Jari Sinkkonen kuulu puhelleen Jyväskylän perhehoidon päivillä, että sijoitetut lapset ovat kokeneet kaltoin kohtelua. Sijaisvanhempien kohdalla - nelikentässään - hän ei moisesta mainitse mitään.
Hyvä Jari Sinkkonen, nyt tulisi tutkia, kuinka usein sijoitettu lapsi joutuu kaltoin kohdelluksi YHÄ NYKYÄÄN sijaishuollossa.
Muuten, entinen rouva (entinen kaltoin kohteluun syyllistynyt sijaisvanhempi) veteli kovasti tupakkaa, kuten olen hänen hienon vanhemman tyttärensäkin tekevän.
Sinkkonen on puolueellinen
5
204
Vastaukset 5
- rouvaajeliautolla
Tokihan Sinkkonen kehuu perhehoidon päivillä sijaisvanhempia. Kuulehan, sijaisvanhempaa ei aina huvita kiintyä lapsiin. Ainakaan entinen rouva (kaltoinkohteluun syyllistynyt) ei halunnut kiintyä eikä juuri koskaan ollut kotonakaan ainakaan ensimmäiseen 10 vuoteen. Oli niitä menoja niin paljon. Se oli lasten etu ehdottomasti. Vähemmän kaltoin kohtelua.
- väärätasenteet
Arvelen, että tällaiset asenteet ovat omiaan lisäämään sijoitettujen lasten riskiä joutua kaltoin kohdelluksi sijaisperheissä. kannatan ehdottomasti ammatillisia perhekoteja, joissa vanhemmilla on koulutusta.
- äitykkä
Sinkkonen ei ole ajan tasalla, täällä pitäisi tutkia myös perheisiin annettujen lasten kohtelu,kuinka paljon on ollut seksuaalista hyväksikäyttöä tai pahoinpitelyä.
- tutkimusta
Ehdottomasti samaa mieltä. Miten ihmeessä esimerkiksi Sinkkonen kuvittelee, että marketin aulasta tai "petäjäperältä" haalittu sijaisvanhempi on jotenkin parempi, kuin ihmiset keskimäärin. Joukkoon saattaa eksyä keskimääräistä enemmän patologisia puolia (sädekehän halu, rahan ahneus omaavia henkilöitä.
- epäystävällisyys
Itse olen harvoin tavannut niin epäystävällistä ihmistä, mitä entinen rouva oli. Hän itse vain oli aina oikeassa, ei kukaan muu. Hän ei välittänyt kenestäkään muusta, kuin itsestään ja omista lapsistaan. Sijoitetut olivat vain sitä varten, että saatiin "kultaa ja kunniaa". Onneksi sijaisvanhempi jäi viimein kiinni kaltoin kohtelusta, ja lapset otetiin pois. HUH!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48835
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22832Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha538761- 80687
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561