Suomi toimii nettomaksajana Euroopan Unionissa. Suomen työläisillä maksatetaan Kreikan, Espanjan, italian ym. maiden herrojen hölmöilyt. Suomalainen työläinenhän siellä on velat aiheuttanutkin!
Euroopan Unionin myötä elämästä on tullut kallista. Kaikki maksaa Suomessa enemmän kuin missään muussa EU-maassa. Ja kaiki johtuu vain herrojen ahneudesta rahastaa EU:n varjolla. Tavallinen työläinen ei hyödy EU:a mitenkään. Päin vastoin joutuu maksamaan aina vain enemmän pohjattomaan kaivoon nimeltä Euroopan Unioni!
Suomi eroon Euroopan Unionista!
Suomi eroon eurosta
3
236
Vastaukset 3
- äänestys
kannatan. järki ehdotus
- Kannattaja1234
Ehdottomasti!
- sielu.Sykärissä
Kannatamme! Oi millaiseksi on kaunis kotoseutumme mennyt sen jälkeen kun tuohon täysin järjenvastaiseen liittoon meidät ajettiin ja vieläpä vasten tahtoamme. Ennen aikaan täällä oli paljon pientilallisia, mutta sitten EU:n edellyttämä suuruuden ekonomia ajoi monet lopettamaan työnsä ja entiset keskikokoiset tai suurtilat ovat joutuneet vain kasvamaan entistä suuremmiksi, kunnes on tullut rajat vastaan siinäkin. Mukanaolo suurissa kuvioissa ei tuo elämään onnea. Palatkaamme siis itsenäiseen talouteen ja Suomen pankissa luotuun markkaan, se on työllisyyden ja leivän tae ollut ennen ja on sitä tulevaisuudessakin. Tämä EU ja eurorakennelma ei ole kestävällä pohjalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95923
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80678Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106477Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427