Ajelehtiva hiljaisuus hankien päällä kuulsi mustansinisellä taivaalla taivaan valoina, räsähteli korvissani, juoksi pitkin hankien kaaria kaukaisuuteen kaukaa ylitseni.
Revontulet juoksivat kilpaa itsensä kanssa avaruuden pimeydessä valaisten loputtomiin asti kuisen maiseman, kalpean valon ja minun tyhjyyteni sen sisäpuolella. Olin niin alaston kuin untuvatakkini alla se vain suinkin oli mahdollista. Istuin kelkan päällä ja odotin jotain valtavaa syntyväksi silmieni eteen.
Nuo lakeudet, tuo matkan määrä, nämä kirskahtelevat äänet, tämä outo läsnäolon tunne - minä olin kelkan päällä ja kaikkialla ympärilläni kuin luomakunnan pyhä elämä hangesta ulos kaivautuneena henkiolentona vetämässä minua mukaan tarinoihin ja tanssiin.
Nousin seisomaan ja ajatukseni olivat tyhjät ja vaimeat. Kaikki hengitys minussa tahtoi viilentyä ja liittyä mukaan valojen pyörteisiin, kulkemaan hangen päällä tiensä loppuun asti, liikkumatta mihinkään, ei askeltakaan - minä olin perillä.
Kusin reiän lumeen ja käännyin kohti kaikennähnyttä autiotupaa takanani. Kiskaisin jäätyneen oven auki ja sain vastaani höyrypilven kirosanoineen ja kilinöineen, joka paikkaan tunkeutuvan tupakansavun.
Mökissä tuli hiljaista palattuani takaisin. Istuuduttuani aloilleni ja riisuessani paksun takin pois päältäni.
"katsoitte korttini saatana!" Ärähdin.
"Mie on oo siun korthejas katsonu...mie oon khatsonu vaan tähän kuksaan...mut ei siel mithää ole."
Remakkaa naurua kimpoili jokaiseen nurkkaan. Hymähdin. Otin sarvesta kiinni ja käänsin valkoisen poron nurin. Puukko kädessäni väänsin poron pään vinoon ja upotin teräni sen kurkkuun pitkällä viillolla. Punaisen kuuma veri tulvahti käsilleni kovassa pakkasessa - kun poron silmät muljahtelivat hetken katseessani, sitten se luovutti ja hervahti käsiini elottomana.
Joku lauloi kaukana joikuaan, sitä samaa jota olen kuullut hänen laulavan lapsuudestaan asti. Istuu joenpenkalla ja miettii mitä sanoisi sen jälkeen kun kaikki on jo sanottu, kenties hänestä kasvaa silloin mies ja hän lähtee vaellukselleen tokkansa luokse. Kulkee porojen mukana kesälaitumille kuin jokin rúnoilija. Eihän hänen sitä tarvitsis tehdä, mutta hän olikin ollut niin pitkään jo outo, että luultiin hänen olevan noita.
Remakkaa naurua. Me joimme paljon viinaa ja kähisimme joutavia kuin akkalauma.
Pakkanen halkoo yksinäisenä polttopuita ulkona. Seisoo kylmä kirves kädessään yössä ja tuijottaa eteensä ilman lämpöä. Minä tunnen sen sieraimissani vaikka se ei ole täällä. Se jää aina elimistöön asumaan talvella, muistuttaa minua siitä että sen ylivalta on täällä jumala, ja sen sana on täällä laki.
"Bhannaani tasavalta thästhä vielä tullee. Khelkkaan phittää asentaa pyörät."
Autiotupa repeää nauruun. Joiku jatkuu ulkona tuvannurkalla. Hän laulaa kuivalihakimpale suussaan omituisin sanoin ja ajatuksin. Hän menee menojaan ja joutuu kauas pois tästä maailmasta isiensä luokse. Häntä voi kolauttaa propsilla otsaan, eikä hän palaa kuin vasta valmiina aikanaan takaisin.
Yhdeltä loppuu tupakka. Toiselta viina. Kolmannelta bensa, ja hän jää tunturiin.
Henkien tokka kulkee talvihangella jossain penikulmien päässä, jossain mihin ei jää kavionkaan jälkeä loputtomasta matkasta läpi ajan ja paikan. Me vaellamme lävitse taivaan ja menneisyyden, lävitse maan luiden ja varvikoiden - ja jokainen oksa kädessämme on palava soihtu menneisyyden multaa, isejä, äitejä, siskoja ja veljiä.
Heitän uuniin puita ja sänkeni muuttuu mustaksi nokisista käsistäni, niistä jotka eivät pala tulessakaan.
