Mirtazapin piristää?

uniongelmainen

Onko kenellekään muulle käynyt niin? Olen ottanut kolmena iltana ja tuntuu, että nukkuminen on enstistäkin vaikeampaa. Annos on 1/4 15mg tabletista. Kannattaisiko kokeilla puolikasta vai onko tulos vain huonompi?

16

4129

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei

      Läheiseni on käyttänyt tuota unenparannukseen määrättyä lääkettä hyvin tuloksin. Sehän on kai varsinaisesti mielialalääke, mutta juuri tuollaisina pikku annoksina sitä määrätään monille unen parantamiseen. Varmaan kannattaa toimia ohjeen mukaan nyt viikon parin ajan ja vetää sitten johtopäätöksiä. Katso vielä reseptistä, kuinka paljon ennen nukkumaanmenoa se pitää ottaa.

      Hyviä unia toivoen,
      pappi Elisabet

      • uniongelmainen

        Aika monikin on varmaan käyttänyt hyvin tuloksin mutta haluaisin kuulla myös huonoista kokemuksista.
        Resepti on 1/4-1/2. Aloitin pienemmällä annoksella kun täältä luin että pienen pitäisi nukuttaa parhaiten. Luin myös, että univaikutus pitäisi alkaa heti mutta mielialalääkkeenä käytettäessä vasta pitemmän ajan jälkeen. En haluaisi sotkea untani väärällä lääkkeellä.
        Viime yönä otin hyvin myöhään toisen neljänneksen enkä nukahtanut edes aamuyöstä! Ensi yön kokeilen olla ilman.


    • epäeettistä

      Onko pappi Elisabetilla lääkärin koulutus vai perustuuko ohjeesi sukulaisesi kokemukseen? On epäeettistä papilta antaa medikaalisia neuvoja. Kerro sukunimesi ja hiippakuntasi, teen sinusta virallisen valituksen.

      • Anonyymi00014

        😂rage bait 2016


    • Kyllä Mirtatzapiinin pitäisi nukuttaa. Ei virkistää. En ole kuullutkaan 1/4 osa tabl. annoksesta. Vaan yleensä se on tuo 1/2 tabl. Jos se virkistää sinua niin joko sinulla on joku unettomuuden syy johon lääke ei auta tai sitten lääke ei sovi sinulle. Pitäisi kyllä vaikuttaa ja ensimmäisinä päivinä. Yhteys lääkäriin.

    • Neljäsosaauttaaa

      Mulla 1/4 tuo unen, mutta tekee jo seuraavasta päivästä jumittavan. Muutaman kerran on käynyt niin, että ei auta jos on kovat kierrokset. Kokeilisin vielä puolikkaalla ja sitten yhteys lääkäriin.
      Itse ole pienikokoinen nainen ja kaikki lääkkeet lähes miniannoksella otettava.

    • uniongelmainen

      Vaihdevuosista tämä johtuu enimmäkseen. Jo nuorena huomasin että valvottaa juuri silloin kun kuukautiset on alkamassa eli estrogeeni vähissä. Pienikin stressi pahentaa. Mieto hormonikorvaushoito poisti muut vaihdevuosioireet, mutta unettomuus jäi.
      Imovane minulla on ollut jo vuosia 1-2 kertaa kuukaudessa käytössä, nukutti oikein hyvin silloin mutta alkoi menettää tehoaan samalla kun vaihtarit sekoitti hormonikiertoa ja tarvitsi ottaa useampana yönä peräkkäin. Lääkäri antoi tätä kun kysyin paremmin siedettävää lääkettä.
      Nykyään tulee n. viikon valvomisjaksoja silloin tällöin, välistä taas nukuttaa ihan hyvin. Reseptivapaata melatoniinia (suihke) käytän jatkuvasti, mutta huonoina aikoina se ei auta.
      Syön Lamictalia epilepsiaan. Vähän sama homma sen kanssa; monia se väsyttää mutta joillekin aiheuttaa unettomuutta. Taidan kuulua jälkimmäisiin, siksi otan lääkkeeni ainakin 3 tuntia ennen nukkumaanmenoa.
      Muutaman viikon päästä on soittoaika neurologille, ehkä häneltä saan apuja.

    • Neljäsosatabletinsyöjä

      Tuo hormonivaihtelu tosiaan pahentaa myös mun unettomuutta ennen menkkoja ja juoksuttaa vessassa, vaikka hormonikierukka onkin. Tuttua juttua siis tuo kirjoituksesi, vaikka en olekaan vaihdevuosi-ikäinen.

