kaupassa ja nainen yht`äkkiä ilmaisi, kun näki minut niin, että olisin ollut KÄSIASEEN kanssa aikoinaan Kajaanissa jossain ammuskelemassa ja vuosi oli silloin 1984 ja asuin silloin Kauhajoella, kun tämä nainen alkoi kyselemään jostain ihmelaitteesta ja sen käyttäjistä ja näinollen minulle tuli assosiaatio Jarmon Lankatuote T:mi, kun olin silloin, kun kävin asepalveluksen jo aikaisemmin vaikka asepalvelus suoritetaan n.20-v. niin olin silloin jo KOKO SUOMEN nuorin yrittäjä ja kohtapuolin olisin ollut koko maailman ainoa maahantuoja, jossa siis toimisi 1 mieshenkilö koko maahantuonti yrityksenä, kun yleensä ympäri MAAILMAN ajateltuna maahantuontiyrityksessä on vähintään eri tehtävissä ainakin kymmenen ihmistä..niin kävin yritykseni aikoihin vuonna 1991 postipankissa kyselemässä YSIMILLISIÄ..olin silloin komeakin, normaalivartaloinen..oulussa kehuttiin seksikkääksikin, kun nainen osti LP-Lankaa mielettömästi vaikka olivat tottuneet ostamaan LP-Lankaa sotien jälkeen aina Etelä-pohjanmaalta ja minä vaan kävin piipahtamassa ja esiinnyin, kuten ELIITIN pitääkin eiintyä myyntitehtävissä niin tämä nainen katkaisi LP-Lanka ostamisen sieltä Etelä-pohjanmaalta ja toivoi, että minun ensimmäisen käynnin jälkeen tuliisin jatkossakin, kun hän vielä kaiken lisäksi ihastui minuun, kun käyttäydyin niiiin herrasmiehen tavoilla....niin siitä Kajaanin postipankin asiasta, josta poliisi hieman hymyillen ilmaisi tuntemuksiaan sittemmin niin nainen yllättäen huutaa muille Kajaanin postipankin työntekijöille, että SOITTAKAA ÄKKIÄ POLIISIT TUOLLE MIEHELLE, KUN HÄNEN KÄDESSÄÄN NÄYTTÄÄ OLEVAN KÄSIASE!!! Tässä on hyvä Esim. siitä mitä tarkoittaa ELIITIN näivettäminen Kajaanissa ja Kainuussa HAISTAKAA PASKA tästäkin asiasta...minä en ole Kajaania ja Kainuuta näivettänyt...minuthan tässä ollaan häpäisty ja aikaisemmin KONKURSSIIN laitettu..enkä minä...TE OLETTE PSYKIATRISESTI KATSOTTUNA VAINOHULLUJA SIIIIIIIIIS VAINOHULLUJA!!!!! Ja sitten vainohulluuden määritelmä PSYKIATRISESTI katsottuna..(Ihnmetyttää, kun minua nimitellään sairaaksi vaikka en ole sairas) eli siis
.Vainoharhaisuus eli paranoidisuus on kohtuutonta levottomuutta tai pelkoa omasta hyvinvoinnista. Vainoharhaisuus saattaa olla kohtuutonta ja yltää psykoottisuuteen saakka. Paranoia sisältää vainokuvitelmia mahdollisesta uhasta tai salaliittoteorioista (Vainohulluus sisältää myös epäilyä sisäpiirijutuista...hah hah hah hah hah hah haaa POLIISIT hah hah hah hah hah haaa)
Sana paranoia on kreikkaa, ja tarkoittaa yksinkertaisesti 'mielettömyyttä' (para 'ulkopuolella', nous 'mieli'), ja tätä alkuperäistä merkitystä psykiatria käytti kuvaamaan harhakuvitelmaa (engl. delusion). Sanan merkitys on muuttunut lääketieteessä, ja tämän vuoksi sen käyttö saattaa vaihdella nykypsykiatriassa.
