En oikein tiedä kuuluko tänne vai mihin ryhmään mutta kuitenkin.
Meillä pitäisi saada tehtyä eteinen. Tarkoitus olisi, että eteisessä ei välttämättä olisi mitään lämmitystä, lämpeää talvella sen mitä lämpeää. Tarvittaessa voimme patterin sinne laittaa?
Ulko-ovesta kun tullaan sisään, astutaan noin 4 neliön tilaan. Tila on kuitenkin avattu kokonaan, seinä siis purettu. Nyt siinä on vain iso n. 2,25 m leveä aukko. Ulko-ovesta luonnollisesti tulee kylmää koko asuntoon ja varsinkin jos ovi on auki sen minuutin hohkaa kylmä jo olohuoneeseen asti. Meidän olisi tarkoitus rakentaa seinä tähän 2,25 m aukkoon. Mutta ongelmaksi muodostunut ovi. Millainen ovi tähän tilaan riittäisi? Rautakaupasta sanoivat että ainut mahdollisuus on ulko-ovi. Mutta on sekin aika hölmö ratkaisu ja kallis. Mahdollisimman pienellä budjetilla olisi tarkoitus päästä. Ideana oli ostaa valmis ulko-ovi ja rakentaa seinät sen ympärille, ettei mittatilaustyönä tarvitse ovea hommata....
Itse talo on siis eristetty uusiksi kokonaan viime vuonna. Joten seinistä ei hohkaa kylmää. Lähinnä tämä, että ulko-ovea ei voi pitää auki ilman että koko talossa tuulee :D Olipas vaikea sepustus... tajusko joku?
Eteisen rakentaminen
9
1326
Vastaukset
- Esi_merkki
Mitä sitten jos ilma vähän talossa vaihtuu, ei moneen uuteen taloonkaan tehdä mitään tuulikaappeja vai juoksetko ulkona yhtämittaa.
- suomensurkeinnikkari
vastasitpa hienosti kysymykseen :)
mutta kyllä meillä käydään yhtä mittaan ulkona, tupakilla sekä koiria juoksuttamassa. Nelihenkinen perhe, joista kaikki polttavat. Ei vaan mitenkään aina mennä kaikki tupakille samaan aikaan. pitäisi varmaan sopia sitten tupakointi ajat sekä koiran ulkoilutus ajat, helpommalla pääsee kun rakentaa -.- - Vastauskysymykseen
Tai sitten vaan lopetatte sen syöpäkääryleen polttamisen!
Tai olette kaikki 3kk polttamatta ja säästyneillä rahoilla tilaatte timpurin paikalle.
Ihme homma että vaikka oltais kuinka persaukisia niin röökiin riittää aina rahaa -.- - suomensurkeinnikkari
kuka on puhunut persaukisuudesta? se että haluaa mennä pienellä budjetilla, ei tarkoita välttämättä persaukisuutta, ainakaan meidän tilanteessamme. toisen tupakoiminenkaan ei varmaankaan kuulu sinulle tai kenellekkään muullekkaan.
On se kumma kun ei pidetä huoli omista asioista. Ja vaikka sen tupakoimisen lopettaisi, ei se muuta sitä että taloudesta löytyy neljä koiraa joita täytyy ulkoilluttaa. Ja yksi pentu ei ole vielä edes sisäsiisti niin siellä ulkona muuten sitten juostaan jatkuvasti. Mutta mielestäsi varmaan meidän tulisi nyt luopua koiristakin :) En kysynyt neuvoa muutakuin rakentamiseen, ainakaan tietääkseni...... - Esi_merkki
Miks ihmiset käy ulkona tupakalla tai jos ajaa autolla niin avaa ikkunan?
Eikö sitä savua saa paremmin itsensä täyteen, kun polttaa vaan sisällä. Kämppä täyteen käryä vaan.
No, on niitä olemassa väliovia joissa on tiivisteet ja hieman edullisempia kuin ulko-ovet, että sellainen sitten vaan hankintaan. Ei sen tarvi olla lämpöeristetty, kun ulko-ovi on auki vaan hetkellisesti, tiiveys on tärkeämpi.
- Halpaovi
Siihen eteiseen riittää lämpöeristetty ovi,vaikka paneloitu sellainen,halpa mökin ovi,kunhan ovessa on eristeet. Saa eri kokoisina ja halvalla.
- suomensurkeinnikkari
juurikin tälläistä myyjältä rautakaupassa kysyttiin ja vastasi ettei sellasia ole olemassakaan..... tai ettei ainakaan riitä siihen. pitääkin mennä sitten seuraavaan paikkaan kysymään "mökin ovea"
- S.moker
http://www.stark-suomi.fi/fi/mökkiovi-ml4a-8x19-mänty-oikea
Joku tälläinen? Tarvii tietty käsitellä sitten vielä jollain.
Toisaalta 299€ saa monesta paikasta oikean ulko-oven.. - Piksi_Nirkka
Tuollainen on parempi, eli täytyy olla hyvin eristetty, kun pidättää tulipaloa ja vielä hyvin tiivistetty, kun toimii ääneneristysovena ja on halvempi kuin tuo s.mokerin tarjoama.
http://www.suomenylijaamavarasto.fi/tuotteet.html?id=15/257
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433027Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta613001- 422377
- 311873
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa811773Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251729- 481586
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä781304- 391260
- 791080