runo tsunamin uhrin vanhemmille

"Ota hänet vastaan,suuri hyvä Jumala.
Ota hänet vastaan,kaipaavia lohduta.
Ota hänet vastaan taivaan kotiin avaraan.
Ota hänet vastaan, iloon loppumattomaan.

Ota hänet vastaan, tuuli hiljaa puhaltaa.
Ota hänet vastaan.Virta kantaa kulkijaa.
Ota hänet vastaan rantaan suuren rauhan maan.Ota hänet vastaan, kotisatamaan.

Ota hänet vastaan, meillä on niin ikävä.
Ota hänet vastaan murheellisten ystävä.
Ota hänet vastaan, silta yli pimeyden.
Ota hänet vastaan, syli rakkauden.

Anna-Mari Kaskela

"Maa kukkasta köyhempi.Taivas, enkeliä rikkaampi"


"Luoja, kenellä on tuska suurin?
Sinullako, joka sadon korjaat, vaiko meillä
joilla näkö on ja tieto, miten se korjataan."

Perhonen

Eilenhän vasta katselin lasta
haurasta kasvavaa.Näin siivet hennot,näin ensilennot, odotti kaunis maa.

Taivaaseen lensit, valoa päin.
Huoneeseen yksin, pimeään jäin,
siivin haavoittunein
sinä lensit luo Jumalan.

Mureni taika, mitä on aika, missä on perhonen?
Tiedämme täällä:levon sait päällä Jumalan kämmenen.

Taivaaseen lensit, valoa päin,
huoneeseen yksin pimeään jäin,
siivin haavoittuvin sinä lensit luo Jumalan.

Perhonen pieni, valaisit tieni, aina jäät sydämeen.Päivämme kiitää,aika pois liitää
kohtaamme uudelleen.

Valossa kylpee Jumalan maa, jokainen siivet eheät saa.Sinä taivaaseen lensit, jo siellä odotetaan.

Anna-mari Kaskela

Hyvää matkaa..

Taas valo viiltää taivaanrantaa,
se päivän yöstä erottaa.
On tullut aika pois se antaa,
jota niin paljon rakastaa.
Sen järjellä me ymmärrämme,
kun toinen lähtee, toinen jää,
vain pieni lapsi sisällämme, ei sitä tahdo käsittää.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa .Kulje kanssa enkelin.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa. Sinua paljon rakastin.

Niin monet kerrat tähän rantaan, olemme tulleet ennenkin. Jättäneet kahdet jäljet santaan, nyt yhdet vain vie takaisin.
Siis hyvää matkaa ystäväni, en enää puhu enempää.
Tärkeimmän tiedät ja se riittää, muu on nyt yhdentekevää.

Hyvää matkaa, hyvää matkaa. Kulje kanssa enkelin. Hyvää matkaa,hyvää matkaa. Sinua paljon rakastin.

Anna-Mari Kaskela


Tämä runo tuli vielä mieleeni.
T/Emilia

Unelmia suuremmat aallot


Lapsen paljaat jalat
pienet ja sirot,
rantaviivaa pitkin
meren aaltoihin juosten,
sukeltaen sen rakkauteen.

Ääreen veden,
tämäkin maailma rakentui,
sen tehdessä elämän mahdolliseksi.

Meri kehtona ihmisten,
heitä palvellen ja ruokkien,
taas kerran näytti mahtinsa suuren.

Unelmia suuremmat aallot,
maata nuolivat,
voimiensa suuruudessaan,
vetivät tuhansia ihmisiä
kylmään syleilyynsä.

Ihmisten hämmennys ja pelko,
surun kyyneleet,
armottoman meren edessä,
sen murskatessa elämiä sirpaleiksi.

Vain yksin meri tietää,
montako sielua
veti syvyyksiin,
montako huutoa
vaahtopäihin hukkui,
montako tulevaisuutta
merenpohjaan vajosi.

Kuolleet kaupungit hukkuneiden hautoina,
elää saaneiden päät syvään painuneina,
on meri rauhoittunut.

Mikään ei kuitenkaan saa
enää koskaan hukkuneita hengittämään.
Eivät kyyneleet,
surun hetket,
eivät katkeruus,
syytökset.

He voivat elää enää,
vain meissä.