Tuli on sen kaiken sielu josta joiku kertoo. Mies pihalla palaa kylmästä.
Yö rauhoittaa riivatut sielut rauhaisaan uneen. Kaikkialle jää tilaa olla ilman ajatuksia, ilman tahtoa, ilman elämäänsä.
"Minun phittää mennä paskalle."
Mene paskalle. Ota paperia mukaan. Kukaan ei jaksa tänään tapella.
Kamiina vaipuu uneen, vie mukanaan miehet ja ajatukset - ajatuksettomuuden, mutta minä olen jo toisessa maailmassa, hiihdän unien skaidilla luomakunnan osasena ymmärtäen että minä olen tuo kaikki, kaikki se joka olevaa on:
Tuuli, kylmä tuli ja se hetki, kun kaikki pysyy paikoillaan: uni.
Revontulet juoksivat kilpaa itsensä kanssa avaruuden pimeydessä valaisten loputtomiin asti kuisen maiseman, kalpean valon ja minun tyhjyyteni sen sisäpuolella. Olin niin alaston kuin untuvatakkini alla se vain suinkin oli mahdollista. Istuin kelkan päällä ja odotin jotain valtavaa syntyväksi silmieni eteen.
Nuo lakeudet, tuo matkan määrä, nämä kirskahtelevat äänet, tämä outo läsnäolon tunne - minä olin kelkan päällä ja kaikkialla ympärilläni kuin luomakunnan pyhä elämä hangesta ulos kaivautuneena henkiolentona vetämässä minua mukaan tarinoihin ja tanssiin.
Nousin seisomaan ja ajatukseni olivat tyhjät ja vaimeat. Kaikki hengitys minussa tahtoi viilentyä ja liittyä mukaan valojen pyörteisiin, kulkemaan hangen päällä tiensä loppuun asti, liikkumatta mihinkään, ei askeltakaan - minä olin perillä.
Kusin reiän lumeen ja käännyin kohti kaikennähnyttä autiotupaa takanani. Kiskaisin jäätyneen oven auki ja sain vastaani höyrypilven kirosanoineen ja kilinöineen, joka paikkaan tunkeutuvan tupakansavun.
Mökissä tuli hiljaista palattuani takaisin. Istuuduttuani aloilleni ja riisuessani paksun takin pois päältäni.
"katsoitte korttini saatana!" Ärähdin.
"Mie on oo siun korthejas katsonu...mie oon khatsonu vaan tähän kuksaan...mut ei siel mithää ole."
Remakkaa naurua kimpoili jokaiseen nurkkaan. Hymähdin. Otin sarvesta kiinni ja käänsin valkoisen poron nurin. Puukko kädessäni väänsin poron pään vinoon ja upotin teräni sen kurkkuun pitkällä viillolla. Punaisen kuuma veri tulvahti käsilleni kovassa pakkasessa - kun poron silmät muljahtelivat hetken katseessani, sitten se luovutti ja hervahti käsiini elottomana.
Joku lauloi kaukana joikuaan, sitä samaa jota olen kuullut hänen laulavan lapsuudestaan asti. Istuu joenpenkalla ja miettii mitä sanoisi sen jälkeen kun kaikki on jo sanottu, kenties hänestä kasvaa silloin mies ja hän lähtee vaellukselleen tokkansa luokse. Kulkee porojen mukana kesälaitumille kuin jokin rúnoilija. Eihän hänen sitä tarvitsis tehdä, mutta hän olikin ollut niin pitkään jo outo, että luultiin hänen olevan noita.
Remakkaa naurua. Me joimme paljon viinaa ja kähisimme joutavia kuin akkalauma.
Pakkanen halkoo yksinäisenä polttopuita ulkona. Seisoo kylmä kirves kädessään yössä ja tuijottaa eteensä ilman lämpöä. Minä tunnen sen sieraimissani vaikka se ei ole täällä. Se jää aina elimistöön asumaan talvella, muistuttaa minua siitä että sen ylivalta on täällä jumala, ja sen sana on täällä laki.
"Bhannaani tasavalta thästhä vielä tullee. Khelkkaan phittää asentaa pyörät."
Autiotupa repeää nauruun. Joiku jatkuu ulkona tuvannurkalla. Hän laulaa kuivalihakimpale suussaan omituisin sanoin ja ajatuksin. Hän menee menojaan ja joutuu kauas pois tästä maailmasta isiensä luokse. Häntä voi kolauttaa propsilla otsaan, eikä hän palaa kuin vasta valmiina aikanaan takaisin.