Paranoia on erotettava fobioista, jotka ovat itsepintaista tiettyjen tilanteiden, esineiden, eläinten, toimintojen tai sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Sitä vastoin vainoharhainen henkilö syyttää tai pelkää älykkäitä olentoja (Älykkyystesti antoi tuloksen siis minulle 114) heidän tarkoituksenmukaisten toimiensa vuoksi. Paranoia pitää myös erottaa perustellusta epäluuloisuudesta, kun yksilö tuntee levottomuutta oman persoonansa, ammattinsa, sukupuolensa, rotunsa, poliittisen suuntaumuksensa, yhteiskuntaluokkansa tai muun ominaisuutensa takia eli kun pelkoon todella on aihetta.
.Vainoharhaisuus eli paranoidisuus on kohtuutonta levottomuutta tai pelkoa omasta hyvinvoinnista. Vainoharhaisuus saattaa olla kohtuutonta ja yltää psykoottisuuteen saakka. Paranoia sisältää vainokuvitelmia mahdollisesta uhasta tai salaliittoteorioista (Vainohulluus sisältää myös epäilyä sisäpiirijutuista...hah hah hah hah hah hah haaa POLIISIT hah hah hah hah hah haaa)
Sana paranoia on kreikkaa, ja tarkoittaa yksinkertaisesti 'mielettömyyttä' (para 'ulkopuolella', nous 'mieli'), ja tätä alkuperäistä merkitystä psykiatria käytti kuvaamaan harhakuvitelmaa (engl. delusion). Sanan merkitys on muuttunut lääketieteessä, ja tämän vuoksi sen käyttö saattaa vaihdella nykypsykiatriassa.
Paranoia on erotettava fobioista, jotka ovat itsepintaista tiettyjen tilanteiden, esineiden, eläinten, toimintojen tai sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Sitä vastoin vainoharhainen henkilö syyttää tai pelkää älykkäitä olentoja (Älykkyystesti antoi tuloksen siis minulle 114) heidän tarkoituksenmukaisten toimiensa vuoksi. Paranoia pitää myös erottaa perustellusta epäluuloisuudesta, kun yksilö tuntee levottomuutta oman persoonansa, ammattinsa, sukupuolensa, rotunsa, poliittisen suuntaumuksensa, yhteiskuntaluokkansa tai muun ominaisuutensa takia eli kun pelkoon todella on aihetta.
Vastaukset 30
Vanhimmat
HIHNA LUISTAA
ihmisiä on monenlaisia...
Osaan kyllä lukea, mutta en ymmärrä ihan kokonaan mikä tämän tarinan pointti oli. Siis en ihan ymmärrä mitä on tapahtunut ja mitä nyt tapahtuu kun teksti on jotenkin sekavaa. Voisitko yrittää uudelleen?
hah hah hah haaa..miksi reagoit viestiini, jos et kerta ymmärrä..mee hoitoon hihihihihihihihihihihihihihihihihihi.....
Viestini oli täysin selväkielinen ja se siitä.
Okei hullu, en yrittänyt loukata vaan pyysin kertomaan tarinan uudestaan kun hypit asiasta toiseen ja kolmanteen tuossa aiemmin lukemassani jutussa. Mutta elä vaan siinä mielikuvassa että tuo on selvää tekstiä ja häädä pois kaikki jotka yrittävät ymmärtää sitä.
Hanki päiväkirja jos kukaan ei saa tätä tekstiä ymmärtää.. ja opettele selittämään yksi tarina loppuun asti ennenkun kerrot kolme lisää kesken ensimmäisen tarinan... HA HA.
Etkö osaa lukea, että viestini on selvä kielinen. Älä siis lue, jos tuollaista palautetta annat!
En ole VAINOHULLU!!
Minun ei tarvitse opetella. Sinun pitäisi opetella suhtautumaan asiallisesti siis osata ajatella, että on olemassa ihmisiä hyvinkin PALJON, jotka kirjoittavat omalla tavalla yksilöllisesti ja persoonallisesti (Minäkuva). Näinollen aiheutat vaan itsellesi vainoharhaisuutta. Aloita vaikka evoluutiosta, kuten NIGHTWISHIN Holopainenkin tekee. Toisen ihmisen elämän määritteleminen on sinänsä jo HULLUUTTA!!
Mee hoitoon!!
no..älä lue, jos alkaa vaivaamaan...jos et tykkää televisio-ohjelmasta ja sitä on pakko katsoa niin on siinä se nappi, josta televisio sammuu...yksinkertaista...
Viestini oli täysin selvä kielinen.
Kalu pidetään yleensä housujen sisällä vaikka oltaisiinkin jossain Kauhajoessa körttiläisten kesken.
Soutuvene ahven mato onki=Merkuriuksen pyörimisnopeus muuttuu.
Bodomin pieruhahmolla menny taas kasetti sekasin.
Pahennat vaan itsessäsi esiintyvää vainoharhaisuuttasi, joka sisällöltään lisää sinussa itsessäsi pelkotiloja, jotka johtavat tässä muuttuvassa evoluutiossa siihen, että reagoit entistä enemmän ja herkemmin erilaisiin asioihin, esineisiin, ihmisiin j.n.e. kriittisemmin, joka puolestaan kiristää sinun synapsissasi tapahtuvan hermosolujen viestinnän vilkkautta liittyen herkästi reagoimiseen, hermostumiseen, assosiaatioiden esittämiseen toisesta ihmisestä johonkin asiaan liittyen, jolla ei ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa. Tiesitkö, että olen ainoa ihmislajin edustaja täällä yli 6 miljardin ihmisen joukossa, joka ei ole koskaan kertaakaan elämänsä aikana esittänyt esittänyt toisesta ihmisestä yhtään mihinkään asiaan liittyen yhtään mitään kertaakaan edes ajatuksellakaan kertaakaan koko elämänsä aikana kertaakaan yhtään mitään assosiaatiota. Tiedän evoluution erilaisten määritelmien kautta miksei miksei kannata esittää assosiaatiota toisesta ihmisestä yhtään mihinkään eli olen siis elokuvan sanojen mukaisesti there can be only one ja se siitä PISTE!!! Ja lopuksi tässä viestissä...olen erittäin ylpeä, kun voin esiintyä ELIITIN ykkösenä edellämainitussa asiassa täällä maailmankaikkeudessa. Se miksi kirjoitat, että olisin joku hahmottelija niin sinulla pitäisi olla synapsiin (Hermosolujen liittymäkohta) liittyvä lääkitys. Etkö tiedä, että assosiaatiot aiheuttavat vainoharhaisuutta ja muita terveysongelmia. Tiesitkö, että, kun alkoholi imeytyy vatsan kautta verenkiertojärjestelmään niin kaulasta ylöspäin on ohuemmat verisuonet ja alkoholin liikkuessa aivojen verenkierrossa niin aivojen verisuonten seinämissä on pienen pieniä reikiä, joiden ympärillä on soluryhmiä, joihin itse alkoholi imeytyy, jonka jälkeen soluryhmät vievät alkoholia siis sen vaikuttavaa ainetta Esim. Tunnepuolelle. Täten henkilö tuntee olonsa rentoutuneeksi. Hyvää konjakkia suositellaan tai siis minä sanoin lapsena, että iäkkäille kannattaa antaa ruokalusikallinen aamulla klo. 08:00 ja toinen ruokalusikallinen klo. 14:00 ja kolmas ruokalusikallinen klo. 20:00. Tätä kannattaa alkaa jo tekemään n. 50-v. Tiesitkö myös, että mäntyjen hengittäminen, kun ulkona on yli 20 lämmintä niin kannattaa hengittää mäntyjen öljyä n.15-20min. liikunnan ohessa ja näin tein pienestä pitäen niin pystyin suutani (Hengityselimet) käyttäen puhaltamaan polkupyörän renkaisiin ilmat ja sitten pyöräilemään. Edellyttää 5 vuotta mainittua asiaa, jotta voi puhaltaa ilmat suuta käyttämällä polkupyörän renkaisiin. Kannattaa tutustua evoluutioon, kuten NIGHTWISH tekee.
