Aion alkaa opiskella psykologiaa (olen abi) ja olen miettinyt, "voiko" psykologian opiskelija olla henkisesti epätasapainoinen? Itse olen esimerkiksi käynyt psykiatrisella sairaanhoitajalla ja psykologilla ja pohdin, sovinkohan itse psykologiksi. En halua opiskella psykologiaa selvittääkseni oman elämäni ongelmia. En pysty takaamaan, ettenkö vielä joskus tarvitsisi psykologin apua, ja siksi minusta tuntuu etten ole pätevä opiskelemaan psykaa. Kiinnostusta kuitenkin riittäisi. Mitä mieltä olette, onko mielekästä tai järkevää lukea psykologiaa jos ei aina tunne itseään henkisesti hyvinvoivaksi?
Psykan opiskelu+henkinen tasapaino?
Fluid
6799
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Psykiatreiksi ja eritoten psykologeiksi hakeutuvat nimenomaan ihmiset, joilla itse on ollut ongelmia mielenterveytensä kanssa, eli sopeudut joukkoon loistavasti. Itse opiskelen psykologiaa, ja olen opiskelutovereideni tavoin ollut henkisesti aina epävakaa ja siksipä juuri aiheesta kiinnostunut. Hullu hullun tuntee, siksi psykologeista on ihan oikesti hyötyäkin yhteiskunnassa.
Ihan vaan kommenttina.
Tunnen muutaman psykologian opiskelijan ja ainakin heillä jokaisella on taustalla ollut jossain vaiheessa elämäänsä jotain, esim. anoreksiaa, bulimiaa, syvää masennusta, paniikkikohtauksia...
Mites se vanha kansa sanoi.. se joka hevosella ajaa, se hevosista puhuu.
Ei kun sekaan vaan! :)
olen psykologian opiskelija ja voisin sanoa kahteen edelliseen vastaukseen, että turhaa yleistämistä! tosin tottakai kaikille ihmisille tulee elämässään jos jonkin näköisiä vastoinkäymisiä vastaan, näin ollen tietenkin myös psykologeillekin.
MUTTA mielestäni on tärkeintä, että olet kyennyt hyväksymään ja käsittelemään kunnolla omat ongelmasi. et voi auttaa muita ihmisiä, jos elämässäsi on jotain käsittelemättömiä traumoja tms. tärkeimpiä asioita psykologin työssä on osata erotella omat ajatukset ja tunteet asiakkaiden ajatuksista ja tunteista.
kolmessa yliopistossa suomessa on psykologian pääsykokeissa kirjallisen kokeen lisäksi myös soveltuvuuskokeet, joissa testataan mm. psyykkistä tasapainoa.
mielestäni on hyvä, että olet tiedostat asian tärkeyden ja pohdit sitä, että et haluaisi opiskella psykologiaa vain "terapoidaksesi itseäsi".
tsemppiä kirjoituksiin ja onnea pitkään ja vaativaan pääsykoelukuprosessiin!
Jep, tuon voin allekirjoittaa - yleistää ei kannata :).
Tosiaan, tärkeintä sitten opintojen edetessä ja työelämään siirtyessä on, että omat vaikeutesi ovat "hallinnassa", suhde omaan itseen kehittyy muutenkin vähitellen. Eikä mielestäni avun hakeminen ole mikään mielenterveysongelmien kriteeri, paljon enemmän minua huolestuttaa sellaiset subkliiniset tapaukset, joilla ei ole koskaan mitään ongelmia, mutta jotka menevät paniikkiin, jos täytyy jättää aerobic väliin, tai jotka tekevät 12-tuntisia päiviä koskaan kyseenalaistamatta miksi...
Itse olen loppusuoran psykanopiskelija, ja olen kohdannut yhden- jos toisenkinlaisia vaikeuksia tässä elämän polulla. Lisäksi minulla on luultavasti joku neuropsykiatrinen ongelma (epätyypillinen sellainen), joka ei parane, vaikka kävisin terapiassa lopun ikääni. Siitä huolimatta uskon, että minusta tulee ihan asiallinen psykologi, kunhan sijoitun työelämään fiksusti, omat vahvuuteni ja heikkouteni tuntien.
Tsemppiä haluan minäkin toivottaa :).
mitä tulee tuohon, että psykologian opiskelusta olisi apua omiin mielenterveysongelmiin, niin..
.. toisaalta toki tieto ja ymmärrys lisääntyy, mutta tuska saattaa kasvaa kaiken diagnostiikan keskellä, varsinkin jos on hieman keskimääräistä herkempää sorttia.
Psykologina työskentely vaatii tietynlaista itsekuria ja skarppaamista. Minusta on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että kokeeko itse oikeasti olevansa valmis työskentelemään esim. psyykkisesti sairastavien parissa. 5-7 vuoden opiskelun jälkeen on ikävä todeta, että enpäs nyt kykenekään kliiniseen työhön, olen itse liian sekaisin.
Vaikka tietysti psykologian opinnoista on varmasti hyötyä muissakin paikoissa kuin juuri kliinisellä puolella.
voiko ns. herkkä opiskella psykologiksi ja työskennellä koko ajan jossain muussa kuin kliinisessä psykologiassa? onko tutkimuspuolen psykologeille paljon töitä?