Ubuntu hidastuu, tekstin kirjoitus lagaa

tahdon.oppia

Moi!

Mikä mahtaa olla vikana Ubuntu 14.04:ssä, kun on Libreoffice -writer ja muutamia muita ohjelmia auki, niin jossain vaiheessa järjestelmä alkaa hidastelemaan, tekstin kirjoitukseen tulee viive, ja muutenkin muuttuu hitaaksi? Myös file manager (Nautilus?) hidastuu ja joskus jäätyy. Uudelleen käynnistys auttaa.

Monesti kun näin käy, niin minulla on samaan aikaan oppilaitokseni VPN-yheys käytössä ja saman laitoksen verkkolevy mountattuna. Voiko näissä olla syy hidastumiseen.

Käytössä oleva muistikaan ei näytä olevan kauhean suuri silloin, n. 2 gigaa 4:stä.

Miten näitä ongelmia Ubuntussa selvitellään tehokkaasti? Olen vasta puolisen vuotta käyttänyt Linuxia, muitakin kuin Ubuntua. Windowsissa osasin aina ratkaista tälaiset ongelmat, kun kärsivällisesti selvitteli. Yleensä ongelmat ratkesi ihan vain resurssienvalvontaa vilkaisemalla, siellä yleensä jokin kulutti tuhottomasti muistia. Mutta mistä päästä lähden Linuxissa ratkomaan ongelmaa. Olen valmis oppimaan ja lukemaan tarvittavan määrän kirjallisuutta, kunhan saisi vinkkiä, mistä aloittaa.

17

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jotainnnnnnn

      Järjestelmän valvonnasta näet kulutuksen.
      Mikä näytönohjain? Ajuri?
      Tulostaako jokaiseen "yes" komento: /usr/lib/nux/unity_support_test -p
      Muuta swappiness arvoa komennolla:
      sudo bash -c "echo 'vm.swappiness = 10' >> /etc/sysctl.conf"
      Oletuksena arvo on 60.

      • tahdon.oppia

        Komento /usr/lib/nux/unity_support_test -p
        Kaikkiin kysymyksiin tuli "yes".
        Mitä tästä voi päätellä?

        Mikä on swappiness-arvo, ja miksi sitä kannattaa muuttaa?


    • Unitykö-tahmaa

      Onko kone minkämoinen? Onko käytössä Unity kaikilla höysteillä?

      • on_bugi

        ei vika ole unitys, tuota libren jäätymistä on useassa jakelussa. vika näyttää olevan näytönohjaimen ajurissa, tai näytönohjaimessa. vaatii ilmeisesti nvidian suljetun 304. ajurin että toimii.


      • ap--

        Kone on läppäri, intel pentium ja integroitu näytönohjain, muistia 4 gigaa.

        Muissa jakeluissa (Kubuntu, Mint) en ole huomannut ongelmaa. Tosin niitä olen vähemmän työskentelyyn käyttänytkin.


      • nojjoooooo
        ap-- kirjoitti:

        Kone on läppäri, intel pentium ja integroitu näytönohjain, muistia 4 gigaa.

        Muissa jakeluissa (Kubuntu, Mint) en ole huomannut ongelmaa. Tosin niitä olen vähemmän työskentelyyn käyttänytkin.

        Asenna Ubuntu 16.04 http://releases.ubuntu.com/16.04/


      • ap--
        nojjoooooo kirjoitti:

        Asenna Ubuntu 16.04 http://releases.ubuntu.com/16.04/

        Minulla on se asennettuna samalla koneella, mutta käytän työkäytössä 14.04:ää tietyistä syistä.


      • wqqwwqdd
        ap-- kirjoitti:

        Minulla on se asennettuna samalla koneella, mutta käytän työkäytössä 14.04:ää tietyistä syistä.

        Mikä näytönohjain?
        entä komennon tuloste: /usr/lib/nux/unity_support_test -p


      • ap--
        wqqwwqdd kirjoitti:

        Mikä näytönohjain?
        entä komennon tuloste: /usr/lib/nux/unity_support_test -p

        Intelin integroitu näytönohjain. Tarkemmin en muista. Olen toisella koneella nyt, katselen tuota komentoa ja koneen tarkempia tietoja huomenna. Kiitoksia avusta tähän asti!


      • onpa_kiire__
        ap-- kirjoitti:

        Intelin integroitu näytönohjain. Tarkemmin en muista. Olen toisella koneella nyt, katselen tuota komentoa ja koneen tarkempia tietoja huomenna. Kiitoksia avusta tähän asti!

        menee muutama sekunti kun kopsaat päätteelle ja painat enterin. pitäisi tulostaa yes kaikkiin, jos tietokoneesi on valmis nykyaikaan.


      • ap--
        onpa_kiire__ kirjoitti:

        menee muutama sekunti kun kopsaat päätteelle ja painat enterin. pitäisi tulostaa yes kaikkiin, jos tietokoneesi on valmis nykyaikaan.

        Joo, tiedän. Mutta olen nyt toisella koneella, Windowsissa. Tuo ongelmallinen kone on käytössä vasta huomenna, tai siis tänään päivällä.


      • poistoon-moinen

        poista koko ubuntu


      • trollille_monoa
        poistoon-moinen kirjoitti:

        poista koko ubuntu

        Poista sinä windows-hihhuli itsesi täältä häiriköimästä! Ja pysy myös poissa!


    • LCFLxQAV

      Htop on näppärä ohjelma katsoa mikä on koneen tilanne. Mikäli jossain on muistivuoto niin jossain vaiheessa kone alkaa käyttää swappia ja silloin huomaa selvän hidastumisen.

      Myös nettiyhteys saattaa pätkiä ja tällöin etäkoneen tiedoston suora editointi saattaa tökkiä. Kannattaa kokeilla kopioida ensin tiedosto omalle koneelle ja työstää sitä.

      Mikäli asetukset ovat niin että nautilus näyttää etäkoneen tiedostot pikkukuvina niin yhteys saattaa olla tukossa ennen kuin kaikki kuvakkeet on ladattu.

      Kannattaa kokeilla myös irrottaa tiedostojärjestelmästä etäkoneen tiedostot ja taas liittää.

    • resurssisyöppöys

      Ota sanojen oikeinkirjoituksen tarkastus pois päältä. Selaimissa kannattaa ottaa pois päältä "haku kirjoittaessa".

      • tahdon.oppia

        Ei ole kummatkaan olleetkaan päällä.

        Ja silloin kun hidastelee, niin silloin ei kuitenkaan muistin eikä prosessoritehon kulutus ole mitenkään erityisen suurta. Muistin kulutus saattaa olla silloin noin 2 G paikkeilla.


    • u16.10

      Kokeile käyttää ilman laitteistokiihdytystä. Libren menusta valitse: Työkalut->Asetukset->LibreOffice->Näytä, ja poista ruksi kohdasta Käytä laitteistokiihdytystä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      421
      6075
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      115
      3432
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      69
      2352
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      25
      1869
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      109
      1065
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      94
      1033
    7. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      62
      1032
    8. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      61
      1015
    9. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      77
      909
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      42
      902
    Aihe