Mitä ootte mieltä

Hei!
Olen 9luokalla ja meillä on yhteishaut edessä ja minua kiinnostaisi todella paljon maatalousala. Meillä on sillai että isovanhemmilla oli navetta mutta sieltä on lehmät ollu poissa jo 5vuotta ja vanhemmat tekee muita hommia. Peltoa ja metsää on ja koneita millä pääsee alkuun hyvinkin. Kannataisiko minun hakea maatalouspuolelle kun olen haaveillut siitä jo 5vuotiaasta lähtien ja mielipide ei ole muuttunut.
Toivon saavani asiallisia vastauksia ja piakkoin
Ps käytännön asioista on todella paljon kokemusta, eli ei oo mikään haaste käytännön työt
16231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Tulevaiduuden joppa siellä jo käsi toisteen taskusa odotteloopi tukijaaspottia.

Äänestä
  • Ja sinä odottelet edelleen ruokaasi.

    Äänestä

  • eikäsemuuksimuutu kirjoitti:

    Ja sinä odottelet edelleen ruokaasi.

    minäpä ostan ruokani OMALLA rahalla, en mangu joppehintin tapaan tukijaasia tukijaasia mikää riitä ku lisöö tukijaasia

    Äänestä

Koulutus kannattaa aina ja maatalousalan koulutus erityisesti. Em. koulutuksessa on se hyvä puoli, että voit jatkaa opintojasi käytännössä mihin suuntaan hyvänsä. Olen joskus sanonutkin, että maatalousalan koulutus tulisi tehdä kaikille pakolliseksi!
No, vitsi vitsi, mutta ei niin paljon leikkiä, etteikö toinen puoli totta.
Onhan se hyvä alku, jos on valmis maatila käytettävissä alalle ryhtyessä. Pienelläkin tilalla pärjää, kun osaa kouluttautua oikein ja löytää hyvän liikeidean.
Omalla kohdallani maatalouskoulutuksesta oli elämässä todella hyötyä, vaihdoin varsin pian kaupalliseen koulutukseen ja sitä kautta liike-elämä vei minut mennessään. Maatila tuli hankittua myöhemmin, kun liike-elämässä oli sen verran karttunut pääomia, että oman maatilan ostaminen oli mahdollista. Nyt tiloja on useampia, liike-elämä on jäännyt taka-alalle. Maatalouden koulutusta en ole koskaan katunut!

Äänestä

En mitenkään näe mahdottomana ideana. Mene vain. Vaikea ala tämä on, arvostus ei ole huipussaan ja taloudellinen tilanne ei ole paras mahdollinen mutta meitä täytyy olla tekijöitäkin.

Mene tutustumaan lähimpään maatalouskouluun, oppilaanohjaajasi tietää varmasti niistä enemmän. Sitten menet sinne kylään päiväksi ennen yhteishakua, varmasti saat kuulla paljon mielenkiintoista ja näet miten homma toimii käytännössä.

Maatalousalan perustutkinto kelpaa moneen hommaan, riippuu omasta asenteesta ja miten monipuolisesti haluaa eri asioita opetella, ala on laaja: Peltokasvit, konepuoli, metsä, eri kotieläimet (niissäkin kannattaa tutustua heti kättelyssä mahdollisimman moniin eikä vain lehmiin, voi olla hyötyä kummasti myöhemmin) jne.
Oman tilan vaihtoehtona voi peruskoulutuksella ryhtyä vaikka lomittajaksi tai metsätöihin, konehuoltamoon jne.

Äänestä
  • Arvostus on melkein korkein.

    Äänestä

  • Toivottavasti tuo Opo osaa olla asiallinen alahaaveita kohtaan, alasta riippumatta. Omassa kunnassa, lasteni ollessa yläasteiässä, oli Opo joka lyttäsi mm. maatalouskoulutusta haaveilevia ja korosti kovasti teknistä alaa, molemmilla aloilla on paljon työpaikkoja kunnassa. Pari vuotta kun oli tätä tehnyt ja pettyneet oppilaat ja oppilaiden vanhemmat piti asiasta tarpeeksi äläkkää, kävi tutustumassa maatalouskoulutukseen ja maatalouden nykypäivään itsekin, oli ollut alasta ihan heinäseiväs- ja käsinlypsykäsityksessä.

