Soitin Vehoon. 12 vuoden Skoda Octaviassa ei ole takuuta katkenneelle kaasupolkimelle. Väittivät, ettei ole yleinen vika. Antoivat ymmärtää, että 4 v vanhassa autossa ihan normaalia, ikäänkuin kuluva osa. Sen sijaan kyseinen varaosa maahantuojalta Suomesta kokonaan loppu, menee pikanakin (valittavan asiakkaan) vähintään 1-2vk osan saapumiseen Tsekeistä. Tiedä sitten kauanko kiltimmän asiakkaan osassa menee ;) En ihan noin vähällä kuitenkaan uskonut, vaan soitin Kuluttajavirastoon ja vastauksena oli, ettei 12. vuoden autosta kuulu hajota kaasupoljin, sen on kestettävä kovaakin käyttöä. Oma autoni vieläpä 90 000 ajettu. Tälläisestä osasta, jossa auto luokitellaan käyttö/ajokelvottomaksi varaosan saaminen "pari viikkoa" on aivan liian pitkä aika. Jos näitä olisi tehtaalla valmiina sen saisi muutamassa päivässä. Ja itse asiassa niitä pitäisi olla maahantuojalla aina saatavilla. Antoi ohjeeksi, että mikäli kaasupoljinta ei korvata vaihdeta ilmaiseksi niin valitusta vaan menemään kuluttajariitalautakuntaan. Ostamassani tuotteessa on lain mukaan virhe, se ei kestä sitä mitä sen edellytetään kestävän. Mitä useampia valituksia tulee niin sitä todennäköisemmin "kasvaa" maahantuojan vastuu. Eli älkää maksako omasta pussistanne vaan taistelkaa jo ihan periaatteesta, näin minä aion ainakin tehdä. Eiköhän ne pitäisi kaikkiin vaihtaa jo ennakoivasti, jos kerran näin yleisestä tyyppiviasta on kyse.
Katketessaan pojin jumiutuu jopa täyskaasulle. Ja jos poljin osittain murtunut se jumiutuu sillointällöin.
Skodan kaasupoljin voi jumiutua
62
844
Vastaukset
- Skodallamennään
ihmettelin, että mihin kaasupolkimen jumiuduttua katoaa autosta jarrupoljin, käsijarru, vaihteisto ja virta-avainkin.
Kaikilla noillahan saa ainakin normaalin auton pysähtymään.
Jos kaasupoljin hirttää em.murtuman vuoksi.- vwpettääainaskoda
VW autossa on kaikki mahdollista
Mitenhän kuluttajavirasto määrittää laajennetun takuun mikä kaasupolkimelle annettiin 2010?
Ei ole pörhön mielestä enää voimassa tämä takuu - sääskisahtiaVWtarjoo
vwpettääainaskoda kirjoitti:
VW autossa on kaikki mahdollista
Mitenhän kuluttajavirasto määrittää laajennetun takuun mikä kaasupolkimelle annettiin 2010?
Ei ole pörhön mielestä enää voimassa tämä takuuVW ei myönnä mistään mitään
Kiahyny takuuta odotellessa
Muuten tuota ei osta edes pörhö asentaja
- Vaikeneminen_kultaa
Ehkä kannattaa olla vastaamatta kriitikkotrollille . Hänen aloituksensa kuivuvat vähin äänin. Olisi mielenkiintoista seurata tuota kehitystä!
- väsynyt.ja.tyhmä
Etkö osannut itse keksiä juttua vaan copy-pastesin kuusi vuotta vanhan tarinan omanasi? Nyt ei mennyt aivan nettiketin mukaisesti.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/8785577/kaasupoljin - Pizzalaatikko
http://www.tuulilasi.fi/keskustelut/autojen-tyyppiviat/volkkareissa-kaasupoljin-vikoja.
Kaikien tiedossa tämäkin vika.- kaasupoljinVWskodaudi
VW on antanut jatkuvan takuu kaasupolkimille
sekin vasta kun jopa Saksan talvi katkoi polkimia.
tais olla taas hehkulamppuhuijaus-osa polkimista tehty huonoksi niin jälkimarkkinat tuo rahaa?
- Itkupitkästäilosta
Vw.hän salaa kaiken viimeiseen asti.
- faktaONfaktaa
Osssssi is back.
- haegoogleVWviatskoda
Huom
Pakkanen tulee ja polkimet napsuu.
Jatkuva takuu on vissiin vielä voimassa? - kaasupoljinpoikkiVWskoda
VW talvi on ikuinen
- Anes1
Mun mielestä tuo on itäautojen ominaisuus eli ei voi korjata.
