Joulukuusi

Lahtea on ajettu alas viimeiset 30 vuotta tavalla joka ihmetyttää kaduilla tallustelevaa kansalaista. Jotenkin ymmärrän isojen työllistäjien ulosmarssin halpamaihin ja takapelloille rakennetut marketit, ne on rahantekoa,joillekin. Mutta kuka prkl hyötyy itse keskustan tahallisesta näivetystyöstä? Ruma kaupunkihan lahti on aina ollut mutta mikä perversio semmoinen on että jopa torin joulukuusi on kuin seinästä reväisty, vuodesta toiseen, saatika sen valaistus, huh. Käykää kaupunkin isät lähimatkoilla Suomen kaupunggeissa niiden iänikuisten ulkomaanmatkojen sijaan, niistäkin saa varmaan matkakorvaukset, ja eiköhän sielläkin viinaa saa. Kyllä on tämmöinen satunnaisturisti hiuka hämmentynyt juna-asemalta keskustaan kävelleenä kun on pelkkää hierontaa ja tekopenistä raitti täynnä, ja kruununa kuusi!! . 22 vuotta sitten pois muutin ja takaisin en halua.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Eetykkää kirjoitti:

Lahtea on ajettu alas viimeiset 30 vuotta tavalla joka ihmetyttää kaduilla tallustelevaa kansalaista. Jotenkin ymmärrän isojen työllistäjien ulosmarssin halpamaihin ja takapelloille rakennetut marketit, ne on rahantekoa,joillekin. Mutta kuka prkl hyötyy itse keskustan tahallisesta näivetystyöstä? Ruma kaupunkihan lahti on aina ollut mutta mikä perversio semmoinen on että jopa torin joulukuusi on kuin seinästä reväisty, vuodesta toiseen, saatika sen valaistus, huh. Käykää kaupunkin isät lähimatkoilla Suomen kaupunggeissa niiden iänikuisten ulkomaanmatkojen sijaan, niistäkin saa varmaan matkakorvaukset, ja eiköhän sielläkin viinaa saa. Kyllä on tämmöinen satunnaisturisti hiuka hämmentynyt juna-asemalta keskustaan kävelleenä kun on pelkkää hierontaa ja tekopenistä raitti täynnä, ja kruununa kuusi!! . 22 vuotta sitten pois muutin ja takaisin en halua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu