Koska tämän kirjoittaja alkaa jo vaikuttaa tuon *)kirjekuorikaavion oikeanpuoleisella laidalla, niin sallitakoon tässä vielä muuan muistelus muutaman vuosikymmenen takaa...
Kotitilallani oli 1969 hankittu Valmet 500 traktori; se oli kyllä seuraavan vuoden mallia, ensimmäinen mallivuosi, jossa oli vakiovarusteena turvaohjaamo.
Tarktorista oli jossakin vaiheessa mennyt kai solenoidi epäkuntoon, eikä varaosaa taikka korjausmiestä ollut jostakin syystä ollut saatavilla. Niinpä traktori pantiin tarvittaessa käyntiin tilapäisesti mäkistartilla. Se onnistui hyvin, koska sopiva mäki löytyi heti navetan edestä ja siitä saattoi lasketella pitkänkin matkan vauhtia keräten.
Isävainaa - entinen kuorma-automies, joka ei sivumennen sanoen oikeastaan nauttinut erityistä luottamustani konemiehenä - keksi käynnistämiseen omaperäisemmän kikan: tukevalla ruuvitaltalla kun yhdisti solenoidin päässä olevat kaapelit, niin se starttasi siitä suoraan.
Tapahtuma-aikaan oli syksy ja melko kolea ilma, taisipa olla vähän pakkastakin. No, Valmetit ovat kuuluisia hyvästä käynnistyvyydestään. Lisäksi siinä on ruiskutuspumpussa lisäpolttoainenasta eli "pakkosyöttö" kylmäkäynnistystä helpottamaan. Kun pakkosyöttöä käytetään, niin samalla pitää panna kaasu päälle (pakkosyöttö päästää rp:n hammastangon siirtymään vielä maksimiruiskutuksen asennosta yli).
Niinpä isukkini sitten veti käsikaasun täysille, paukautti oven kiinni ja starttasi sillä ruuvitaltalla siitä startin päästä. Yksi asia oli häneltä jäänyt ottamatta huomioon: se vaihdelaatikon päällä oleva käynnistyksenestokatkaisija ei tietenkään estä tuollaisessa tapauksessa. Toinen seikka oli se, että Valmetti seisoi siinä rinteessä viitosvaihteen varassa...
Moottori käynnistyi kyllä nöyrästi, mutta samanaikaisesti läksi traktorikin liikkeelle - ilman kuskia tietenkin! Isäukko kerkesi takapyörän alta pois ja ketteräliikkeisenä miehenä sai vielä hypättyä taakse nostovarsien päälle asetetulle lavalle kyytiin. Siinä hän sitten seisoi kopin reunoista kiinni pidellen, ihan niin kuin meillä monestikin oli ollut tapana matkustaa - nyt vain sillä erotuksellä, että ohjaamossa ei ollut ketään ja traktori meni myötämäkeä täydellä kaasulla ilman kuskia, ja ohjaamoon ei ollut menemistä ovista ja takaa ei päässyt kun se oli umpikoppi.
Mäen alla oli sitten isohko oja; sellainen josta ei tulisi mieleenkään ajamalla yli yrittää. Isäukko katseli menoa aikansa ja hyppäsi viime tingassa pois kyydistä ennen ojaa. Traktori puolestaan jotenkin ihmeen kaupalla loikkasi ojan yli ja teki laajan kaarroksen toisella puolella olevalla pellolla. Sitten se palasi takaisin kohti ojaa. Siihen se oli sitten toisella kerralla viimein jäänytkin, etuset ojassa tyhjää jauhamaan, ja siitä isäni oli sitten sen kesyttänyt.
Kaikkkiaan siinä oli onni onnettomuudessa, kun ei pahemmin käynyt. Traktoriinkaan ei tullut vaurioita, ja se starttimoottori korjattiin sitten viipymättä.
Onkos muille sattunut vastaavaa?
--
*)kirjekuorikaavio: http://www.hattijahunen.com/mies.htm
Kotitilallani oli 1969 hankittu Valmet 500 traktori; se oli kyllä seuraavan vuoden mallia, ensimmäinen mallivuosi, jossa oli vakiovarusteena turvaohjaamo.
Tarktorista oli jossakin vaiheessa mennyt kai solenoidi epäkuntoon, eikä varaosaa taikka korjausmiestä ollut jostakin syystä ollut saatavilla. Niinpä traktori pantiin tarvittaessa käyntiin tilapäisesti mäkistartilla. Se onnistui hyvin, koska sopiva mäki löytyi heti navetan edestä ja siitä saattoi lasketella pitkänkin matkan vauhtia keräten.
Isävainaa - entinen kuorma-automies, joka ei sivumennen sanoen oikeastaan nauttinut erityistä luottamustani konemiehenä - keksi käynnistämiseen omaperäisemmän kikan: tukevalla ruuvitaltalla kun yhdisti solenoidin päässä olevat kaapelit, niin se starttasi siitä suoraan.
Tapahtuma-aikaan oli syksy ja melko kolea ilma, taisipa olla vähän pakkastakin. No, Valmetit ovat kuuluisia hyvästä käynnistyvyydestään. Lisäksi siinä on ruiskutuspumpussa lisäpolttoainenasta eli "pakkosyöttö" kylmäkäynnistystä helpottamaan. Kun pakkosyöttöä käytetään, niin samalla pitää panna kaasu päälle (pakkosyöttö päästää rp:n hammastangon siirtymään vielä maksimiruiskutuksen asennosta yli).
Niinpä isukkini sitten veti käsikaasun täysille, paukautti oven kiinni ja starttasi sillä ruuvitaltalla siitä startin päästä. Yksi asia oli häneltä jäänyt ottamatta huomioon: se vaihdelaatikon päällä oleva käynnistyksenestokatkaisija ei tietenkään estä tuollaisessa tapauksessa. Toinen seikka oli se, että Valmetti seisoi siinä rinteessä viitosvaihteen varassa...
Moottori käynnistyi kyllä nöyrästi, mutta samanaikaisesti läksi traktorikin liikkeelle - ilman kuskia tietenkin! Isäukko kerkesi takapyörän alta pois ja ketteräliikkeisenä miehenä sai vielä hypättyä taakse nostovarsien päälle asetetulle lavalle kyytiin. Siinä hän sitten seisoi kopin reunoista kiinni pidellen, ihan niin kuin meillä monestikin oli ollut tapana matkustaa - nyt vain sillä erotuksellä, että ohjaamossa ei ollut ketään ja traktori meni myötämäkeä täydellä kaasulla ilman kuskia, ja ohjaamoon ei ollut menemistä ovista ja takaa ei päässyt kun se oli umpikoppi.
Mäen alla oli sitten isohko oja; sellainen josta ei tulisi mieleenkään ajamalla yli yrittää. Isäukko katseli menoa aikansa ja hyppäsi viime tingassa pois kyydistä ennen ojaa. Traktori puolestaan jotenkin ihmeen kaupalla loikkasi ojan yli ja teki laajan kaarroksen toisella puolella olevalla pellolla. Sitten se palasi takaisin kohti ojaa. Siihen se oli sitten toisella kerralla viimein jäänytkin, etuset ojassa tyhjää jauhamaan, ja siitä isäni oli sitten sen kesyttänyt.
Kaikkkiaan siinä oli onni onnettomuudessa, kun ei pahemmin käynyt. Traktoriinkaan ei tullut vaurioita, ja se starttimoottori korjattiin sitten viipymättä.
Onkos muille sattunut vastaavaa?
--
*)kirjekuorikaavio: http://www.hattijahunen.com/mies.htm
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllä meilläkin oli tapana startata suoraan startilta traktori koska siinä oli kroonisesti jotain vikaa käynnistysvirtapiirissä. Isävainaa se oli meilläkin asialla kun vaihde oli jäänyt päälle. Ei kovin iso, mutta voimaa oli sitten sitäkin enemmän, onneksi ei nelivetoa traktorissa. Peräseinän ja traktorin väliin jäi muistaakseni kyntöaurat, niittokone ja niittosilppuri, joista viimemainittu kärsi jonkinasteisia peltivaurioita. Isäkin jostain kautta pääsi kiipeämään aika ahtaasta välistä pois kun kone jäi siihen kuopimaan. Rakennus pysyi pystyssä ja hiukan varastotilaa vapautui lopputalveksi lisää koneiden tiiviimmän varastoinnin ansiosta. :-)
Ei tosin meisselitartista,vaan oikeastaan oman syyn takia.Olin kaivamassa lietesäiliölle reikää maahan ja maata ja kiviä piti ajaa kymmeniä kuormia.Oli lämmin kesäpäivä meneillään kun olin vienyt kuorman ja tulin taas uutta tekemään. Belaruksen radiosta tuli joku hyvä kipale ja jätin päävirtakykimen päälle että kuulisin kappaleen loppuun kävellessäni kaivinkoneelle.Vaihde tietenkin päälle,että pysyy paikallaan ja siihen aikaan oli vielä tapana laittaa käsikaasu jo valmiiksi käynnistämistä varten.Huomasin että melko iso kivi oli pudonnut noin metrin päähän kärryn takaosasta maahan edellisestä kuormasta ja päätin että otan sen kauhalla kyytiin.Kauha mahtui kiven ja kärryn väliin,mutta kun käänsin kauhaa se osuikin kärryn perään ja ihmettelin että mites Belaruksen piipusta savu pöllähti ja samassa se lähti aikamoista vauhtia suoraan kohti valtaojaa,joka johti jokeen.Onneksi oli kaivurissa ovi valmiiksi auki,ajattelematta lähdin perään minkä kerkesin.Oli vielä paripyörät päällä ja traktorinovi kiinni ja farmaripönttökin näytti osuvan reitille.Onneksi etupyörät olivat vähän vasemmalle,ettei mennyt suoraan monttuun,montun ja pöntön välistä mentiin niin että pönttö kääntyi,mutta pysyi pystyssä.Sitten pääsin rinnalle ja ikään ei ole ovenripa ollu niin syvällä kun silloin.Traktori pysähtyi vajaan metrin päähän ennen kuin olisi kaatunut jokeen.Kyllä tuli muuten vetelä olo ja sydän hakkas.Peräkärrystä meni rengas,kun osu lantakärryn levitinpiikkeihin,jonka päältä mentiin.Sen jälkeen opin,että virtaa ja kaasua ei taida kannattaa jättää päälle.
