Naishoitsu

Aida

Frida jännitti olkapäitään kävellessään sairaalaan. Korkeat kendänkorot kopisivatlattiaan hänen kävellessään sairaanhoitajan vastaanottoa päin.
Hän otti vuoronumeron ja istui penkille odottamaan ristien jalkansa. Frida oli lähdössä kahden kuukauden kuluttua lomalle brasiliaan ja hän tarvitsi A- ja B-hepatiitti rokoitukset.
Vihdoin vastaanottohuoneen ovi avautui. Esiin astui kaunis nainen. Hänellä oli pitkät kiiltävät, kirkkaanpunaiset hiukset jotka oli sidottu siististi poninhännälle.
"Numero 74" hän huusi käytävään. Frida katsoi numerolappuaan, 74. Hän nousi ylös ja hymyili sairaanhoitajalle joka jo kääntyi ympäri valkoisessa hoitajan-puvussaan ja kääntyi takaisin huoneeseen. Frida seurasi hänen perässään.
Hän istui tuolille ja esitti hoitajalle asiansa. "Olen lähdössä kuukauden päästä brasseihin ja tarvitsisin pari rokotusta". Hoitajan nimilapussa luki Anna. Hän hymyili Fridalla "onkohan sulla rokotuksia mukana?", "juu, on" vastasi Frida ja alkoi kaivamaan niitä laukustaan. Hän asetti ne pöydälle ja hoitaja alkoi naputtelemaan tietoja koneelta. Lopulta hän tarttui kahteen ruiskepakettiin ja katosi Fridan selän taakse.

Fridaa jännitti. Hän oli aina pelännyt rokotuksia vaikka tiedi etteivät ne yleensä sattuneetkaan paljon. "Voisit vähän riisua takkia" Anna sanoi. Frida riidua takkinsa ja tajusi että oli pistänyt päälleen kireän pitkähihaisen paidan. Hänen pitäisi siisriisua sekin jotta Anna saisi annettua hänelle ruiskeen.

"Nää on siis sun ekat ruiskeet, meidän pitää tehdä ensin vähän perustarkastusta että kaikki on kunnossa jotta nää voi antaa" Anni sanoi kääntäen päätään Fridaan päin. Frida nyökkäsi. "Samalla pitää olla lääkäri paikalla, tää on niin tarkkaa näiden hepatiittien kanssa", taas Frida nyökkäsi, eihän tavallisessa tarkastuksessa mitään pahaa ollut. Anna käski Fridan riisutua alusvaatteisilleen sillä aikaa kun lähti hakemaan lääkäriä.

Frida käveli sermin taakse ja alkoi riisumaan vaatteitaan. Häntä hieman epäilytti miksi lääkärikin piti kutsua paikalle. Hän riisua paitansa ja siloitti hiuksiaan jotka menivät hieman sekaisin. Hitaasti hän avasi farkkujensa napit ja astui niistä ulos. Häntä nolotti, kaikki muut alusvaatteet olivat olleet pesussa ja hänen päällään oli kirkkaanpunainen pitsiunelma. Näinhän siinä pitikin käydä. Miksi lääkäri ja hoitaja häntä oikein luulisivat?

