Olen miettinyt jonkin aikaa,
miten eritavalla sanat voivat avautua eri arvo/asennemaailman omaaville ihmisille.
Miten ihmisen kokemusmaailma muokkaa niiden merkitystä, miten eri tavalla voidaan kokea sanat sanottuina ja kirjoitettuina.
Toisten kirjoittamat ajatukset resonoivat heti ja toisten eivät välttämättä laisinkaan, voivat jopa herättää kielteisiäkin tunteita.
Mietin, voiko ihmisen perusluonne antaa sävytystä sanoihin, puhuttuun/kirjoitettuun.
miten eritavalla sanat voivat avautua eri arvo/asennemaailman omaaville ihmisille.
Miten ihmisen kokemusmaailma muokkaa niiden merkitystä, miten eri tavalla voidaan kokea sanat sanottuina ja kirjoitettuina.
Toisten kirjoittamat ajatukset resonoivat heti ja toisten eivät välttämättä laisinkaan, voivat jopa herättää kielteisiäkin tunteita.
Mietin, voiko ihmisen perusluonne antaa sävytystä sanoihin, puhuttuun/kirjoitettuun.
Vastaukset 12
Vanhimmat
kuuluu sanonta ja totta se. Kyllä todella lukijan omasta persoonallisuudesta ja ajattelutavasta johtuu kuinka reagoi kirjoitettuun/puhuttuun sanaan. Alitajunta rekisteröi kaiken kokemansa ja lukemansa ja sieltä lähtöisin se, että jotkut sanat kolahtaa negatiivisesti/positiivisesti. Tämä oli vain minun mielipiteeni, joku toinen voi olla asiasta toista mieltä. Jään mielenkiinnolla odottamaan toisten pohtimisia esittämästäsi ajattelunarvoisesta asiasta.
Niinhän se on, että sanoilla on erilainen merkitys.
Yleensä sana vaikuttaa siinä yhteydessä, jossa se on kirjoitettu tai puhuttu. Yksittäinen sana voi vaikuttaa erilaiselta erilaisessa tekstiyhteydessä.
Lisäksi vastaanottaja reagoi sanoihin eri tavalla, jokaisella on tiedostamattomia tuntemuksia jotka vaikuttavat asiaan. Erityisti tämä koskee helposti tunteisiin vaikuttavia sanoja: esim. syntyminen, häät, kuolema ja seksiin liittyvät sanat. Niin täydellisen neuraalilsti ei voi asioita ajatella, etteikö elämänkokemusten ja -elämusten kautta ole tullut mukaan merkityksiä.
Kokonaan uusi näkökulma on alueelliset = ympäristön vaikutus sanojen merkitykseen. Esim. tuima tarkoittaa erilaista eri asuinalueella (jos on kysymys makuelämys: suolainen/suolaton) ja toisaalta taas täysin eri aiheyhteyttä: minä esim. ymmärrän tuiman kasvojen ilmeenä vihaisena katseena (hän katsoo minua tuimasti..)
Mielenkiintoinen aihe tämäkin.
Tosissaan.
Sanat ovat minulle tärkeitä, koska niiden avulla koetan ilmaista itseäni.
Sanat ovat tärkeitä myös yrittäessäni ymmärtää toisia ihmisiä.
- Yrittäessäni ilmaista jotain, toivoisin sen olevan sieluni puhetta, - eikä sen tulkin vai mikä lie, joka minussa
syöksyy esiin, hämää ja vaientaa. Vai kumminko päin se meni?
Sanojen käyttö on aika mielenkiintoinen kaikenkaikkiaan. Joskus on jopa hauskaa ns. "halkaista sanoja", eli miettiä sanojen merkitystä useammalta kantilta.
Nykyään sanojen merkitys on mielestäni ohentunut aika lailla tämän ns. yleis/slangikielen myötä sekä englannin/suomen sekasotkua.
Moni nuorempi ei ymmärrä läheskään kaikkea sanastoa enää muutaman vuosikymmenen takaa.
...on tapahtunut,et hautautunutkaan pöytälaatikkoon! Hyvä niin,että tipahti herne nenästä,ja tekstikin lyhentynyt! Kirjoittele rauhassa,en häiritse!
Sanan säilä on tosiaan melkoisesti ruostunut, kun yleiskieli on syrjäyttänyt murteita ja englanninsekainen mössöpuhe vallannut alaa. Minusta on hauskaa leikitellä sanojen merkityksillä ja yhdyssanojen rakentamisella; siten voi luoda aika veikeääkin tekstiä. Joskus vaan jää sitten kiinni itselleenkin siitä, että asiatekstiin tulee kieliopillisia kuperkeikkoja, koska enimmäkseen kirjoitan tällaisiin keskustelufoorumeihin ja meilejä ystäville.
