Suomen Kuvalehden mukaan Sipilä vaiensi YLEn. Nyt kun sähköpostit on julkaistu, otsikko paljastui valheeksi.
Suomen Kuvalehti
H.Intti
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Valhettahan se oli, mutta poliitikkojen ja kansalaisten olisi korkea aika oppia, että toimittajamafian kanssa ei mielikuvien luomisessa ikinä pääse voitolle.
Vielä on auki ainakin yksi kysymys. Miksi YLEllä oli niin kiire julkaista juttu, joka oli jo kertaalleen julkaistu Kansan Uutisissa?
Auki on sekin miksi yle EI julkaissut verottajan eikä minkään muunkaan tahon pyynnöstä hurripankki nordean panama listoja , on se yle erikoinen "totuudentorvi" .Mitä salasi ja ketä suojeli yle. Vastaavaat listat suomessa niin hurrilassa olisi vielä puolenvuoden jälkeenkin ylimääräisiä uutislähetyksiä asiasta, näin naapurissa , ikävin on lahjottu media, vai mitä YLE.
Panava-listat olivat ja ovat edelleen Panama-Aten, YLEn johtajan takana.
Hänen oma nimensä on rajoitetusti julkaistussa Panama-listassa.
Ei hän halua listoja omaksi vahingokseen julkaista. Salauksesta on diili YLEn sossutoimittajien kanssa.
Nämä puolestaan eivät halua listoja julkaista salatakseen AY-järjestöjen Panama-sijoitukset.
Sossutoimittajien tosiasialliset esimiehet (kuten Paavo Lipponen ja Eero Heinäluoma) ovat näihin sijoituksiin kytkeytyneet ja ovat salaamisen takana.
Kun sossutoimittajat näkivät Panama-aineistossa näitä tuttuja nimiä, salaus seurasi välittömästi.
Aikanaan MOT oli julkistavinaan Panama-aineistoa. Ymmärtänette sen olleen hämäystä:
Julkaistiin pelkästään sellaista aineistoa, joka oli jo tullut julkisuuteen muuta kautta tai sellaista aineistoa joka kiersi suomalaisnimet/yhteisöt riittävän kaukaa.
Edellisestä esimerkki on Nordea: Siitä tehdyt "paljastukset" oli jo tehnyt Ruotsin televisio. Heidän tietojaan esitettiin muka MOT-tutkimustuloksina.
Toisesta esimerkki: Rosbergit, heistä esiteltiin vuosikymmenen takaisia tietoja.
Siis saksalaisesta (vai mikä lie monacolainen) Rosbergistä.
Kaiken olennaisen oli ruotsinkielinen uutistoimitus ja MOT onnistunut salaamaan suomalaisilta. Putinin tai Trumpin pitäisi palkata MOT salailukonsultiksi!