Pian Anna ja lääkärinkin astuivat sisään. Frida oli vieläkin sermin takana. "Voit astua ulos" Anna kutsui. Frida astui esiin valkoisen sermin takaa kirkkaanpunaisissa pitsialusvaatteissaan. Lääkäri astui Frida eteen ja tarjosi kättään. Frida tarttui siihen "Jasu" hän sanoi reippaasti. Jasu oli noin kolmekymppinen lihaksikkaan näköinen mies jolla oli hieman pidemmät vaaleat hiukset. Annan käskiessä Fridan vaa'alle Jasu astui huoneen sivulle.
Pyöriessään ympäri vaa'alla ja mittaustelineelleä Frida ei voinut olla tuntematta Jasun katsetta hänen ihollaan. Se katseli hänen kiinteitä reisiä ja pohkeita, ja vihdoin täyteläistä peppua. Frida tunsi olonsa hieman epämiellyttäväksi.
Sitten Frida istutettiin tuoliin, Anna asetti oman tuolinsa aivan Fridan eteen, hän istui hajareisin tuolillaan. Anna otti verenmittauslaitteen ja alkoipumppaamaan ilmaa Fridan käden ympärille. Jasu katsoi tilannetta hyväksyvästi. Frida alusvaatteillaan ja Anna hänen edessään tuolilla haarat levällään ja rinta koholla, pumpaten tuota muoviläpyskää. "kaikki ok" Anna sanoi, Jasu hymyili.
Vasta nyt Frida huomasi että hänen ihonsa oli kananlihalla. Tilannetta ei helpottanut ollenkaan kun Anna alkoi kuuntelemaan selästä Fridan sydämenlyöntejä kylmällä stetoskoopilla. Hän pyysi Fridaa hengittäämään sisään ja ulos, ja vielä kerraan, rauhallisesti. Frida teki kuten käsketty ja huomasi Jasun tarkkailevat hänen ylös- alas liikkuvia rintojaan. "voisitkohan riisua rintaliivitkin?" Anna kysyi. Frida istui paikallaan joten Anna avasi takaapäin hänen rintaliiviensä hakaset. Frida laski olkahihnat alas ja lopulta riisui rintaliivit pois rintojensa päältä.
Anna alkoi kuuntelemaan sydämenlyöntejä hänen rintahekästään. Sitten hän nosti hellästi Fridan toista rintaa ja painoi stetoskoopin sen alle. Fridan nännit kovettuivat pieniksi ja kiinteiksi palloiksi. Kuin kuorrutukseksi hänen pyöreiden rintojensa päähän. Jasu katseli hänen rintojaan tarkasti, hymyili. Jasun hymy rauhoitti Fridaa, kuinka hyvältä tuo mies näyttikään.
"Täälläkin kaikki hyvin", Anna vihdoin tokaisi. "Jos voisit nyt siirtyä tutkintapyödälle?", hän kysyi.
Frida istui pöydänn reunalle. Myös Jasu tuli seisomaan pöydän luo. "Kävisitkö selinmakuulle?" Hän kysyi rauhoittavalla äänellään. Frida makasi tutkintapöydälle. Paperi kahisi hänen kiinteän vartalonsa alla. Anna tuli hänen viereensä, "Nyt tarkistetaan ettei rinnoista löydy mitään kyhmyjä" melkein heti hän alkoikin painelemaan Fridan rintoja, pyörittämään niitä kuin pullataikinaa. Kuinka hellä hän olikaan!
Frida katsoi Jasua joka tarkkaili silmä kovana tilannetta. Näyttikö hän nauttivat tilanteesta? Frida tunti olonsa kummalliseksi. Hänen alapäänsä oli jo alkanut kostumaan rintojen hyväilystä joka tuntui muultakin kuin vain tutkimukselta ja hänen nänninsä olivat kivikovat. Hän tiesi että mitä hän tunsi oli väärin. Tämähän oli vain tarkastus!

Ennekuin Frida huomasi hän oli päästänyt suustaan pienen valittelevan voikaisun. Anna ja Jasu vaihtoivat tietäviä katseita keskenään. Hymähtivät. "Painelen nyt hieman vatsanseutua" Anna tiedotti. Hän paineli Fridan vatsaa "sano jos jossain aristaa", "juu". Pian Anna varovasti veti Fridan alushousuja alemmas ja paineli hänen alavatsaansa. "Itseasiassa voitaisiin ottaa nämäkin tieltä pois" Anna sanoi. Frida nosti polvensa ylös ja kohotti lantiotaan. Anna tarttui Fridan alushousujen yläosaan ja veti ne hellästi Fridan nilkoihin samalla hyväillen hänen reisiään. Hän ojensi alushousut Jasulle joka vei ne pöydälle ja tuli jälleen viereen katsomaan.

