Tai heidän kuolemanjälkeinen elämänsä. 👼🏻 Ajattelin, että olisi paikallaan täsmentää, mitä se tarkoittaa.
Noin pähkinänkuoressa Tolkienin haltiat ovat maahan, eli Ardaan sidottuja, kun taas ihmiset kuolevaisina ovat "matkustajia" ja "vieraita", ainakin haltioiden mukaan. Kun ihmiset kuolevat, he jättävät Ardan kokonaan ja menevät johonkin toiseen valtakuntaan tai ulottuvuuteen.
Kun haltia kuolee, joko väkivallan seurauksena tai sen että hänen henkensä (fëa) jättää suremisen vuoksi ruumiinsa (hröa), hän menee Mandosiin, joka on paikka Amanissa, kuolemattomien maanosa Keski-Maasta meren yli länteen.
Aman on se paikka, josta Sormusten Ritarit -leffan kaunis tunnuslaulu "Into the West" salaperäisesti kertoo: https://youtu.be/shdiTRxTJb4
Se ei ole tosin paikka vain kuolleille. Siellä on useita kaupunkeja ja siellä asuu kuolemattomia kansoja, eli suurhaltioita, haltioita, valar ja maiar.
Mandosissa ruumiittomat haltioiden sielut viettävät aikansa henkisiä haavojaan parannellen, kunnes ovat viimeinkin valmiita palaamaan elävien pariin, ja he saavat uuden ruumiin. He eivät niinkään synny uudestaan, vaan heidän sielussaan on "piirustus geeneilleen", ja vala Mandos, alkuperäiseltään nimeltään Námo, pystyy sen avulla rakentamaan heidän ruumiinsa uudelleen juuri niin kuin se oli, muistot ehjinä.
Mutta jos he olivat Keski-Maassa, he eivät palaa sinne vaan jäävät Amaniin, tiettyä poikkeusta lukuun ottamatta: Glorfindeliä. http://tolkiengateway.net/wiki/Glorfindel
Tämä tarkoittaa myös sitä että haltioiden avioliitto on ikuinen, ellei jotakin varsin kummallista tapahdu - he yleensä palaavat yhteen kuolemankin jälkeen.
Mitä tulee kummallisiin tapauksiin, Finwë ja Fëanor (isä ja poika) eivät koskaan Ardan aikana palanneet Mandosista, kohtalokkaiden tapahtumien seurauksena jossa verilöylyssä haltiat tappoivat toisiaan Amanissa. Finwën kohdalla oli kyse uhrautumisesta, Fëanorin kohdalla rangaistuksesta.
Andrethin perimätiedon mukaan ihmissuku eli syntymänsä jälkeen pidemmän aikaa, kunnes Morgoth eli enimmäinen Musta Ruhtinas ja Sauronin päällikkö, vietteli osan heistä. Sama perimätieto sanoo, että ihmiset eivät alun perin olleet myöskään kuolevaisia.
Joka tapauksessa, Keski-Maassa haltiat ja ihmiset ovat yhdessä, mutta kuolemassa he erkanevat toisensa ulottumattomiin, tosin poikkeuksiakin on, kuten Beren ja Lúthien, jossa kummankin annettiin valita sama kuolema.
Haltioiden kuolemattomuus ja ihmisten kuolevaisuus
0
203
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885101- 181792
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271517Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101497Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit511175Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7840