Aika usein törmää siihen, että henkilökohtaiset kokemukset muovaavat sanojen merkityksiä. Erityisen selkeästi sen huomaa keskustellessaan täysin erilaisen taustan omaavan ihmisen kanssa. Parhaita väärinymmärrysten sampoja on se, kun maamieskoulun käynyt jyväjemmari ja akateeminen kaupunkilainen alkavat sanasille.
Voi minua -
ethän sinä ketään häiritse -
et minua ainakaan.
En osaa ajatella kenenkään häiritsevän,
ehkä olen siihen liian "tyhmä."
Itse en halua olla kenenkään harmina,
mieluummin vetäydyn sivuun, jos
huomaan häiritseväni.
Ehkä olen liian "tyhmä" siinäkin asiassa.
Joskus on riemullista ja elämyksellistä lukea vanhaa kirjallisuutta ja runoutta. Niissä kielen rikkaus ja myös kehitys on nähtävissä selkeästi.
Itselleni hyvin kuvallinen, kerronnallinen ja monipuolisesti kuvaileva kieli/sanailu on aina ollut merkityksellistä ja mieluista.
Muuten, onko ehkä myös niinkin, että luontainen oma minuus, luonne, muovaa omalta osaltaan sanojen merkitystä. Ajattelen esimerkiksi, että itselleni mm. sanat "tuulen askeleet" puhuvat jostain herkän kauniista tunnelmasta ja jollekin toiselle ne voivat puhua ihan muusta.
Suomenkieli on eräs niistä kielistä, mistä löytyy tavattoman paljon synonyymejä.
"Ajattelija" kirjoitti "tuulen askeleista". Missä muussa kielessä voidaan niin tarkkaan ilmaista tuulen askelten etenemistä kuin suomenkielessä? Tuuli suhisee, tuuli vinkuu, metsä huokailee tuulessa, myrskyksi muuttuessaan se mylvii. Kielen avulla voi selvästi myös kuulla nämä eri asteet ja voi saada erilaisia mielikuvia sisimmässään.
Suomenkielen ei välttämättä tarvitse olla monisanaisuutta. Muutamalla sanalla voi ilmaista enemmän kuin jollakin muulla kielellä, jolloin tarvittaisiin useita lauseita.
Minkälainen mielikuva tulee esimerkiksi sanasta "ukonkuhveli"?
Minun mielikuvitukseni sanoo, että kysymyksessä on vanha, kumarainen, ryppyinen vaari, joka yskii ja köhii, on harvahampainen ja turvautuu ehkä kyhmyräiseen kävelykeppiin.
Vahinko että puhtaat murteet alkavat hävitä. Murresanoista löytyy eniten väärentämättömiä helmiä ja mielestäni kaikki jotka yrittävät tehdä työtä murteitten säilyttämiseksi, tekevät kulttuurityötä.
Jännä juttu, minun mielikuvani käyttämästäsi sanasta "ukonkuhveli" taas ihan toisenlainen kuin sinun mielikuvasi.
Minusta sana kuvastaa lämpimällä hellyydellä sanottua, lutusen suloisen ukon hellittelyilmaisua. Eikä ole väliä, minkäikäinen tai näköinen mies on - yhtälailla nuori kuin vanhakin voi olla yhtä hellyttävä "kuhveli".
"Ukonkuhveli" tuo mieleen vaarin, joka leppoisasti ja verkkaisesti puuhailee lastenlastensa kanssa. Hän hillitsee riehuvien tenavien leikkiä ja kertoo lapsille tositarinoita omasta lapsuudestaan ja jakaa elämänviisauttaan huumorin ja kompapuheiden sävyttämällä kerronnallaan.
Anteeksi jos häiritsen...mutta sinä mukavalta
tunnut...!!!
ja ps. Niin kun esimerk...
minun kohtaamiseni Ruutikallon kanssa olivat
hyvin negatiiviset alussa,
mutta positiiviset kun "tarjoilu loppui"...
Siis olen samaa mieltä ympäristön suhteen...
aavikossa tapaa niin harvoja "eläviä olioita"...
ja pääteeksi.."vain omat ajatuksesi voivat loukata
sinua"...ja..."et kasva ihmisenä, jos sydämessäsi
on vihaa ja riitaa"... ja sen täytyy "höystää huumorilla" niin lopuksi kiitos seisoo... upss..
meinasin kiitosta saa...!!! Ottakaa nyt tästäkin selväääää...???!!!