Anna ilmoitti että heidän pitäisi tehdä hieman sisätutkimusta. Hepatiitti on seksuaalitauti joten täytyy tarkistaa ettei alapäässä ole jo ennestään mitään vikaa. Frida huomasi ettei Anna edes laittanut hanskoja käteensä vaan alkoi levittäään sormiinsa vaseliinia. "Ota ihan rauhassa" hän sanoi. Frida ajtteli että ei sitä vaseliinia olisi kyllä tarvittu, hänen alapäänsä oli jo kostea Jasun katselusta samalla kun hänen rintojaan hierottiin.
Sitten Anna alkoi hyväillä hänen perä-aukkoaan. Hän hieroi sen ympärystää ensin sopivasti painaen ja hitaasti ja sitten yhä kiihkeämmin. Frida myönsi nauttivansa yllättävästä tilanteesta. Pian Annan etu ja keskisormi olivatkin upotettu Fridan perä-aukkoon. Frida nosti lantiotaan "aaaahhhh...." Jasu katsoi Fridaa hymyillen. Alastomana tutkimuspöydällä Frida ei tuntenut oloaan enään ollenkaan epämukavaksi. Hänen alapäätänsä kihelmöi. Hän tunsi kuinka se kostui ja kostui. Anna alkoi hieromaan hänen alapäätään. Koko kämmennellä, hän pyöritti kämmentään kiihottavan rauhallisesti ympäriinsä. Frida heilutti lantiotaan, hän halysi tuon kiusoittelevan tunteen loppuvan ja Annan hierovan häntä lujempaa.
Anna nosti katsettaan. Sitten hän meni seisomaan Jasun viereen. Aivan Fridan edessä he suutelivat kiihkeästi toisiaan samalla riisuutuen. Vihdoin Anna ja Jasu olivat molemmat alastomia. Jasu hyväili Annan rintoja ja Anna kiersi jalkansa Jasun vyötärön ympärille. Jasu tarrautui kädellä siihen kiinni ja avitti toisenkin jalkansa ympärilleen suudellen samalla Annan kaulaa. Nyt Anna oli kokonaan Jasun sylissä. Hänen paljas alapäänsä oli painautunut Jasun vatsaa vasten ja Jasun kalu oli jo alkanut kohota ylemmäs ja ylemmäs. Vihdoin se oli täysissä mitoissaan. Sojotti ylös isona ja kovan näköisenä. Jasu painoi Annan seinää vasten ja ja laski tätä alemmas sylissään. Pöydältä Frida katsoi kun Jasu painautui Annan punaisena kiiltävään, kosteaan pilluun. Hitaasti hän alkoi työntymään Annan sisään. Kun hänen koko kalunsa oli vihdoin sisällä juuriaan myöten hän alkoi nytkyttämään edestakaisin. Yhtäkkiä kamalalla voimalla ja nopeudella. Anna voihki hyvästä olostaan. Hän hyväili Jasun selkää. Vihdoin Annan hengitys kiihtyi rajuksi, hän päästin äänen jokaisella sisäänhengityksellä ja sitten hänen suustaan pakeni pitkä ja hiljainen huuto. Vasta nyt Frida tajusi ettei Jasulla ollut kondomia.

Anna käveli Fridaa päin. Frida kävi makuulleen sängylle ja nosti polvensa ylös paljastaen kiihotuksesta turvonneen ja kostean pillunsa Annalle ja Jasulle. Annan hymyili ja istui tuoliin sängyn jalkopäässä. Hän hyväili toisella kädellä Fridan perä-aukkoa ja toisella kostean kuumaa pillua. Fridan koko keho kihelmöi.


Kannattaako jatkaa?

1

14090

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Arde

      Todella hyvä tarina...jatka pian..! Kiitos

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      531
      5769
    2. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      99
      1955
    3. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      19
      1951
    4. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      107
      1759
    5. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      62
      1568
    6. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      28
      1567
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1315
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      59
      1184
    9. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      66
      1035
    10. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      995
    Aihe