Tällä kertaa ymmärsin mitä puhuit. En silti valitettavasti ymmärtänyt tuota ensimmäistä persoonallista tekstiäsi, enkä sitä pysty selventämään. Ei kannata kuitenkaan loukkaantua ja puhua suhtautumisesta, kun yritin lukea monesti ja pyysin selventään. Se oli mielestäni ihan asiallista. Pelkkä "no can do, sorry" olisi riittänyt.
Mutta tosiaan, puhuit hyvin kiinnostavasti.
Esimerkiksi pelot, herkkyys, kriittisyys, assosiaatiot ja vainoharhaisuus. Olen hyvin monesti pysähtynyt itse ajattelemaan kuinka reagoin tietyissä tilanteissa ja kuinka minulle herää joskus turhia ennakkoluuloja ihmisistä ja mietin samalla myös miksi. Se on vähentynyt, mutta juuri stressatessa ja vatsa tyhjänä saatan sortua ajattelemaan ja sanomaan turhia pahoja asioita jotka eivät loppujenlopuksi vaikuta maailmaan muuten kuin lisäämällä sinne lisää negatiivisuutta. Jälkeenpäin tietenkin kaduttaa.
Syvällisesti ajateltuna meidän sisältämme kumpuavat tunteet saattavat vaikuttaa vähän muihinkin, vaikkemme mitään ääneen sanoisikaan. Meidän kaikkien ympärillä ja läpi kulkee todistetusti energiakentät joita kutsuttiin aikoinaan auroiksi.
Ihmisevoluutio on muuten vaan teoria, ei mitään todistettua, joten aika jännä että meille opetetaan koulussa sitä niinkuin se olisi fakta. Sama pätee siihen mitä maapallon keskellä on (Nyt päätellään että siellä on ainakin tosi paljon vettä).
Vittu että kaveri on sekaisin....tämmöstä paskasakkia elätetään verorahoilla.
Kaveri on ehkä joidenkin standardeilla sekaisin mutta kyllä minä näen järkeäkin. (Siis jälkimmäisissä puheissa)
Jos minä sanoisin tuolla tavalla jostakin henkilöstä niin huomaisin itsestäni, että minulla olisi jotain ongelmaa suhteessa omaan itseeni Esim. Asiat eivät mene omien ajatusten mukaan, joka ristiriitaantuu vastakohtaisen asian kanssa.
Huomaan, että olet menettämässä hermosi...onko sulla ase?? Sinua kannattaa varoa!!
Onko tuo aloittaja A.Stubb. Tekstiä tulee, mutta ei mitään asiaa.
Tai ehkä sinä olet Stubb. Tekstiä tule, mutta et ymmärrä mistä puhutaan.. :D
Ei täällä mistään puhuta täällä kirjoitetaan.
Kuitenkin ymmärsit pointin kun osasit korjata. Kiitos ja kumarrus.
Tämä on tää s-ä_i-s_ä, jolla viiraa välillä kovasti. hiljaiseloa on ollut jo pitemmän aikaa. Onko liian viisas? Erohan viisauden ja hullun välillä on marginaalisen pieni...Liika ajattelu ja asioiden pyörittely nupissa voi johtaa mielen järkkymiseen.
Anttila...Nokia...Suomen valtion rautatiet...
Kerroppa mielipiteesi Sipilästä.......
Tämä on tää Suo_me-n _Ke-s-k-u-s_t_e-l-u p_al-s-t-a_ , jolla viiraa välillä kovasti. hiljaiseloa on ollut jo pitemmän aikaa. Onko liian viisas? Erohan viisauden ja hullun välillä on marginaalisen pieni...Liika ajattelu ja asioiden pyörittely nupissa voi johtaa mielen järkkymiseen.