- eilaatuaVWskodaseataudi
Jatkuva takuu on polkimilla...asennuksineen
- suapisti
Mul on ollu yli 100 saappia eikä ole kaasupolkimet katkennut yhestäkää. Kova on Ruotsin peli ja Suomessa
kasattua laatua. Huippu laatua kerrakseen. - vepukkaine
Venäjällä noihin hitsataan rautapuikko kiinni, monesti käyttävät katkaistua vanhaa hiilihankoa, ja käytetyn kengän kumipohja, irtileikattu, polkimen kumiksi. Ja taas ei muuta kuin kovaa ajoa, öljypönikkä takaboxissa jotta saa lisäillä.
- skodaonpaska
Auto Bildin tuoreessa Octavia-kestotestissähän rävähti vakionopeudensäätimen tikku paskaksi.
Aja kaasulla tai vakkarilla, aina se hajoaa!- rekkarinojatilaaVW
alvadi auttaa
älä osta merkkiliikkeestä kalliita osia
- TaistojenTie
Uusimmassa Tekniikan Maailmassa sanotaan että tuo ilmiö on levinnyt kytkinpolkimeen myös. Onko systemaattista, sitä ei vielä osata sanoa.
- hippuliheisunvei
Uusimmassa Tuulilasissa kerrotaan, että kaasupoljin katkeilee ja hirttää myös Toyotassa. Masahiro Harakiri Toyoda onkin lupautunut tulemaan Suomeen pyytelemään anteeksi tapahtunutta.
hippuliheisunvei kirjoitti:
Uusimmassa Tuulilasissa kerrotaan, että kaasupoljin katkeilee ja hirttää myös Toyotassa. Masahiro Harakiri Toyoda onkin lupautunut tulemaan Suomeen pyytelemään anteeksi tapahtunutta.
Ja höpö höpö, sen sijaan Skodassa on jopa kuoltu kun kaasu on hirttänyt pohjaan eikä jarrutusteho riittänyt pysäyttämään sitä.
https://www.theguardian.com/business/2016/nov/24/skoda-driver-decapitated-in-stuck-cruise-control-mystery- Teeämmän_lukija
Sattumoisin on uusin TM kädessäni, enkä millään tahdo löytää tuollaista mainintaa. Olisitko ystävällinen ja kertoisit millä sivulla asia löytyy?
- kaasupoljinVWskoda
jatkuva takkuu siinä polkimessa on.
Jokohan kohta öljynsyönti moottorit vaihdetaan tehtaan laskuun?
Vieläkö jakoketjulaskuja asikkaat maksaa? - kaasupoljinVWskoda
https://www.automerkit.fi/autouutiset/6846-vw-konsernin-kaasupoljin-epidemia-koskee-naita-vuosien-2003-2010-automalleja#!VW_Grilli
pörhö korvaa kyllä- kaasupoljinVWskodaudi
kontaminaatio johtaa epidemiaan
- turkuVWskoda
Kohta taas kaasupolkimet naps
myräkkä saapuu
- arvaus.tämäkin
Kuinka monta vuotta nämä mestarit jaksavat keksimättä mitään uutta? Volkswagen-konsernin konkurssin jälkeen vielä maailman tappiin...
- KNautotominaisuus
Tirkkones apuri sil vaikerroi?
VW viat ei näköjään vanhene koskaan-aina uutena ostajille tulee
https://www.is.fi/autot/art-2000005148807.html
saastehuijaus alkoi 1999- - Tirkkonen.kiusaa.sua
KNautotominaisuus kirjoitti:
Tirkkones apuri sil vaikerroi?
VW viat ei näköjään vanhene koskaan-aina uutena ostajille tulee
https://www.is.fi/autot/art-2000005148807.html
saastehuijaus alkoi 1999-Maailman tappiin siis... :)
- Factcheckcheck
Aloittajan tarina löytyy tietenkin aiemminkin Skodan palstalta, silloin vuosimalli oli 2005. Sanasta sanaan sama juttu, suunnilleen 13. alusta:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/8785577/kaasupoljin tästä uutisoi taannoin myös Ilta-Sanomat. vakionopeussäädin ryntäyttää moottorin täyskaasulle eikä jarrut riitä pudottamaan vauhtia, tuhansia ihmisiä kuollut ympäri eurooppaa kun skodat karanneet jopa rekka-autojen keulaan.
- ZKODAN_paljastaja
"..vakionopeussäädin ryntäyttää moottorin täyskaasulle eikä jarrut riitä pudottamaan vauhtia,..."