    • y5f4c2y

      Aine voi sekä stimuloida että sedatoida ja pidemmän päälle unet menevät kaikilta. Kannattaa hankkiutua eroon ja etsiä terveellisempiä tapoja ratkaista huono unet.

    • Nukutti

      Itselläni unettomuuteen 1/2 ei toiminut, 1/4 toimi jotenkuten, parhaiten toimi 1/6-1/8 tabletista. Melkoista piperrystä oli pillerin osittaminen kyllä. Aamulla oli vähän tukkoinen olo, mutta nukuin kuin tukki ja oli levännyt olo.

    • T-yötön

      Lääkärithän tätä lääkettä suorastaan tyrkyttää nykypäivänä, kun menet unettomuutta valittaan. Jos vähän masiskin päällä, niin suosittelen kokeilemaan 2-3kk kuurin tätä. 7.5-30mg iltaisin. Itselle tapahtui parinviikon käytön jälkeen sillä tavalla, että aamulla oli virtaa enemmän ku tarpeeksi. Illalla väsyttää kyllä ja saa nukutuksi. Niinkuin piri tavallaan. Piristää ja lopulta väsyttää. Mutta tästä ei tuu sumeaa "aikaa" muistikuvaa jälkikäteen, kun on lopettanut lääkkeen käytön niinkuin monesta ssri lääkkeestä- Eli hatarat muistikuvat lääkkeen käytön ajalta. Jos käytät mirtaa, liiku edes kohtalaisesti. Muuten voi lihoa huomaamattomasti nopeastikin.

    • RunkkaavatRuohosipulit

      Paska Senegal ei osaa hyökätä.

    • uniongelmainen

      Toisenlainen, erikoinen havainto: sain ilmaiseksi paketin Omega3 kapseleita ja olen ottanut yhden iltaisin. Ensimmäisestä illasta alkaen olen nukahtanut sohvalle telkkarin ääreen ja yöheräämisiäkin on vähemmän kuin tavallisesti. Jo pari viikkoa mennyt hyvin nukkuen :) Nuo kuulemma aiheuttavat joillekin unettomuutta, mulle kai kaikki vaikuttaa päinvastaisesti.

    • TuomasW

      Kiesus mitä juttuja.... neljännes ja plaa plaa! Vedä nyt alkuun vaikka se 60mg sitä Mirtazapinia ja kirjoittele sitte et miten piristi? Ite otan sen lisäksi 750mg Ketipinor ja saan niillä nukuttua n. 6-8 tuntia.

      • Anonyymi

        Minä otin litran votkaa 2500mg kokopaketin10levyä ketipinpreita että saisin nukkua mut eipä vittu toiminu aamulla vaimon sisko herätteli kun oli rokkurassa ja kävelytti lanssii sillä sairaalaan ja sielä sanoi et ei pitäis olla hengis vaa tässä ollaan. Vaan kun ihmisen elimistö on erilaisia! toisille vaikuttaa pieni annos toisille ei! Ja kaiken lisäks tolta reissulta yö untki käi alle 3h et vituiks meni!! Et ihmiset hyvät elimistöt on niin erilaisa niitä ei voi vertailla! Jos mä otan amfetamiiniä nii mua alkaa nukuttaa! Miettikää miten nää teidän kokemukset vaikuttaa siihen joka haluaa sen ikuisen unen täältähän se on helppo löytää teidän kokemuksista!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä otin litran votkaa 2500mg kokopaketin10levyä ketipinpreita että saisin nukkua mut eipä vittu toiminu aamulla vaimon sisko herätteli kun oli rokkurassa ja kävelytti lanssii sillä sairaalaan ja sielä sanoi et ei pitäis olla hengis vaa tässä ollaan. Vaan kun ihmisen elimistö on erilaisia! toisille vaikuttaa pieni annos toisille ei! Ja kaiken lisäks tolta reissulta yö untki käi alle 3h et vituiks meni!! Et ihmiset hyvät elimistöt on niin erilaisa niitä ei voi vertailla! Jos mä otan amfetamiiniä nii mua alkaa nukuttaa! Miettikää miten nää teidän kokemukset vaikuttaa siihen joka haluaa sen ikuisen unen täältähän se on helppo löytää teidän kokemuksista!!

        Ps sain mirtzapiniäa ja se piristää mua pieninäkin annoksina ja unettomuuteen seitä sain mut sen kans ei saanu nukuttuu sitkään vähäää


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1610
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      832
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      129
      581
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      60
      502
    Aihe