Kävin Tampereella

MalliaMansesta

Mansessa tapahtuu. Manse on Suomen vetovoimaisin kaupunki. Uutta ideaa pukkaa ja HUOM ne toteutetaan.
Yhtään kunnallispoliittista skandaalia Mansessa ei ole ollut aikoihin, ei ainakaan sellaista jolla olisi laajempaa kiinnostusta.
Kolme yliopistoa, TAYS, ammattikorkeakoulu jne.

Mitäs luulette, minne Hämeen nuoriso suuntaa jatkossa opiskelemaan ja perustamaan perhettä?

Hämeenlinna tulee vajoamaan pikkupysäkiksi radan varrella.

25

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihan itse aiheutettua.

    • TReenKuntavelkaa

      Minkähänlainen kunnallisvelkataakka on Tampereen asukaskunnalla per henkilö?
      Kai velkaa on otettu ronskilla kädellä kuntaliitosta ja vaikka Sanni Gran-Laasonen pimeää rahaa sinne lykkääkin valtioverovaroista niin mojova potti on kunnan piikissäkin ja kukas muu sen maksaa kun asukkaat kuntaverojen myötä .

    • Sisävesinyrkkeilijä

      Mylsyn camppysta ei mikään yliopisto hakkaa vaikka niitä olis kymmenen kpl saatana.

    • TurhaKadehtia

      Sanoppas onko niillä rokkipuisto?

      • kovapalkka

        oliks siä monta ovee käki kun ei löytäny yhtään. niin jäi matkailu messut väliin


    • Tunnelikoeajettu

      Eikös kunnallispolitiikassa ole ollut aika kuhina tunnelin, ratikan ja katteen kanssa.
      Onko paikalliset persut muistaneet tehtailla kirjelmiä ja valituksia?
      Oletko itse muistanut kysyä mitä tunnelin ja tulevan katteen alustan pesun maksavan?
      Entä näivettyykö sielläkin keskusta, kun sinne ei kohta pääse enää omalla autolla?

      • Hämpinhämppis

        Ja niin, sielläkin on ollut parkkitaloista kuhinaa, eikä suunnitelmat käyttäjämääristä ole toteutuneet.


    • ladalalandelle

      Oletko ostanut Toyotan kun puhut autosta.

      • mallikkaastihoidettu

        uusi harrastus hämtoniin mennään katsomaan nyssejä tampereen junia kun ajavat tunnin välein pölhölän ohi


      • Asiakaspaikat
        mallikkaastihoidettu kirjoitti:

        uusi harrastus hämtoniin mennään katsomaan nyssejä tampereen junia kun ajavat tunnin välein pölhölän ohi

        Käyttöaste kohdilleen ja maisemapaikoista lisähintaa
        https://www.youtube.com/watch?v=qTa0gKbTTdU
        Sähköradalla muistettava pitää päät matalalla...
        youtubesta löytyy sitäkin, mutta etsivä löytää.


    • jhijh

      Tompereen raitsikka on josse !

    • Knoppitietoa_moukille

      Tampereella myöskin kävin ja pöhinää on keskustassa. Täällä ei muutakun pari nekrua ja arabia laahustaa päämäärättömästi muotikuteissa. Onhan kys. kaupunki sentäs Pohjoismaiden suurin sisämaan kaupunki ja maailman korkein soraharjukin löytyy Mansesta !

    • yyuu

      Eipä ole kuitenkaan yksikään Tampereen naapurikunta kiinnostunut kuntaliitoksesta Mansen kanssa. "Maksakoot ihan itse ratikkansa ja tunnelinsa ja muut suuruudenhullut hankkeensa" on se yleinen mielipide Tampereen ympäristössä vaikka varmaan aika moni naapurikuntalainenkin sen tunnelin läpi tulee ajamaan.

      Kyllähän muutoin Tampere on pk-seudun ulkopuolella ainoa kunta jolla on syytä katsoa tulevaisuuteen luottavaisesti. Koko muu Suomi näivettyy silmissä.

    • laivareittien.varrel.TMP

      > ainoa kunta jolla on syytä katsoa tulevaisuuteen luottavaisesti.

      No eipä ole. Suomen syntyvyys on laskenut alle 1860-luvun nälkävuosien vaikka ei ole kovin nälkäkään. Niillä ikäluokilla voi olla vaikeaa yrittää pitää maaperää itsellään 20 - 30 vuoden kuluessa.

      Eli tämä yhteiskuntakokeilu taisi olla tässä. Tampere ei ole saari valtameressä.

    • Zetas

      Wau....onko nää ihmiset oikeesti käyny tammmpereella asti.....yleensä näillä hämeenlinnan maailmanmiehillä tulee karmea koti-ikävä jo parolan panssarimuseossa....

      • Tultamunille

        Näin se vaan on ja siksi puolustukseen tulee uusi rynnäkkötykki tampperelaisia vastaan Parolaan ensi vuonna. Sitten ei pirkat enää hypi aitojen hämäläisten yli.


    • huuhaa100

      Aloittajalle; miksi tulit takaisin?

      • Resiinaseisakkeeksi

        Virkakyöstinä kaupungin johtotehtävissä.


    • TulkaaHakeenRomunne

      Kyllä se on niin että tamperelaisilla oli meillä jo aluevaltaus, nimittäin SCC tolppa, pistettiin nurin perkele.

    • senvuoksi

      Mansessa ei olekaan valehtelevia persuja.

      • Kantotuoli

        Runsaasti loisdemuleita kylläkin.


    • Verovelkaa

      Paljonkohan Tamperelaisen verovelka on jo tänä päivänänoin asukasta kohden?

      Tarkoitan että nuo kustannuksethan tuppaa kaatumaan kunnallisveron osalta ainaveronmaksajain piikkiin!
      Sanni Grahn-Laasonenhan tosin onnistui jotenkin kaatamaan politikoimalla Tampereen omasta kokonaisveroasteesta osan jopa valtakunnan verotasolle asti !

      • Kantotuoli

        Eipä kiinnosta sannamariineja.


    • Nääsnääa

      Ois upeeta asuu mm Tampereen suunnalla Tampere. Urjala. Valkeakoski

      • IisakkiaJaMervi

        pliis älä lähde muuttotappiot aiheuttaa meille vittuilua kai sä ainaskin eka katot Gunnarit?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      209
      11944
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8228
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      59
      6353
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      177
      5277
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      58
      5000
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      51
      4523
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      119
      4451
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      119
      3946
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      83
      3452
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      55
      1995
    Aihe