Yhdeltä loppuu tupakka. Toiselta viina. Kolmannelta bensa, ja hän jää tunturiin.
Henkien tokka kulkee talvihangella jossain penikulmien päässä, jossain mihin ei jää kavionkaan jälkeä loputtomasta matkasta läpi ajan ja paikan. Me vaellamme lävitse taivaan ja menneisyyden, lävitse maan luiden ja varvikoiden - ja jokainen oksa kädessämme on palava soihtu menneisyyden multaa, isejä, äitejä, siskoja ja veljiä.
Heitän uuniin puita ja sänkeni muuttuu mustaksi nokisista käsistäni, niistä jotka eivät pala tulessakaan.
Tuli on sen kaiken sielu josta joiku kertoo. Mies pihalla palaa kylmästä.
Yö rauhoittaa riivatut sielut rauhaisaan uneen. Kaikkialle jää tilaa olla ilman ajatuksia, ilman tahtoa, ilman elämäänsä.
"Minun phittää mennä paskalle."
Mene paskalle. Ota paperia mukaan. Kukaan ei jaksa tänään tapella.
Kamiina vaipuu uneen, vie mukanaan miehet ja ajatukset - ajatuksettomuuden, mutta minä olen jo toisessa maailmassa, hiihdän unien skaidilla luomakunnan osasena ymmärtäen että minä olen tuo kaikki, kaikki se joka olevaa on:
Tuuli, kylmä tuli ja se hetki, kun kaikki pysyy paikoillaan: uni.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vittu. Taas tässä kävi näin. Ensin oli luja projekti työn alla ja kova känni päällä, ja sitten homma meni munilleen.
Sama tapahtui kun yritin nuorena poikana huippu-urheilijaksi Nykäsen Masan jalan jäljissä: kivaa oli, viinaa kului ja tavoitteet olivat korkealla, mutta sitten hyppäsin mäkeä kännissä ja luita siihen malliin että olin yli puolivuotta vedossa.
Viinaan menevien taiteilijoiden jalanjälkiä astellessani onnistuin paremmin: veistäessäni umpi jurrissa patsasta jämerästä suomalaisesta graniitista murskasin varasalla vasemman peukaloni, taidemaalarin urani päättyi siihen kun huitaisin epähuomiossa huiviin pullon tärpättiä, ja kirjailijan hommat päättyivät siihen että kustantajalta tuli käsikirjoituksen mukana lappu, jossa sanottiin että kirjoitusvirheiden sekaan voisi yrittää panna ymmärrettäviä sanojakin. Ei minusta ehkä taiteilijaa tullut, mutta ainakin fyysiset vahingot jäivät kohtuullisen pieniksi.
Nyt sitten heräsin villiksi ja vapaaksi metsien mieheksi yrittämisen jälkeen kamalassa kanuunassa ja jalat ja kädet amputointikuntoon palentuneita paskalta, kun kyrpiintynyt poroisäntä karjui hirvikiväärillä tökkien että minäkö se olin joka tappoi hänen poronsa puukolla. Oli kuulemma ollut myymässä sitä isolla rahalla läheiseen Joulupukin maahan turitien pällisteltäväksi kun se oli niin komea ja päälle vielä lumivalkoinen.
Seuraavaksi olen ajatellut ryhtyä invalidiksi. Niissäkin hommissa pärjää kun osaa kipata viinaa kurkusta alas. Tiedän parikin pyörätuolimiestä joilla menee niin lujaa ettei rasittunut maksa ehdi vinkaistakaan huikkien välillä. Täytyy vain etsiä jostain nätti naikkonen hoitsuksi, koska ankarasta harjoittelemisesta huolimatta en kykene kallistamaan kuppia näillä proteeseilla yli kolmen promillen hutikassa.
Just kun mä meinasin alkaa valittaan miten stuju meno täällä oikein valtaa nurkkia ja lattialistojen taustoja, niin johan siellä jokin nekkuhuuli ajelee kolmipyöräsellä Fuccelin perässä himot tapissaan ja hameenhelmat silmillä päin punaisia,m isin viimekesänä rasvaamat polkimet sirkuttaen kuin fogelit skutsissa.
Musta on hienoa että kaikki mottipäät ja ärsypukamat saavat ansionsa mukaan. Musta ei ole mitään järkeä siinä että jokin keklu nostetaan tikittämään pöydälle ja sitten sitä tsiigaa kaikki maailmannavan pallinaamat kuin ärrän irtojeesusta.
Kielihöpää kehiin ja brenkkupullot piiloon. Tää mikään rafla ole.