Oltiin purettu neliveto Man kuorma-autosta polttoainesäiliö ja putket pois ja sitten tuli tarve siirtää manne ulos, puomi väliin ja menoksi, 3060 Massikasta tuli hinurin sijasta työnnettävä, oli vielä keulat vastakkain mutta rattimies ja jäykkä puomi pelastivat. Lähti hyvin käyntiin monen vuoden seisomisen jälkeen...Suodattimissa piisaa kummasti ainetta silloin kun ei se ei olisi tarpeen.
Linkutin kerran tuossa yhdessä risteyksessä. Kuinka ollakkaan kun kone oli juuri parahimmillaan linkusssa, tuli vastaan naapurin Unton MF 35, se käsikaasu tietty pohjasa, ko eihä noissa paskoissa mitään jalakakaassua ole, paitsi naapurin Reinolla, joka sen siihen asensi. No siinä se sitten tuli vastaan, eikä ketään sisällä. Kyllä alko vituttamaan. No ei auttanut kun jarrun kanssa ohjata vehe pellolle, ja viime tingassa ehin kun mf painu suoraan risteyksestä sillan vierestä jokeen. Oli taas pelleilty startin kanssa. Ajelin siitä sitte Unton pihaan ja käskin Unton suksia vittuun.
Jouluterveisin: Linkku-Late
Tarina voisi kuulua paremminkin k-autopalstalle, mutta eivätköhän karskit traktorimiehetkin kestä sen.
Ajoin kesän 1969 ajan Scania L75 -autoa vm. 1960, jollainen isäni pikkufirmassa sattui olemaan. Seuraavana talvena olin intissä, mutta jokin keikka osui hoidettavakseni lomalla ollessani.
Tuo ahtamaton L75 oli hengetön peli raskaaseen hommaan. Niinpä siihen oli tekaistu jonkinmoinen vaijeriviritys ruiskutuspumpulla olevasta pakkosyöttönapista kojelautaan. Sen avulla löytyi oikein tiukassa vedätyksessä kenties parikymmentä prosenttia lisätehoa (samalla kun polttoaineenkulutus varmaankin tuplautui). Pakkosyöttönappihan oli tarkoitettu varsinaisesti kylmäkäynnistystä helpottamaan ja se ponnahti itsestään ylös kun kone oli saatu käyntiin.
Tai piti ponnahtaa. Meidän Scaniassamme se pysyi tuon vaijerivirityksen ansiosta pohjassa, kunnes kuski toisin päätti.
Lähdin siinä pakkasaamuna taipaleelle. Puolisen kilometriä ajettuani vilkaisin taustapeiliin. Tien täydeltä oli läpitunkemattoman mustaa savua! Sitä oli niin tolkuttomasti, että näköeste oli jo liikenteellekin vaaraksi. Tuli kiire vapauttaa tuo pakkosyöttö!
Ennen kuin itselläni oli ajo-oikeutta tuohon värkkiin, olin monella keikalla pelkääjän paikalla. Eräällä kuskilla oli oma käsityksensä huumorintajusta ja viattomista kepposista. Jos hän sattui näkemään tienposkessa jonkun naisihmisen levittelemässä lakanapyykkiä narulle kuivumaan, heitti hän pakkosyöttövirityksen avulla sinnepäin mustanpuhuvat ja kivihiilenkatkuiset terveiset!