Jos kirjoittaisit automaattivaihteisesta Toyotasta, voisi joku jopa uskoakin räkäisysi, mutta kun Skodasta!
Et sitten tiennyt, että kaikissa Volkswagen-konsernin autoissa on tällä vuosituhannella ollut ns. brake override-toiminto, joka katkaisee moottorin vedon jarrupoljinta hipaistessakin. Aivan sama vaikka pitäisi kaasupedaalia pohjassa toisella jalalla ja hipaisee jarrupoljinta toisella sen verran, että jarruvalo syttyy, veto loppuu välittömästi. Toiminto on idioottivarma.
Toiminto tuli pakolliseksi Amerikassa myytäviin Toyotiin totaalisen myyntikiellon uhalla siellä sattuneiden kuolemaan johtaneiden itsestäänkiihtymisten seurauksena. En tiedä tuliko eurooppalaisiin Toyotiin.
Soopan kirjoittaminen sopii kyllä sinun ja sivupersooniesi profiiliin erinomaisesti. Hukkaat tosin energiaa turhaan noihin sepustuksiin. Kukaan ei usko niihin enää, niin läpinäkyvää ja tunnistettavaa touhusi on puolisokeallekin. - TSI2012
ZKODAN_paljastaja kirjoitti:
"..vakionopeussäädin ryntäyttää moottorin täyskaasulle eikä jarrut riitä pudottamaan vauhtia,..."
Jos kirjoittaisit automaattivaihteisesta Toyotasta, voisi joku jopa uskoakin räkäisysi, mutta kun Skodasta!
Et sitten tiennyt, että kaikissa Volkswagen-konsernin autoissa on tällä vuosituhannella ollut ns. brake override-toiminto, joka katkaisee moottorin vedon jarrupoljinta hipaistessakin. Aivan sama vaikka pitäisi kaasupedaalia pohjassa toisella jalalla ja hipaisee jarrupoljinta toisella sen verran, että jarruvalo syttyy, veto loppuu välittömästi. Toiminto on idioottivarma.
Toiminto tuli pakolliseksi Amerikassa myytäviin Toyotiin totaalisen myyntikiellon uhalla siellä sattuneiden kuolemaan johtaneiden itsestäänkiihtymisten seurauksena. En tiedä tuliko eurooppalaisiin Toyotiin.
Soopan kirjoittaminen sopii kyllä sinun ja sivupersooniesi profiiliin erinomaisesti. Hukkaat tosin energiaa turhaan noihin sepustuksiin. Kukaan ei usko niihin enää, niin läpinäkyvää ja tunnistettavaa touhusi on puolisokeallekin.se toiminto on epäluotettava ja ei ollut toinut noissa skodissa, kaikki ne turvajärjestelmät menevät samaan aikaan epäkuntoon. skoda oli tutkittu ja todettu vialliseksi kaikinpuolin. eivoi olla mahdollista että kaikista automerkeistä vain skodakuskit haluavat ajaa rekan keulaan täydellä vauhdilla, ajatteleppas nyt hiukan itsekkin.
- vanha-äijä
Mitä sää ajat 12 vuotta vahalla Sokotalla?
Olisko jo parempi vaihtaa uudempaan mutta ei Sokotaan? - vanha-äijä
Mitä sää ajat 12 vuotta vahalla Sokotalla?
Olisko jo parempi vaihtaa uudempaan mutta ei Sokotaan? - skootaneljäpyörääjaloota
Jos Skodan kaasupoljin hirttää pohjaan, niin ainoa mitä tapahtuu on että
savu mustenee pakoputken päässä. - seatVWskodaudisama
Lunta ja pakkasta-kaasupoljin napsahtaa
- maksoinkiltisti
Lunta kengissä sisään se sulaksi ja aamulla jäätyy sehän autonvalmistajan vika?
Älkäänyt ihan aikuisten oikeasti olen itsekin katkaissut kaasupolkimen mersusta 2008 mallin 230 joku no kuitenkin ei tullut mieleenkään haukkua autonvalmistaa omasta osaamisesta. - palstaaseurannut
Vastaväittäjille muistutuksena briteissä tapahtunut skoda-kuolema jossa skoda kieltäytyi pysähtymästä ja kuljettaja lopulta kuoli törmättyään johonkin.
Aika vastenmielistä skodisteilta haukkua tätä kuljettajaa ja vihjailla esimerkiksi tahallisuudesta...- palsta-surkea_tietolähde
Trollille muistutukseksi, että tapaus todettiin myöhemmin tatkoissa tutkimuksissa vakuutusrahojen toivossa tehdyksi itsemurhaksi.
palsta-surkea_tietolähde kirjoitti:
Trollille muistutukseksi, että tapaus todettiin myöhemmin tatkoissa tutkimuksissa vakuutusrahojen toivossa tehdyksi itsemurhaksi.
