluonnonsuojelija

Itku meinaa tulla, kun kuulin että suomalaisten selkänahasta aiotaan taas repiä paha ulostemuseo Guggenheim. Suomalaiset köyhät veronmaksajat joutuvat raatamaan selkä vääränä, ja sitten teeskentelevät lierot vihreät rakennuttavat virolaisella työvoimalla jonkin juopottelumuseon keskelle Stadia, jossa voivat vahvistaa ilmastonmuutosta turhalla kerskakulutuksellaan.

Kauniille paikalle rakennetaan kamala lato, Guggenheim. Ulkomaan elävien rahastusmuseo. Tyhmä Suomen kansa joutuu maksamaan toisten piereskelymuseon.

Rahoitustiedot on huijattu ja valehdeltu. Kyllä kansa sen joutuu maksamaan. Muka taideteoksia hinataan ulkomailta. Joku ulkomaalainen äijä virtsaa pulloon ja lasi sitä ihteään asetetaan keskelle tyhjää huonetta. Sitten väitetään, että se on taidetta.

Turistit eivät Helsinkiin tule minkään ladon takia, jossa on typeriä roskia esillä. Suomalaisilla ei ole varaa maksaa 50 euron lippua siitä, että pääsee roskia katsomaan.

Sairaita ja vanhuksia ei hoideta. Kouluissa on rahapula. Maa on velkainen. raajvalvonta on retuperällä. Mutta ulostemuseota vaan hinataan kauniille rantatontille ympäristöä pilaamaan.

Ympäristö kärsii. Suomi kärsii. Helsinki kärsii, jos ulostemuseo Guggenheim tulee. Guggenheimin brändikin on laskussa. Meni jo tekotaide. Soroskin on jo vanha.

18

273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bouguereaasdiouaskj

      Epäilen itsekkin suuresti sitä että Guggenheim oikeasti pystyy vetämään paljon kävijöitä. Mutta toisaalta ehkä joskus on hyvä ottaa riskejä ja kokeilla tuollaista. En oikein osaa sanoa näistä taloudellisista aspekteista.

      Mutta se suurin juttu on kyllä se että Guggenheimin taide tulisi todennäköisesti olemaan ihan järjetöntä roskaa. Juuri siis näitä blankkoja kankaita, metallin palasia keskellä lattiaa ym. Roska modernitaidetta

      • laatuapeliin

        Kiasmassa jo sitä tylsää sontaa kuukaudesta toiseen. Tekotaiteellista soopaa.

        Hyvä taide on kaunista ja mielenkiintoista.

        Jos Guggenheim tulee niin sinne pitää ottaa käyttöön sellainen taiteen arviointimenettely, jolla suodatetaan huono taide ja taiteilijat pois.


    • lisenssimaksutkin

      Eliitti kiusaa tavallaan kansaa. Luulee olevansa parempaa. Eliitti on ihmisiä kuten Jari Tervo, jotka heittelevät Raamattua lattialle ja haukkuvat suomalaisia roskaväeksi. Nämä eliitti-ihmiset haluavat hienostella roskamuseossa ilmaiseksi kutsuvieraina ja siemailla veronmaksajien kustantamaa ilmaista samppanjaa, kehua itseään. Sitten sieltä Gaggaheimin museosta ajavat kansan ravintolaan taksilla ja oksentelevat pöydän alle ja riekkuvat humalassa kansaa, joka äänestääkin väärin.

      Millä perusteella jokin naistutkimuksen maisteri tai taiteen kandi, joka on valtion opintolainalla opiskellut ja apurahalla ostellut joka soijapapunsa kuvittelee olevansa jotenkin parempi tai arvokkaampi ihminen kuin vaikkapa kunnon hitsaaja, lähihoitaja tai jokin luokanopettaja tai siivooja. Me emme tarvitse tyhmää ylikallista museota. Kiasma riittää pelleilyihin ja höperötaiteeseen. Se on sentään oma.

      Gaggaheimista pitää vielä ulkomaille maksaa lisenssivuokraa joka armas päivä. Ensin Suomi rakentaa museon kauniille tontille, pilaa maiseman. Siten vielä maksaa viekkaille ketuille ulkomaille lisenssiä. Hyi olkoon tyhmyyttä!

    • MukavaaElämää

      Guggeihmisillä menee hyvin. Lentokoneella voi aina välillä lentää ilmastokokoukseen. Antaa mukavia lausuntoja. Kauhistella Trumpin rumia puheita. Ajaa suomeen Amerikkalaisia museoita ja kaikkee sen semmoista.

    • 12aapeli12

      töherrysten tuijottajat voivat itse kustantaa gullinheltta kammion, ei sentiäkään verovaroja tauluvarastoon.

