Uskottu mies myös pesän osakas, onko ongelmia?

Jos uskotut miehet valitaan pesän osakkaiden joukosta, niin onko tuosta aiheutunut jotakin mahdollisia ongelmia? Oletetaan, että kyseessä sopuisa pesä.

Jatkokysymys. Mikäli uskottujen miesten valinnasta ei päästäisi sopuun, riittääkö enemmistöpäätös?
361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei ole ongelma.

Uskottujen miesten on perukirjaan kirjoitettava todistus siitä, että he ovat kaiken siihen oikein merkinneet ja pesän varat arvioineet parhaan ymmärryksensä mukaan.

Osakkaan, jonka hoidettavana pesän omaisuus on, tahi pesänselvittäjän tai testamentin toimeenpanijan on määrättävä perunkirjoituksen aika ja paikka sekä valittava sitä toimittamaan kaksi uskottua miestä. Jollei osakas, pesänselvittäjä tai testamentin toimeenpanija ole ottanut pesän omaisuutta haltuunsa, tulee muun henkilön, jolla, sen mukaan kuin 18 luvun 4 §:ssä sanotaan, on omaisuus hoidettavanaan, toimituttaa perunkirjoitus.

Ellei asiat oikene sovussa, oikeus pistää rahaa vastaan asian raiteilleen.

Äänestä
  • Lainkohta selvä, mutta lähinnä jääviysasiat mietityttävät. Jos arvostat itse omaisuuden, jonka mukaan määräytyy itsellesi perintöverot, niin arvostukset saattavat jäädä alakanttiin, yms. Verottajako automaattisesti oikoo?

    Kiinteistöt ja vastaavat ehkä helpohkoja, mutta esim. taulut, korut, yms. epäselvempiä.

    Äänestä

  • pesänselvittelyä kirjoitti:

    Lainkohta selvä, mutta lähinnä jääviysasiat mietityttävät. Jos arvostat itse omaisuuden, jonka mukaan määräytyy itsellesi perintöverot, niin arvostukset saattavat jäädä alakanttiin, yms. Verottajako automaattisesti oikoo?

    Kiinteistöt ja vastaavat ehkä helpohkoja, mutta esim. taulut, korut, yms. epäselvempiä.

    Parhaan ymmärryksensä mukaan. Laki ei sano muuta. Jos tuottaa tunnontuskia antaa liian matala hinta, kannattaa käyttää kunkin alan asiantuntijaa. Vähäarvoista irtainta ei tarvitse edes ilmoittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pesänselvittelyä kirjoitti:

Jos uskotut miehet valitaan pesän osakkaiden joukosta, niin onko tuosta aiheutunut jotakin mahdollisia ongelmia? Oletetaan, että kyseessä sopuisa pesä.

Jatkokysymys. Mikäli uskottujen miesten valinnasta ei päästäisi sopuun, riittääkö enemmistöpäätös?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu