Guggenheimiin laitetuille rahoille on kyllä parempaakin käyttöö sano. Demarit ja Vas vastustivat. Erävoitto järkipäätökselle.
0Äänestä
säätiöttutkintaansss
Yksityisten tahojen tulisi rahoittaa koko homma. Helsingin kaupungilla e oikeesti ole varaa yhteenkään museohankkeeseen. Kunhan nyt homeiset kaupungin vuokratalot saataisiin edes korjattua. On paljon tärkeämpiä asioita, joihin Helsinki tarvitsee rahaa. Nyt jo joudutaan käymään veronmaksajien kukkarolla monessa asiassa.
Säätiöt eivät maksa veroa samoin kuin muut yritykset. Guggenheim on säätiö ja toimii hieman eri tavoin kuin tavallinen yritys, joka melko suuri yritys. Guggenheim säätiöllä on museoita ympäri maailman suuremmissa kaupungeissa. Hyöty on mitätön, jos ajatellaan, mitä tuo Guggenheim toisi Suomeen. Rahaa se ei oikeasti tuo, vaan päinvastoin, rahaa se vie omiin taskuihinsa.
Suomessa on paljon erilaisia säätiöitä, jotka on perustettu palvelemaan esimerkiksi lapsipotilaita ym. Säätiöt perustetaan tavallaan auttamaan jotakin asiaa, mutta apu menee kuitenkin säätiön hallituksen kautta jonnekkin, mihin, niin sitä ei kukaan tiedä. Yleensä suomalaiset säätiöt sijoittavat kiinteistöihin, vuokraavat kiinteistöjä, kiinteistöjä suomalaisilla niinsanotuilla " joitakin ihmisryhmiä tukevilla säätiöillä " on ulkomailla sijoituksia. Kukaan ei pysty moisia sijoituksia löytämään, koska kaveripelillä ne sijoitukset saadaan tuntemattomille nimille.
SÄÄTIÖT OVAT FIRMOJA, JOILLA ON TIETTYJÄ ERITYISOIKEUKSIA ALEMPAAN VEROPROSENTTIIN.piste.
1Äänestä
reppumies66600006
Unohdit kirjoittaa. Säätiön perustajat kuuluvat ko. säätiön hallitukseen. Puheenjohtaja on yleensä perustajajäsen. Rahastonhoitaja samoin on perustajajäsen. Perustajajäsen toimii yleensä säätiön toimitusjohtajana. Mikäli säätiö on yksityistä lääkäriasema vastaava toimissaan, niin ylilääkärinä on myöskin yleensä perustajajäsen, jolla on monta titteliä hallituksessa. Hallitukset ovat pienilukuisia.
Säätiöt perustetaan auttamaan jotakin ihmisryhmää, mutta autettavat maksavat yleensä säätiölle käyttämällä säätiön palveluita. Kun siis sattumoisin menet säätiön lääkärille, maksat yksityislääkärin taksan ja toimistomaksun sen lisäksi.
Säätiö on investointitoimintaa, sijoitustoimintaa, toimii kuin firma.
Valtiolta ei tule antaa säätiöille avustusta, sen avustuksen säätiöt saavat veronkevennyksinä ja sekin on jo liikaa.
1Äänestä
Onko.järkee
Voi voi olisin niin mielelläni käynyt Helsingin Guggenheimissa ha ha hi hi.
0Äänestä
dsfvdsfvsdvfdfv
hienoa kerrankin jarjen voitto
0Äänestä
guggimannen
Tämänpäivän lehtitietojen mukaan Guggenheim on väliaikaisesti hylätty. Voiko se siis kuitenskii tulla tänne Helsinkiin?
0Äänestä
Kiiitooss
Nyt meneekaikki raha matuihin. Kiitos heille ettei guggea tullut.
0Äänestä
oikein-kiitit-
Jos olisi rakennettu, niin maturahat olisi otettu sinun kukkarostasi.
1Äänestä
Maksetaanvaikkeijakseta
Lisävelkaa miljardittain matuihin tarvitaan, siinä olisi yksi gukkenhaimi kuin pieru saharassa. Kaiken maksaa aina veronmaksaja kukkarostaan. Ainahan omalta kansalta voi etuja leikata, ettei tulijoiden tarvitse mistään tinkiä.
1Äänestä
kantahäme
Suomessakin on miljoonia pieruja, on niitä Saharassakin, mutta kun ne piertut liikkuu nykyään niin paljon. siirtyvät paikasta toiseen ja me maksetaan.
0Äänestä
saitko
PIERUT ovat täällä jopa yleisempiä kuin Sa.INT. konsanaan alokastuvassa.
0Äänestä
Perkel
Ei mitään Guggenheimia Helsingin parhaalle tontille ! Raus, :)
Vastaukset 12
Vanhimmat

PIERUT
ovat täällä jopa yleisempiä kuin Sa.INT. konsanaan alokastuvassa.