Minulla on jättirodun pentukoira, jonka kyynärpää leikattiin n. 7,5kk iässä. Koiran paino on pysynyt nyt kolme viikkoa samana 35kg.
Koira ja sisarukset oli jo pikkupennusta asti ollut vähän pieni ja kasvanut jäljessä (normaalisti 8kk ikäinen painaisi jo 40kg, sisarukset ovat tätä vielä muutaman kg pienempiä. Aiempi pentue samoista vanhemmista kasvanut kuitenkin täysiin mittoihin.)
Kuulin, että tämmöinen leikkaus tai leikkaus yleensäkin voi vaikuttaa koiran kasvuun ja hidastaa sitä. Tästä ei kuitenkaan ole olemassa mitään tieteellistä näyttöä eikä kaikki eläinlääkäritkään sitä allekirjoita. Mielipiteitä?
Huolettaa jääkö koira oikeasti näin pieneksi. Tämä on uros, ei leikattu, ja on nyt vasta noin nartun kokoinen.
Hidastaako leikkaus pennun kasvua?
5
118
Vastaukset
- Kynsipitkänen
En tiedä itse aiheesta mitään, mutta arvailen.. Voisiko syy olla niin yksinkertainen, että lihasmassa on kutistunut leikkauksen jälkeisen levon vuoksi? Kun lihakset vaikuttaa painoon kuitenkin hyvin paljon.
Olen jokunen vuosikymmen noitten isojen kanssa tekemisissä ollut, enkä ikinä ole kuullut, että leikkaus vaikuttaisi kasvuun. Itse kasvu tulee geeneistä, kehittymiseen osaltaan myös vaikutta jossain märin ruoka. Lopputulos kuitenkin geeneistä (siis koko, esim.tuleeko iso vai pieni). Miten se voisi edes vaikuttaa?
Isot rodut kasvaa hitaasti, loppuun asti. Vaikka se suurin rysäys tuleekin siinä yhdessä kohtiin. Eli tuohon 8 kk tulee hieman normisti vielä lisää kokoa. Siis pituutta ja korkeutta. Itse massa, rinnan leveys ym. voi tulla ja usein tulee aikuisena kunnolla. Toisilla aikaisemmin, toisilla myöhemmin. Siihen lopulliseen kehityksen nopeuteen on ruuallakin osuutensa jossain määrin.
Jos siis koko pentue on kasvanut ja ollut alusta asti pienempiä, niin sitten on, eikä siihen leikkaus mitään vaikuta. Tuo pentueen tasaisuuskin kertoo siitä, että jostain syystä ovat pienempiä. Tosin viimekädessä se koko ratkeaa vasta aikuisena, osviittaa tosin nyt jo näkee.
Toi mitä "pitäisi" painaa tietyn ikäisenä, niin itse suhtaudun vähän varauksella. Koska ihan yksilöjuttuja nuot monesti on. Riippuu myöskin siitä, minkä näköisenä kukin tuonikäisen haluaa nähdä...Eli mikä on se vertauskohde.
Se jääkö koirasi pieneksi, jää nähtäväksi. Kun ei näe, miltä nyt näyttää (eli missä mallissa on kehitystä), niin vaikea sanoa tarkalleen. Mutta jos siis on korkeudeltaan ja mahdollisesti pituudeltaan selkeästi pienehkö tässä iässä, niin suurella todennäköisesti tulee olemaan pienehkö rodukseen. Mutta siis kehittyy viel,. iän myötä massaa ym. joten toki painoa ne nostaa kumminkin.
Eiköhän tuo painokin tuosta ala nousemaan. Jos nyt ihan jämähtää, niin sitten voi miettiä, että pitäiskö alkaa jotain tsekkailla.- 1513
Mikä leikkaus? Kynsien leikkaus?
- lihassurkastuujossitäei
tod.näk. jalan lihas vaatii exstra kuntoutusta.
- 1kglihaapäiväs
Antakaa sille lisää tropia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?881960Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.991212Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,181196Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol811014- 94904
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot154889Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt53824Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs56799Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv60769- 53704