Terve vaan 60 .
En ole tätä palstaa seurannut pitkään aikaan, mutta ajattelin kirjoitella jotain, kun joskus aiemminkin tänne mielipiteitäni olen sorvaillut.
No, asiaan. Vuosi on kulunut vaimon kuolemasta ja surut on surettu, tai jotenkin yli päästy. Ehkä suurin voimaa antava taho on uusi kaveri, joka on myös leski, pitää tietenkin kertoa, että on naispuolinen ettei näin nykyaikana leimata homoksi. Tulee vain mieleen, että olen onnenpekka ettei tarvitse yksinäisyyttä kärsiä, vaikka entistä elämää ei voi unohtaa kaikkineen iloineen ja suruineen. No, tapasin hänet leskiryhmässä ja tavallaan kaksi ihmistä tukee toisiaan, vaikka tietynlaisia sopeutumis vaikeuksia on, kun sitä on tottunut määrätynlaista rytmiä noudattamaan.
Nämä on vaan mettäläisen höpinöitä, mutta eihän se yksin olokaan helppoa ole, eli näin mennään.
Jos jotain juolahtaa kommentoida, niin mikä ettei. T. Mettisä
Mettäläisen kuulumisia!
15
206
Vastaukset 15
- Hyvin-pullat-pinossa
Pieni muistikuva on, että joku palstan daameista suosittelikin sinulle leskiryhmään liittymistä.
Mukavaa, että joku muistaa minutkin!
No, en tiedä kannattiko liittyä leskiryhmään, kun olen vähän vaikea tapaus. Aika näyttää missä mennään, eli tulleeko mittää.- mittää
No ei tule, mittää!
- Siilimuorikka3
Hyvä kun ite oivallat vaikeutes, silloin on vielä toivoa :). Hyvää Joulua ja Menestystä tulevaan.
Mieslesket ja muuten joutilaat ukot napataan nopeasti, elleivät älyä hanttiin pistää.
Mutta hyvää jatkoa sinulle/teille, olkaatten onnekkaita.- et.ikänä.kelpaa
Onko leski samanikänen kuin sinä? Älä ota vanhaa leskeä, ne muistelee entistä miestään.
Toivon sinulle onnea uudessa suhteessasi, älä huolia kanna metsis, asioilla on tapana järjestyä ; )
- reppuriika
Toivotan minäkin puolestani sinulle kaikkea hyvää ja siunausta. Varmasti kaksi samanlaisen menetyksen kokenutta ymmärtää parhaiten toisiansa.
Viime keväänä eräs tuttava pariskunta meni ajasta ikuisuuteen kuukauden sisällä.
Mies poti muutaman vuoden mahasyöpää ja vaimolla oli muistiongelmia useiden hengityskatkosten vuoksi, kun sydän oli ollut liian kauan pysähdyksissä.
Mies kuoli ja hautajaisten jälkeen vaimo siirrettiin laitokseen. Ei ehtinyt elää siellä kuin reilun viikon, kun menehtyi. Mielestäni onnellinen loppu uskossa olevalle pariskunnalle. Kyllä vaimo pystyi suremaan ja kaipaamaan edesmennyttä kumppania ja kotia. Kaikkea hyvää elämääsi uuden kumppanin kanssa.
Kiitos sinulle lämmittävästä viestistäsi ja kaikkea hyvää. Näinhän se on ettei oikein yksin pärjää, kun on yhteistä taivalta ollut yli 30v. Tietenkin uusi suhde on nyt tavallaan, jos rehellisesti sanotaan, niin korvike menetykselle ja molemmin puolinen ajatus, että tuetaan toisiamme ja katsotaan löytyykö yhteinen sävel yhteisestä elämästä, mutta aika näyttää mihin suuntaan mennään. Monikin tuttava on hyväksynyt suhteemme, vaikka aikaa ei ole kulunut kovinkaan kauan menetyksestä. Tulee tietenkin mieleen, että jotkut voi ajatella etten ole rakastanut vaimoani tarpeeksi, kun näin nopeasti uuden suhteen loin, mutta enpä välitä siitä. No, muistot elää ja nyt mennään näin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132396Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371433Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha640986- 106983
- 71962
- 97868
- 48865
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686