    • kirppusirkus

      En ymmärrä, kuinka vihreät tai joku sosialidemokraatti kannattaa kokoomuksen junailemaa ulkomaalaisten höpömuseota, josta pitää vielä maksaa vuokraa ulkomaille.

      Siis suomalaiset rakentavat sikakalliin törkymuseon ilmaiseksi Helsingin lahjoittamalle tontille. Ynnä vielä suomalaiset maksavat vuokraa jollekin rahanpesumafiajärjestölle siitä, että niiden ulkomaiden sisarmafia raahaa tänne roskia.

      Kokoomuksen pintaliitäjät haluavat G-pisteeseen hienostelemaan käsitetaiteen ja liberaalin minimalismin (= tyhjä seinä, jossa kirpun kakka katossa) teosten eteen. Mutta veronmaksajat maksavat heidänkin lippunsa. Kuka maksaa 50 euroa siitä, että näkee kirpun ulostetta sisäkatossa?

      Arvaa kuinka paljon turisteja tulee Kiinasta, Japanista tai Venäjältä kirpun ulosteita katsomaan? Lappi tai muumit kiinnostavat enemmän.

    • 666bb

      Venäläiset, joille Guggenheim on kaavailtu eivät enää tulekaan Suomeen, vaan menevät Krimille. Ne jotka tulevat tänne käyvät Vantaalla Biltemassa ja Lidlissä, eivätkä museoissa.

    • oksennuspussimuseo

      Osa venäläisistä käy Ateneumissa (hienoa taidetta) ja teatterissa, oopperassa sekä kirkoissa. Lappi ja järvi-Suomi kiinnostavat erityisesti. Tapahtumia toivotaan paljon esim. koiravaljakkoajeluja, hiihtoa, luistelua, avantouintia, ratsastusta, maastopyöräilyä. Tasokkaita kylpylöitä.

      Monenlaiset kaupat kiinnostavat venäläisiä mm. Intersport, elektroniikkamyymälät ja Timanttiset -- mutta ei Marimekko. Marimekko on japanilaisten ja amerikkalaisten juttu.

      Guggenheim ei kiinnosta ketään muita kuin Stadin teeskentelijöitä. Poliitikot menevät eduskunnan myöntämillä ILMAISILLA lipuilla sinne esittelemään naamaansa. Guggenheimin taide on sellaista, ettei sitä tarvitse ymmärtää. Oksennusta ja roskia sekä suttuja. Paperipussi laitetaan jakkaran päälle ja nimeksi: "Kanikin itkee ilmaston muuttuessa".

      Me juntit, sinä ja minä, maksamme joka oksennuspussin Guggenheimiin. Ja herrat vain nauravat! Oksennuspussit = koko Guggenheim, tulevat maksamaan 328 miljoonaa euroa 52 tuhatta euroa 47 senttiä. Jumalaton summa!

      • Fogerthy

        Mitä sillä 4 sentillä ostetaan museoon? Nuo 328 miljoonaa menevät tietysti seiniin, korruptioon ja pyramidihuijauksen voitelurahoihin jonnekin hevonkuuseen.


      • kaniitkee

        47 snt:llä ostetaan Kiinassa valmistettu design-nasta, jolla käsitetaiteen "kani" eli oksennuspussi kiinnitetään Ikean jakkaraan.

        Tämä teos "Kani itkee ilmastonmuutosta"maksaa noin 75 00 €, ja rahat saa joku boheemi huijari jenkeistä...


    • talikolleolisitöitä

      Kansanedustaja Mikko Kärnä (keskustapuolue) paheksuu tänään sitä, että FINAVIA on ilmoittanut sijoittavansa 400 000 € VERONMAKSAJIEN ( sinun ja minunkin) rahoja tähän Guggenheimin hömppälatoon.

      Suomen veronmaksajien pitäisi nousta kapinaan! Hömppälatoa ei saa repiä köyhien suomalaisten selkänahasta. Joka asiassa säästetään ja höperöön Guggenheim-sontaan heitetään rahaa.

    • maailmanpyöräkin

      Perussuomalaisten idea sitä, että Guggelin sijasta rakennettaisiin valtava Muumitalo, olisi hyvä. Se palvelisi lapsiperheitä ja kiinnostaisi oikeasti turisteja ja kaikkia muumien ystäviä. Kukaan ei vastusta.

      Joidenkin idea MAAAILMANPYÖRÄ olisi myös kiva. Kauniskin.

      Guggeli ei kiinnosta ketään. Tyhmä ja älytön.

    • cardios

      Gugge on huijausta nyt oli Donner kirjoittanut että ne on suljettu kohta joka maassa,meidän idiootit antaa juutalaisten kupata Suomen valtiota,sairasta.