Puhuin Scaniasta - mutta vuoden 1960 mallinen peli oli tietenkin vielä Scania-Vabis. Nimen jälkiosa tipahti pois 1969.
Moottorin iskutilavuus oli jotain 11 litran luokkaa eivätkä södertäljeläiset olleet kutittaneet siitä enempää tehoa kuin 165 hevosen voimaa. Uudemmassa L76 Superissa oli sitten jo turbo ja alun toistasataa hv enemmän. Nimenmuutoksen Scania-Vabis => Scania yhteydessä vastaavan mallin tunnukseksi tuli 110.
Vanhan seiskaviitosen vapaastiläähättävällä koneella oli hikiset hommat, kun pyöritettävänä oli 5 akselia ja raahattavaa painoa parhaimmillaan painoa n. 50 tonnia!
Tulipa tuosta mieleeni eräs toinenkin pakkosyöttötemppu - tätä en ole tosin itse tehnyt, vaan se on kuvattu kirjallisuudessa. Koska arvelen traktorimiesten sen mielellään lukevan, lainaan tähän katkelman teoksesta "Savon savotoilta maailman markkinoille":
--
Kuultuaan että Pyhäsalmessa oli metsätraktori, Einari kiinnostui siitä ja aikoi hankkia sellaisen pelin myös itselleen. Hän meni Putkolaan, neuvotteli siellä, antoi peräkärrin käsirahaksi ja sai hankituksi armeijasta tutun Valmetin runkojuontometsätraktorin, johon tuli vielä Tume-laikkuri maanmuokkausta varten.
Toukokuussa 1965 lähti Einari yhdessä Erkki Tarvaisen kanssa laikuttamaan Laakajärvelle, missä oli mahdottoman laajat hakkuuaukiot. Maassa oli silloin vielä lunta. He yrittivät kovasti laikuttaa, muttei siitä tullut juuri mitään. Traktori ei pystynyt vetämään juontolaitetta, kun sen pyörät rivesivät. He katsoivat yrittämisen turhaksi ja olivat jo pois lähdössä, kun paikalle tuli konehommista perillä oleva Väinö Meriläinen ja sanoi: "Elekeehän poejat hermostua ja kesken lopettoo, vuan hommatkee ketjut tae telat raktoriin."
He hommasivat ketjut. Aurinko sulatteli jo maita, kun he yrittivät uudelleen ja niin vain homma lähti käyntiin. Heillä oli mukanaan "Soputeltta". Siellä nukkui aina toinen, kun toinen laikutti. He ajoivat kahta löysiä. Ruokansa he laittoivat nuotiolla ja samoilla tulilla keittivät kahvinsa. Kerran, kun Einari oli katselemassa ympäristöä, tuli Erkki vastaan ja sanoi: "Nyt se on keksitty!". "Niin mikä?" kysyi Einari uteliaana. "Tulehan kahtomaan!" sanoi Erkki ja mennä harppoi edeltä.
Hän oli pannut pakkosyötön päälle pajunoksalla, niin että se oli aina päällä ja traktori mennä jurritti jatkuvasti eteenpäin ykkönen päällä. Pakoputkesta tuprusi valtavasti savua, mutta traktori kulki.
He laikuttivat sinä kesänä yli seitsemänsataa hehtaaria. Se oli sen ajan vehkeellä paljon.
--
Palstalle kuulu,mutta kuitenkin.Tapahtui Sisun merkkikorjaamolla 60luvulla jossa itsekin olin kymmenen vuotta töissä.Vanhempi sähkömies makasi selällään Sisun kojelaudan alla mitä lie tehnyt,nousi ylös sieltä ja otti tukea kojelaudasta samalla painoi starttinappia.Tottakai vaihde oli kytkettynä,auto käyntiin ja tiiliseinästä läpi.
Meillä kävi myöskin aika ohraisesti traktorin kanssa tossa pari kolmekymmentä vuotta sitten.
Oli harjoittelijana nainen. Keväällä harjoittelija tuli äestämästä pellolta. Pelto oli pihan vieressä, ja talleille päästäkseen harjoittelijan oli ajettava pihasta kahden koivun välistä. Traktorina oli DB 996, paripyörillä.
Harjoittelija tuli aika reipasta vauhtia ja liian lähelle toista koivua. Paripyörä otti kiinni puuhun ja kisakaisi traktorin mukanaan. Lyhyen ajokokemuksen takia harjoittelija meni paniikkiin ja piti ohjauspyörästä kiinni rystyset valkeina. Traktori pyri puun ympärillä.
