Hattulan Lauri Inna on hakenut töitä Salosta. Mies on ehtinyt olla täällä vain reilun vuoden. Kiitos ja näkemiin Lauri, kauan viihdyitkin.
Hattula ja Inna
Hatuttaa
12179
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kääntyjien pikkukunta.
Nää junantuomat rekrytointitaitojen helmet on niin ihanan sitoutuneita.
Viisas mies.
Ja sitten ne joista olisi hyvä päästä eroon ja jotka itsekin sanomalehdessä toitottavat hakevansa muualle hommiin kuitenkin jäävät kuin täit tervaan.
Pitää paikkansa aina ja kaikkialla.
Mutta meidän Juha ei hae kai enää mihinkään kun ei kuitenkaan huolita. Näytöt osaamisesta on vuosien varrella sen verran vankat, että loppusijoituspaikassaan notkuu nyt sitten loppuajan.
Notkunut myös alkuajan.
Hattula on ponnahduslauta. Martti Pura taisi siellä viipyä pisimpään, kun ei muualle päässyt! Lauri Inna huomasi ajoissa, millanen surkea käpykylä Hattula on.
Hattulan seuraava kunnanjohtaja viipyy siellä varmaan kuukauden, jos sitäkään.
Hattulan kokoinen räkälä ei tarvitsisi kunnanjohtajaa ollenkaan! Liittykää Hämeenlinnaan, niin saatte suuret velkanne maksetuiksi, niin kuin tekivät Lammi, Renko, Kalvola ja Hauho. Vielä siihen porkkanarahat päälle. Eikö houkuttele.
Päinvastoin kannattaisi mainittujen valheilla kusetettujen liittyä Hattulaan...
Ehkä Kenakkala voisi hakea Hattulan kunnanjohtoon?
Mistäköhän noita hakukaavakkeita saisi, voisin hakea hänen nimissään tuota virkaa niin ehkä saisi hänetkin pois tuolta kuleksimasta tyhjänpanttina !