Täällä oli vähän aika sitten juttua chow chowista (jostain syystä ko. keskustelu ei osunut silmään). Meillä on 7-vuotias chow chow-tyttö, joka tuli meille ollessaan kolme-vuotias. Siis aivan ihana koira. Meidän yksilö on melko kookas chowiksi, mutta on kuitenkin just ja just rotumääritelmän sisällä.
Sen verran voin sanoa, että jos haluatte koiran, jonka kanssa haluatte heittää keppiä, palloa yms. älkää ottako chowia. Chow kyllä tekee kaikenlaista, mutta vain silloin, kun sitä huvittaa =o) Siis se on hyvin pidättyväinen, mutta saattaa joskus hullaantuakin ja silloin on kyllä naurussa pidättelemistä. Takuuvarmasti meidän chowin saa innostumaan antamalla sille solmupäisen puruluun. Mikä muu ei kelpaa ja solmut siitä tuhotaan ensimmäiseksi. Sitä ennen luuta heitellään ympäri asuntoa ja hyökätään perässä päätä heilutellen. Omistajaansakaan se ei aina ole huomaavinaankaan. Mutta osaa se yllättääkin, eilenkin sen vierestä kävellessä alkoi mieletön hännän heilutus ja sitäkään ei chowit kauhean usein tee… Samoin lenkillä ollessa se kävelee ihan omissa oloissaan, kunnes näkee jotain ”epämääräistä” ja pysähtyy ja katsoo kävelyttäjäänsä mantelisilmillään, että uskalletaanko tuonne mennä… Vaikka chow chow siis näyttää ja onkin hyvin itsenäinen, on oma perhe sille kuitenkin tärkeä, kyllä sen huomaa!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.