Itse katselin tapausta parvisillalta ja ajattelin, että ei se siinä kauan pyöri, tankkikin on varmaan tyhjä pitkän äestysreissun johdosta. Kun meno ei tahtonut loppua menin traktorin viereen ja yritin sammuttaa. Sammutinkatkaisin oli puun puolella.
Ei auta. Tartti itse juosta ja hypätä äkeen pääle ja sitä kautta hyttiin. Tämä onnistuikin ja traktori sammui. Harjoittelija oli tapauksesta niin järkyttynyt, että ei koko kesänä mennyt traktorin koppiin. Seuraava harjoittelija ajoikin sen saman vehkeen jokeen, molemmat selvisivät.
Viime talvena myin traktorin pojalleni, ja vielä hyvin toimii... Eikä tämä tarina ole palturia.
Parikymmentä vuotta sitten olimme kavarin kanssa hakemassa siemenviljakuormaa. Paperisäkit olivat parissa kerroksessa traktorin peräkärrin lavalla suut vielä sitomatta avonaisina. Kaveri istui säkkien päällä. Tulimme reilua vauhtia paikallista valtion hyvää tietä pitkin. Yht`äkkiä painauduin traktorin rattia vasten ja meno pysähtyi. Ajattelin vetävän peräkärrin leikanneen kiinni. Kun katsoin taakse, oli peräkärri kyljellään ojassa. Kaveria ei näkynyt missään. Olin varma, että pahin oli tapahtunut. Hän on jäänyt kärrin alle. Ojakin oli puolillaan vettä. Huutelin kaverille, mutta vastausta ei tullut. Muuta ei voinut tehdä kuin alkaa kaivaa viljakasaa, joka muodostui nyt niistä avoimista kaatuneista paperisäkeistä. Hetken päästä tulikin käsi näkyviin ja sitten koko mies... elävänä!
Hän oli yrittänyt vastata huutooni, mutta kun oli avannut suunsa, oli se jyviä täynnä, eikä ääntä tullut.
Läheltä piti. Tien reuna oli pettänyt kelirikon takia. Kaverin kylki kastui tulvavedessä, mutta muuta vahinkoa ei tapahtunut. Onneksi selvittiin pahimmasta mahdollisesta näinkin vähällä.
Tämä sattumus on julkaistu tällä foorumilla aikaisemminkin, mutta siitä on aikaa kolmatta vuotta ja mukaan on tullut paljon uutta porukkaa, että postaan sen tähän uusintana, olletikin kun aihe liittyy läheisesti viestiketjun sisältöön.
--
Muistui mieleeni tapaus Riistavedelta joskus 1970-luvun lopulta. Paikkakunnalla piti suurta maataloa sisarukset, kaksi jo aikuiseen ikään ehtinyttä tomeraa naisihmistä. Traktorihommat ja muut miestentyöt hoiteli kartanon renkipoika.
Navetan virstakaivo piti silloin tällöin tyhjentää ja sitä varten oli hankittu nostolaitekiinnitteinen virstapasa, jotain 200-300 litran vetoinen säiliö, jota kuljeteltiin uuden Valmet 500:n voimin.
Säästäväisyytttään tai mistä lienee syystä pasan varusteisiin ei kuitenkaan oltu hankittu imupumppua (nykyisinkin isot lietevaunut toimivat imu/paine-kompressorin avulla), vaan säiliö täytettiin traktorin imusarjasta otetulla alipaineella jonkinlaisen lisävarusteen avulla.
Homma pelasi hyvin kun moottorissa piti riittävästi kierroksia ja varoi että nestepinta ei noussut liikaa säiliössä.
Kerran se väistämätön kuitenkin tapahtui: moottori kävi täysillä kierroksilla ja traktorimiehen huomio oli kiinnittynyt väärällä hetkellä johonkin muuhun. Moottori imaisi kitaansa SITÄ ITSEÄÄN. Selvähän tuo on miten siinä kävi! En tiedä tarkemmin mitä kaikkea moottorista särkyi, mutta kerrotaan paukkeen olleen kova ja remontin tulleen melko kalliiksi...
Jälkeenpäin olen myos miettinyt etta mahtoi olla naurussaan pitelemistä sillä remonttimiehella, jonka piti tuo virstaan tukehtunut moottori avata ja korjata :D
--
Onkos tämäntapaisia sattunut muille?...
--
PS Kuva kiertokangesta, josta on tullut kierokanki:
http://www.hattijahunen.com/kiertokanki.htm
Kuvassa oleva kiertokanki ei liity edelläolevaan juttuun, vaan se on mahuri Volvo B10M linja-auton moottorista.