"vakuutusrahojen toivossa tehdyksi itsemurhaksi."
Vitsit vaan huononee.- KillBiII
FactChecking kirjoitti:
"vakuutusrahojen toivossa tehdyksi itsemurhaksi."
Vitsit vaan huononee.Siihen on helppo ratkaisu. Lopeta kirjoittelu.
KillBiII kirjoitti:
Siihen on helppo ratkaisu. Lopeta kirjoittelu.
Harmi että kuolleen kunnian loukkaamisesta ei ole selvää lakia, olisin muutoin vinkannut omaisille.
"The vehicle was badly damaged in the collision but subsequent extensive investigations have not revealed any evidence of the faults described by Mr Gandhi."- Kolmas_kotimainen
Skodan kunniaako Mr. Gandhi loukkasi kun väitti autoa vialliseksi ennen ohjaamistaan rekan perään? Eipä tainnut hänen sanomisensa tulla julkiseksi hänen omasta syystään.
- kaasupoljinVWskodaudi
naps ja matka jää siihen
- jälkimarkkinattuokatteen
VW kaasupoljin on erinomaista suunnittelua jotta jälkimarkkinat leipoo rahaa!
- kaatuukoVWaudiskoda
Vaan polkimissa on jatkuva takuu kun Saksassakin sattu talvi tulemaan ja polkimet meni poikki
- kaasupoljinnapsVW
kaatuukoVWaudiskoda kirjoitti:
Vaan polkimissa on jatkuva takuu kun Saksassakin sattu talvi tulemaan ja polkimet meni poikki
Pakkanen on VW poplkimen vihollinen ja jää-vaikea pitää puhtaana kun on niitattu lattian pohjaan kiinni.pintojen väliin vähänkin likaa ja jäätä niin kaasukierrokset pysyy päällä
- vikaaenitenVWtuotteet
http://www.tuulilasi.fi/uutiset/vw-haluaa-viivyttaa-oikeudenkaynteja-apinagaten-vuoksi
VW viat ei vanhene ikinä
nyt siirretään jo oikeudenkäyntejä - seataudiskodaVWsama
VW autoilu vie perheen rahat
https://www.mtv.fi/lifestyle/autot/artikkeli/kommentti-autovalmistajien-mainospuhe-jyraa-faktan-vw-n-uskominen-kavi-kalliiksi/5711284#gs.ckbAl3U - kaasupoljinnapsVW
https://www.mtv.fi/lifestyle/autot/artikkeli/tama-video-pistaa-volkswagenin-paastohuijauksen-oikeisiin-mittasuhteisiin-hyytavaa-katsottavaa/6370138#gs.hJ8ClLk
sielä olis kaasupolkimia tarjolla - seataudiskodaVWsama
hyvää VWjoulua kaikille
- ihansejasama
Hyvää joulua osssssille. Parane pian.
- Anonyymi
uutta vuotta
varo pakkasta - Anonyymi
auton elinikä sanoo kuluttajaviranomainen
Ongelma on tunnettu myös maailmalla, toivottavasti sait sen jo kuntoon (ja vaihdettua merkkiä)
https://www.briskoda.net/forums/topic/448874-broken-accelerator-pedal/
Vaikka Skodista hajoaa kaikkea tämän tästä, niin on erikoista ettei varaosia ole korjaamoille valmiiksi. Epäilen erääksi syyksi että Skodista voi hajota aivan mikä tahansa milloin tahansa eikä kaikki korjaamot voi pitää käytännössä koko skoodan jokaista osaa varastossa.- Anonyymi
antaa ne uuden
kohun jälkeen jatkuva takuu - Anonyymi
Kooran kaasupoljin on tehty jätteestä.
- Anonyymi
Hahahaha. Sinä olet tehty jätteestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hahahaha. Sinä olet tehty jätteestä.
Muhahaha Kora Rolli suuttuupi.
- Anonyymi
Skodan kaasuvaijeri vaatii trustivapaata kotimaan, venäjän, mineraalivaseliinia.
- Anonyymi
Pörhölle kaarsi juuri iso rekka
sivulla luki että kaasupolkimia Saksasta
Talvi tulee - Anonyymi
laita mersun poljin tilalle
kestää
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1223959Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3142049Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481801- 1051727
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21690IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391661Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4401512Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441266MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531242Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4291198