    • juhanipa

      Maailmallakin tunnettu suomalaisarkkitehti Juhani Pallasmaa kritisoi voimallisesti Helsingin Guggenheim-hanketta The Architect’s Journal -lehdessä.

      Pallasmaan mielestä projekti on ”häikäilemätöntä bisnestä, joka esitetään yleisölle taiteena”.

      Pallasmaa sanoo, ettei voi tukea brändättyä ja franchisingilla toimivaa globaalia taidemuseota, joka kustannetaan suurelta osin veronmaksajien varoilla.

      Pallasmaa tuntuu olevan sitä mieltä, että Guggenheim-projektissa on mennyt kaikki pieleen: museon suunnitelluista näyttelyistä ei tiedetä tarpeeksi ja poliittinen valmistelu on ollut hänen mielestään salailevaa.

      Pallasmaan mielestä Guggenheim ei vahvistaisi paikallista taideperintöä vaan globalisaatiota ja taiteen kaupallistamista.

      Samassa jutussa annetaan myös kritiikkiä Guggenheim-suunnittelukilpailun voittajaa kohtaan. Voittajaehdokas ei miellytä Pallasmaan silmää ja myös kansanedustaja Anders Adlercreutz ehdottaa uuden kilpailun järjestämistä, jos hanke menee läpi Helsingin valtuustossa.

      Valtuusto käsittelee hanketta ensi viikolla.

    • pankkiirinääni

      Kolme Guggenheim- museota suljettu avaamisen jälkeen!

      "Viimeisin suljettu museo löytyy Berliinistä. Saksan pääkaupungissa sijaitseva museo avattiin vuonna 1997 ja se sulki ovensa lopullisesti vuonna 2012. Museo sijaitsi samassa rakennuksessa yhteistyökumppaninsa Deutsche Bankin kanssa. Tila oli kokonaisuudessaan pienin kaikista Guggenheimeista.

      Virallista syytä museon sulkemiseen ei kuultu julkisuudessa. Deutsche Bankin kerrotaan kuitenkin halunneen ennemmin keskittyä omiin taideprojekteihin sekä näyttelyihin. Pankki omistaa suuren kokoelman taidetta ja töitä." (Lähde: Iltasanomat)

      GUGGENHEIM on LASKEVAN AURINGON BRÄNDI. Kiville karahtanut jo ympäri maailmaa.

      Viisaat pankkiirit eivät kannata enää dinosaurus-museoita. Myös roskataide on poissa muodista.

    • leidikakkaa

      Varsinainen älymystö on vahvasti haisevaa Gakkamuseota vastaan!

      Kirjailija Jörn Donner muistuttaa Hufvudstadsbladetissa, että Guggenheimin museohanke on epäonnistunut useassa eri maassa ympäri maailmaa.
      Kirjailija, kulttuurivaikuttaja ja ex-kansanedustaja Jörn Donner on julkaissut Hufvudstadsbladetissa kirjoituksen, jossa hän ottaa kantaa Helsingin Guggenheim-keskusteluun. Helsingin kaupunginhallitus äänesti aiemmin tällä viikolla Guggenheimin taidemuseon rakentamisen puolesta. Kaupunginvaltuusto käsittelee asiaa 30. marraskuuta.

      Museon rakennuttaminen on jakanut vahvasti mielipiteitä koko keskustelun ajan. Esimerkiksi ulkoministeri Timo Soini (ps) on tehnyt useasti julkisuudessa selväksi, ettei valtio rahoita museohanketta tällä hallituskaudella.

      Nyt kortensa keskusteluun kantoi myös Donner, jonka aihetta käsittelevä kirjoitus julkaistiin torstaina.

      – Suureen puhallukseen historiaan kirjoitetaan uutta kappaletta: Guggenheim Helsingissä, Donner kirjoittaa.

      Älymystö ei anna vetää itseään nenästä, mutta Ritva Viljanen ja muut poliitikot ja typerykset Stadista on vissin syötetty ja juotettu Gagan taakse.

    • zontiseitullut

      Huussia ei tullut. Ihanaa. Järki voitti, ja huijarit jäivät nuolemaan ruskeita sormiaan.

    • syytä_muistaa

      Jos Guggenheim olisi ollut taloudellisesti kannattava, olisi rakentamiseen tarvittavat rahat saatu sijoittajilta. Kaupungilta olisi tarvinnut pyytää vain rakennuslupa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      149
      6441
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      26
      3848
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      132
      3014
    4. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      44
      2946
    5. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      51
      2796
    6. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      26
      2136
    7. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      271
      1968
    8. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      51
      1898
    9. Miten, milloin

      Se onnistuisi sun luona
      Ikävä
      35
      1750
    10. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      29
      1736
    Aihe