Vanhoja eläkkeitä leikattava?

LottovoittajaTaas

Vuonna 2000 eläkkeen määrä oli n.60% keskipalkasta.
Eläkkeelle jäätiin keskimääriin 58 vuotiaana ja työuraa kertyi hiukan alle 30 vuotta.
Odotettavissa oleva elinikä on 84 vuotta.
Eläkemaksu oli aikoinaan 5% työtulosta.

Eli suuret ikäluokat keskimäärin maksoivat omia eläkkeitään alle 10% siitä, mitä saavat eläkettä. Eikö ole aika hieno lottovoitto?

Jos ei tunnu hyvältä, niin tehdään vertaus tämän päivän työssä käyvään:
Odotettavissa oleva eläke on 47% palkasta.
Eläkkeikää nostetaan niin, että se on keskimäärin 67 vuotta ja työuraa kertyy 35 vuotta.
Odotettavissa oleva elinikä nousee 86 vuoteen.
Eläkemaksu on 25% työtulosta.

Tänään työssäkäyvät maksavat tulevasta eläkkeestään kutakuinkin sen, minkä saavatkin eli kymmenkertaisesti sen, minkä suuret ikäluokat.

Vanhoista eläkkeistä omaisuudensuojaa nauttii siis vain 10% eläkesummasta. Ylimenevä osuus otetaan muilta eikä se ole koskaan ollut eläkkeensaajan palkkaa tai muutenkaan ansaittua.

8

346

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HiukanFaktaa

      Vanhoja eläkkeitä on leikattu vuoden 1995 päätöksellä jo 21 vuotta yhteen putkeen. Mitä kauemmin eläkkeellä, sitä isompi menetys, jopa yli 30%.
      Nykyisistä eläkeläisistä useimmilla työeläkettä alkoi karttua vasta 23 vuoden iästä. Opiskelustakaan ei tullut eläkettä, kuten nykyään. Myös maksettiin kansaneläkemaksut ja kansaneläkkeen pohjaosa luvattiin kaikille. Sekin poistettiin 1995.
      10% eläkeläisistä nappaa puolet kaikesta eläkerahasta. 7% saa yli 4000 e/kk, ja he vievät 40% koko potista, mukana monien kymmenientuhansien eläkkeitä, joita eivät ole ehtineet tienata. Tosiasiassa lisäeläkkeisiin korvamerkityt eläkerahastot kattavat näistä vain 1/3. Loput, eli 2/3 nyyssitään tasausmaksun nimellä muiden lakisääteisistä työeläkerahastoista.
      Jos Suomeen saataisiin eläkekatto esim. Ruotsin malliin n. 4100 e/kk, yli 40% kaikesta työeläkerahasta säästyisi. Pienempiä ja keskisuuria työeläkkeitä voitaisiin jopa nostaa ja osa säästyisi vielä tuleville polville.
      - Leikkausten johdosta työeläkerahaa on kertynyt jo yli 180 miljardia säästöön eikä edes tuottoihin ole juurikaan tarvinnut koskea "ylisuurista" eläkkeistä huolimatta.

      • työtönkohtaeläkkeelle

        "...kansaneläkkeen pohjaosa luvattiin kaikille. Sekin poistettiin 1995."

        Olin pois Suomesta 90-luvun alusta asti ja hiljattain palasin. Voisiko joku ystävällisesti selittää, mitä tuo tarkoitti? Eikö suomalainen enää ole automaattisesti oikeutettu peruseläkkeeseen? Työeläkettä minulle ei tästä maasta ole juuri kertynyt. Ulkomailta tulee pieni könttäsumma sitten aikoinaan, mutta sen Suomi varmaan ryöstää. Olen luullut, että kansaneläke, vaikkakin pieni, oli itsestäänselvyys kaikille vanhoille, joilla ei ollut muuta tuloa.


    • vajavaisia

      Tämän päivän eläkeläiset köyhtyvät ikääntyessään, koska eläkeiden kasvu on noin puolet hitaampaa kuin palkkatulojen kehitys. Esim. vuosina 1995-2014 palkkatason kasvu oli 88 % ja työeläkkeiden 46 %. Kun v. 1995 keskimääräinen työeläke oli 60 % palkasta, niin v. 2014 sen arvo oli enää tosiasiassa reaalisesti 47 % vastaavan suuruisesta palkasta. Siis kun eläkkeelle lähtiessä sai tuloja 60 % palkasta niin 20 vuotta myöhemmin käytettävissä olevien tulojen arvo oli vain 47 % vastaavasta palkasta eli huomattava elintason lasku. Tällaisella eläkkeiden jälkeenjääneisyydellä (vuotuisella leikkauksella) elätetään palkansaajien hyvinvointia. Palkkatasoindeksin soveltaminen estäisi eläkkeensaajan elintason laskua ja köyhtymistä. Soisi kansanedustajajien eduskunnassa kannattavan edes ns. puoliväli-indeksiin palaamista. Herätkää äänestäjät, nuoretkin olette joskus eläkkeellä. Hesari artikkeleineen kummastelee em. tilaston totuutta ja koettaa vähätellä eläkkeensaajien vuotuista köyhtymistä palkansaajiin verrattuna. Hesari unohtaa leipäjonot ja eläkeläisten tulojen vuotuisen jälkeenjäämisen palkkatuloihin verrattuna. Ikävää eläkeläisten syrjimistä ja hylkimistä.

    • 65541

      on se vaan hienosti järjestetty taas nuoremmille kaikki-mulle-heti-nyt. Ei tarvi töissä olla 40 vuotta kun kuolussa istutaan yli 30-ikään, sitten hyväpalkkaisessa hommassa enintään 35v ja hyvältä liksalta hyvälle eläkkeelle. Toisin kun nykyiset 60-70-ikäiset. Jotka pienellä palkalla sai pienen eläkkeen.Aloittaja näiltä ottamassa.

    • oikeinko

      Ei mitään leikkauksia eläkkeisiin. Tälläkin hetkellä maksetaan liian pientä työeläkettä niille, joilta ryöstettiin kansaneläkkeen pohjaosa 1995. Itse maksettu kansaneläkemaksu palkasta ja tienattu työeläkkeeseen kuuluva kansaneläkkeen pohjaosa vietiin kokonaan pois. Oli silloin n. 500 markkaa. Ei ole palautettu, siis niillä jotka sen saivat, on tänään liian pieni , ansaittu työeläke. se oli työeläke sidonnainen, Koski nimenomaan pientä työeläkettä saavia.

      • ghjki

        niinpä, meiltä kaikkei pienempi osailsilta kun on niin helppo ottaa, ei ole vastusta, emme pysty millään estämään mitään meihin kohdistuvia leikkauksia. Ollaan sitten työttömiä tai eläkeläisiä niin aina meiltä leikataan.


    • eiei

      Vieläpä tämän hallituksen aikana ryöstöpolitiikka on korostunut kohdistuen aina samoihin ihmisiin. Sitten vielä kehtaavat puhua oikeudenmukaisuudesta. Tällä hetkellä sitä ei täällä ole. Miten ne kehtaa ja kyllähän ne kehtaa. Kukas poliitikko se lausuikaan nämä sanat ???? Nyt on itse kehtaamassa.

    • uskohyvään

      no ei hätää kun kaikilla on kuitenkin aamiainen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      74
      1185
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      626
    Aihe