    Äänestä

  • lueppatutkimuksia kirjoitti:

    Arvostus on melkein korkein.

    Arvostuksella ei vaan laskuja saa maksetuksi ja poliittiset riskit ovat maatalouden suhteen äärettömiä

    Äänestä

Hei kiitos todella paljon vastauksistanne aion todellakin mennä sinne kouluun koska ruokaa tarvitaan aina ja tiedän sen että ei tällä alalla rikastuta ainakaan suomessa mutta "rakkaudesta lajiin"

Äänestä
  • tukijaasmankujajoppeja ei täs maas tarvitta yhtää enömpää

    Äänestä

  • Typerin perustelu maatalouden harjoittamiselle on että ruokaa tarvitaan aina.Se on mitä selkein signaali että ilmaiset orjat ei ole vielä loppuneet.Raha maailmaa pyörittää ja nämä ruokaa tarvitaan aina-tyypit seuraa sivusta muiden nauttimista sinulle kuuluvilla rahoilla.

    Äänestä

ei kannata nälkää nähä, hae oikee ammatti.

Äänestä

Hienoa että joku nuori mies jaksaa olla kiinnostunut maatalousalan töistä. Toki työ on sitovaa ja raskastakin mutta kaiken tekee kuitenkin itselleen jos on oma tila. Ja voihan sitä käydä maatiloilla työssä muutenkin vaikka ei itse omista omaa tilaa. Lisäksi voi miettiä vaihtoehtoisia viljelymuotoja esim erikoiskasvit tms. Täytyy hattua nostaa tälle rohkealle nuorukaiselle.

Äänestä

kasvi on maa pakoinen valo hakuinen, ihminen taas on konkurssihakuinen tuki janoinen

Äänestä

Aloittaja osta vaippa ittelles

Äänestä

Aloittaja jos tätä luet niin hae nyt ihmeessä maatalouskouluun äläkä välitä näistä asiattomista kommenteista joita tässäkin ketjussa asiallisten joukossa on.
Itse olen maamieskoulun käynyt ja nykyään vielä ammattikorkeakouluoppiin maatalousalaa jatko-opiskelemaan eksynyt.
Itselleni maatilan poikana valinta mennä maatalousalan oppiin oli aika itsestään selvyys. Minun luokallani siellä oli aika monta jolla ei ollut kotona tilaa, tyttöjä ja poikia yhtä tavalla. Kotitilatausta ei siis ole mikään vaatimus. Töihin pääsee tiloille aina, rengiksi esim tai voi perustaa oman toiminimen maataloushommiin jne. Tai sitten kattelet sieltä jonkun ison tilan tyttären joka tarvii isännän taloon ;)

Maatalousalaa miettiessä tärkein kriteeri on että on edes vähän kiinnostunut näistä töistä ja asioista. Ja sullahan on se isovanhempien tilakin taustalla, uskallus yrittää ja tarttua tilanteeseen on nyt tärkeää. Tsemppiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiinnostaisipaljon kirjoitti:

Hei!
Olen 9luokalla ja meillä on yhteishaut edessä ja minua kiinnostaisi todella paljon maatalousala. Meillä on sillai että isovanhemmilla oli navetta mutta sieltä on lehmät ollu poissa jo 5vuotta ja vanhemmat tekee muita hommia. Peltoa ja metsää on ja koneita millä pääsee alkuun hyvinkin. Kannataisiko minun hakea maatalouspuolelle kun olen haaveillut siitä jo 5vuotiaasta lähtien ja mielipide ei ole muuttunut.
Toivon saavani asiallisia vastauksia ja piakkoin
Ps käytännön asioista on todella paljon kokemusta, eli ei oo mikään haaste käytännön työt

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu