Testamenttausvallan delegointi

Mikäli laittaisin testamenttiini, että tietyt ihmiset saisivat kuolemani jälkeen päättää esimerkiksi sen, kuka saa omistamani talon tai kuinka paljon perintöä saisi joku muu tietty henkilö (ei rintaperillinen), lienee kysymyksessä kielletty testamenttausvallan delegointi.

Minkälaisia ovat sellaiset testamenttivallan delegoinnit eli sellaiset määräykset, jotka eivät olisi kiellettyjä? Olisiko jollakulla esimerkkejä?
12127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Perintökaaren pääsääntö: "Joka on täyttänyt kahdeksantoista vuotta, saa testamentilla määrätä jäämistöstään."

Testamenttausoikeus koskee siis jäämistöä eli vainajan jälkeensä jättämiä varoja ja velkoja, omaisuutta. Ko. PK:n määrittelemä oikeus koskee määräysvaltaa vain omistamaansa, eikä laki sisällä mahdollisuutta edelleensiirtää oikeuttaan eteen päin. Testamentin voi laatia vain elävä henkilö tai vain elävän henkilön puolesta.

Äänestä
  • Testamentin laadinta on yksipuolinen ja henkilökohtainen oikeustoimi, jota ei voida siirtää toiselle tai jonka laadinnasta ei voida antaa toiselle sitovia ohjeita tai määräyksiä. Testamentti voidaan tunnistaa siitä, että se on kuolemanvarainen, pääsääntöisesti vastikkeeton ja aina yksipuolinen oikeustoimi. Testamentti ei sisällä sopimukselle ominaisia piirteitä.

    (Kolehmainen & Räbinä, Aarnio & Kangas)

    Testamentti on testaattorin viimeinen tahto, ei testaattorin valtuuttamien tahto.

    Äänestä

Määräysten, säätiöiden perustamisen ja muiden vastaavien yleisesti kohdesuuntautuneiden testamenttien yhteydessä ei ole tarpeen nimetä myöhempiä edunsaajia henkilökohtaisesti. Riittävää on ala- tai aihekohtainen varojen käytön tai luovuttamisen kohdistus. (Saarenpää)

Äänestä

Esimerkkinä sellainen, että testaattori (jolla ei rintaperillisiä) ei halua eläessään ilmoittaa, kuka hänet perii ja millä osuuksin. Hän ei siis halua/voi etukäteen eläessään keskustella perintöasioista mahdollisten perijöiden (tietyt ihmiset, ei mikään säätiöasia) kanssa.
Hän haluaa kuitenkin antaa esimerkiksi jollekin perijöistään ensisijaisen oikeuden perimistilanteessa ottaa osuuteensa sellaista omaisuutta, joka ko. perijälle "mieluisin" tuolloin. Jos sitä ennen on selkeästi ilmoitettu kunkin perijän saamat prosenttiosuudet perittävästä omaisuudesta, onko esimerkiksi tuollainen määräys katsottava kielletyksi vai sallituksi? Eli onko ns. testaattorin tahtoa selittävä? Joskus käsittääkseni sellaiset määräykset ovat jääneet päteviksi.

Äänestä
  • On se sallitun rajoissa erilaisten testamenttiin otettujen ehtojen ja toissijaismääräysten avulla, mutta ei testamenttausvallan delegoinnin kautta. Sen joutuu kuitenkin rakentamaan tapauskohtaisesti, sillä ei ole mitään yleispätevää 'delegoinnin' korvaavaa sapluunaa.

    Äänestä

  • > ...ei halua eläessään ilmoittaa.

    Testaattorin ei tarvitse eläessään ilmoittaa, selittää ja selvittää yhtään mitään perijöilleen tai mahdollisille perijöilleen. Testamentti ei ole mikään sopimus eikä neuvottelukysymys, vaan sen laadinta on yksipuolinen ja henkilökohtainen oikeustoimi, jota ei voida siirtää toiselle tai jonka laadinnasta ei voida antaa toiselle sitovia ohjeita tai määräyksiä.

    > Hän haluaa kuitenkin antaa esimerkiksi jollekin perijöistään ensisijaisen oikeuden perimistilanteessa ottaa osuuteensa sellaista omaisuutta, joka ko. perijälle "mieluisin" tuolloin.

    Tämä lienee aika helppoa saada paperille, eikä tähän tarvita ulkopuolista selvittäjää.

    > Jos sitä ennen on selkeästi ilmoitettu kunkin perijän saamat prosenttiosuudet perittävästä omaisuudesta, onko esimerkiksi tuollainen määräys katsottava kielletyksi vai sallituksi?.... Eli onko ns. testaattorin tahtoa selittävä?

    Kyllä osuuksien kertominen on täysin sallittua, tietyissä tilanteissa jopa suotavaa.

    Jos testamentin jaossa ja tulkinnassa on epäselvyyksiä, asiaa voidaan määrätä hoitamaan uskottu mies tai (ammatti) pesänhoitaja ja pesänjakaja. Testaattorilla itsellään on oikeus puuttua tähän asiaan jo eläessään ja testamentissaan. Tämä ei kuitenkaan ole sama kuin testamenttausvallan delegointi - edelliset asiat ovat aivan eri käsitteitä.

    Perintökaaressa on kokonainen oma lukunsa testamentin tulkinnalle. Mitä yksiselitteisempi testaattorin tahto on, sen vähemmän tulkinnalle jää varaa.

    Äänestä

  • TulkinnanvarainenEi kirjoitti:

    > ...ei halua eläessään ilmoittaa.

    TulkinnanvarainenEI kirjoitti:
    "> Hän haluaa kuitenkin antaa esimerkiksi jollekin perijöistään ensisijaisen oikeuden perimistilanteessa ottaa osuuteensa sellaista omaisuutta, joka ko. perijälle "mieluisin" tuolloin.
    Tämä lienee aika helppoa saada paperille, eikä tähän tarvita ulkopuolista selvittäjää."

    Mitä tarkoitat vastauksellasi? Mikä ulkopuolinen selvittäjä ja mille paperille?

    Ja edelleen:
    "> Jos sitä ennen on selkeästi ilmoitettu kunkin perijän saamat prosenttiosuudet perittävästä omaisuudesta, onko esimerkiksi tuollainen määräys katsottava kielletyksi vai sallituksi?.... Eli onko ns. testaattorin tahtoa selittävä?

    Kyllä osuuksien kertominen on täysin sallittua, tietyissä tilanteissa jopa suotavaa."

    Tuollainen määräys -sanapari ei viitannut prosenttiosuusasiaan, vaan tuohon määräykseen jossa annetaan yhdelle perijälle oikeus "valita päältä". Osuuksien ilmoittaminenhan nyt on ihan ilmiselvän tärkeää.

    Äänestä

  • kiellettyvaisallittu kirjoitti:

    Paperi+olkoon+sama+kuin+125-grammaiselle+kiiltävälle+ja+vesileimatulle+arkistopaperille+laadittu+testamentinläpyskä+tai+sen+liite:+kirjallinen+selvitys+testaattorin+tahtotilasta.+Testaattori+kirjatkoon+omat+tuntemuksensa+ihan+itse+tahi+käyttäköön+siinä+apua,+jotta+testamentin+jälkikäteiseltä+tulkinnalta+voidaan+välttyä."Tuollainen+määräys+-sanaparin"+on+tapauksessasi+viitattava+jäämistön+arvoon,+painoon+tahi+vastaavaan+mitattavaan+suureeseen,+tyypillisesti+arvoon.+Ei+liene+mitään+estettä+vaikkapa+seuraavalle+sanamuodolle:+"-Suosikkisukulaiseni+Matti+kuorikoot+tahtonsa+mukaan+irtaimistostani+kermat+päältä+siltä+osin+kuin+tuon+kuorimisen+arvo+ei+ylitä+19+%+irtaimiston+arvosta.+Matti+edellisen+lisäksi+kuitenkin+saakoon+erikseen+mainittuna+26+%+jäämistöni+kullan+painosta.+Mitä+kaikkiin+kiinteistöihini+tulee,+Matilla+olkoon+oikeus+valita+niistä+yksi+omakseen,+jonka+jälkeen+muu+olkoon+muiden+perijöiden+omaa+ja+vapaasti+jaettavissa.+Sen+estämättä,+mitä+edellä+kuvataan,+Edelfeltin+taulut+on+realisoitava,+ja+Matti+saakoon+71+%+nettomyyntisummasta.+Mikä+tässä+kuvaamassani+arvollisesti+jää+epäselväksi,+ratkaistakoon+kukin+arvo-+tai+paino-osuus+määräämieni+uskottujen+miehien+ja+viime+kädessä+määräämäni+pesänjakajan+toimesta."

    Äänestä

  • Tulkinnanvarainen kirjoitti:

    Ei kai vainaja sentään uskottuja miehiä ja pesänjakajaa määrää....?
    Tai ei siis oikein enää pysty....

    Äänestä

  • Nimimerkinmerkki kirjoitti:

    Ei kai vainaja sentään uskottuja miehiä ja pesänjakajaa määrää....?
    Tai ei siis oikein enää pysty....

    Vainajako testamentin laatiikin? Minä kun luulin että elävä.

    Vainaja voi kyllä vielä elävänä kertoa kantansa uskotuista miehistä, pesänselvittäjästä tai pesänjakajasta. Eri asia on, suostuvatko ko. henkilöt tehtäviinsä. Lakimies tuskin kieltäytyy rahasta, jos sitä vastaan jotakin pitää tehdä.

    Äänestä

  • Yllätyinkun kirjoitti:

    Jos testaattori on nuori, voi olla, että hänen mahdollisesti ehdottamansa uskotut miehet, pesänselvittäjät tai -jakajat ovat hänen kuollessaan jo eläkkellä tai ehkä edesmenneet.
    Siksi kommenttini. Missään ei nimittäin sanottu, että esimerkin testaattori olisi vanha. Kyllä nuorellakin voi olla merkittävästi omaisuutta.

    Avauksessa puhuttiin testamenttausvallan delegoinnista. Uskotut miehet, pesänselvittäjä ja pesänjakaja käyttävät kaikki jonkinasteista valtaa, testaattorin määrääminä (toiveesta) tai muutoin, mutta eivät voi käyttää avauksessa kysyttyä testamenttausvaltaa - se valta kun on kysytyiltä osin jakamaton.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kiellettyvaisallittu kirjoitti:

Mikäli laittaisin testamenttiini, että tietyt ihmiset saisivat kuolemani jälkeen päättää esimerkiksi sen, kuka saa omistamani talon tai kuinka paljon perintöä saisi joku muu tietty henkilö (ei rintaperillinen), lienee kysymyksessä kielletty testamenttausvallan delegointi.

Minkälaisia ovat sellaiset testamenttivallan delegoinnit eli sellaiset määräykset, jotka eivät olisi kiellettyjä? Olisiko jollakulla esimerkkejä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu