Väärä terapiamuoto kostautui

TeurastajaHorstKassler

Omaisten kertoman mukaan murhaajaa koitettiin parantaa terapialla mutta lopputulos nähtiin lauantaina. Valittiin täysin väärä terapiamuoto jossa potilasta hyysätään ja hemmotellaan, ns.koskiterapialla oltaisiin päästy lopputulokseen joka olisi säästänyt kolmen ihmisen hengen. Koskiterapiassa väkivaltainen jaloistaan ja käsistään nippusiteillä sidottu henkilö heitetään niin monta kertaa Imatrankoskeen että hän joko parantuu tai hukkuu, lopputulos tässä terapiamuodossa on se että henkilön väkivaltainen käytös päättyy aina satavarmasti.

68

836

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • milloin.opitaan

      Oliko psyykelääketaustaa kuten kouluampujilla on sanottu olleen?

      Eri kommenteista on voitu päätellä, että puukotuksesta rangaistiin vankeustuomion lisäksi rankaisevalla psykiatrialla ja nyt seuraukset nähtiin karmaisevalla tavalla. Ja siitä huolimatta ei opita, vaan psykiatrian "johtava" asiantuntija on jo vaatimassa lisää rankaisevaa psykiatriaa.

      • Puukotuksen jälkeen kaveri olisi pitänyt laittaa pakkohoitoon määräämättömäksiajaksi niin kuin tehtiin ampumaratamurhaaja Sillanpäälle.Ainoastaan näin menetellen tämä teko olisi vältetty.


      • Kokenutmolemmat

        Teurastaja Holsten kassler...
        Et näemmä ymmärrä terapiasta yhtään mitään.

        Annan sinulle vähän ajattelemisen aihetta.....
        Tämä nuori mies olisi voinut olla meidän kenen tahansa lapsi,jonkun ystävä,jollekin tärkeä.En puolustele teon tekijää ,surullinen tapaus kaikille osapuolisille,omaisille ,ystäville ,ihan kaikille.

        Mieli kun sairastuu,sitä on terveen ihmisen mahdoton ymmärtää.
        Mielen sairaus on pahempi kuin syöpä.
        Syöpään joko kuolee tai ei mutta mieli kun sairastuu,se kiduttaa sairastujaa tavalla jota ei voi ymmärtää muut kuin sairastunut itse.

        Milloin.opitaan,sinullekin vastaus,mitä on rankaiseva psykiatria??


      • milloin.opitaan
        Kokenutmolemmat kirjoitti:

        Teurastaja Holsten kassler...
        Et näemmä ymmärrä terapiasta yhtään mitään.

        Annan sinulle vähän ajattelemisen aihetta.....
        Tämä nuori mies olisi voinut olla meidän kenen tahansa lapsi,jonkun ystävä,jollekin tärkeä.En puolustele teon tekijää ,surullinen tapaus kaikille osapuolisille,omaisille ,ystäville ,ihan kaikille.

        Mieli kun sairastuu,sitä on terveen ihmisen mahdoton ymmärtää.
        Mielen sairaus on pahempi kuin syöpä.
        Syöpään joko kuolee tai ei mutta mieli kun sairastuu,se kiduttaa sairastujaa tavalla jota ei voi ymmärtää muut kuin sairastunut itse.

        Milloin.opitaan,sinullekin vastaus,mitä on rankaiseva psykiatria??

        "Milloin.opitaan,sinullekin vastaus,mitä on rankaiseva psykiatria??"

        Rankaiseva psykiatria on tietysti sitä, että laissa määrätyn ja oikeudessa todetun rikosseuraamuksen lisäksi rangaistaan lääkkeellisellä psykiatrialla ja leikitään että se on hoitoa. Tekijä olisi voinut oppia teostaan pelkällä vankilarangaistuksella. Nyt rankaisevan psykiatrian seurauksena puukottajasta kehittyi kolmoismurhaaja.


      • Lopputulos.Parempi
        Kokenutmolemmat kirjoitti:

        Teurastaja Holsten kassler...
        Et näemmä ymmärrä terapiasta yhtään mitään.

        Annan sinulle vähän ajattelemisen aihetta.....
        Tämä nuori mies olisi voinut olla meidän kenen tahansa lapsi,jonkun ystävä,jollekin tärkeä.En puolustele teon tekijää ,surullinen tapaus kaikille osapuolisille,omaisille ,ystäville ,ihan kaikille.

        Mieli kun sairastuu,sitä on terveen ihmisen mahdoton ymmärtää.
        Mielen sairaus on pahempi kuin syöpä.
        Syöpään joko kuolee tai ei mutta mieli kun sairastuu,se kiduttaa sairastujaa tavalla jota ei voi ymmärtää muut kuin sairastunut itse.

        Milloin.opitaan,sinullekin vastaus,mitä on rankaiseva psykiatria??

        Kokenutmolemmat
        5.12.2016 22:27

        "Tämä nuori mies olisi voinut olla meidän kenen tahansa lapsi,,,,,,,,,"

        Moni isi ja äiti on hyljännyt huonosti käyttäytyvän lapsen ja hankkinut lähestymiskiellon. Ei kaikilla riitä vanhempien rakkautta ja se on aivan oikein-


      • Paljonnäkyypeilistä

        Lopputulos.parempi.
        Sepäs se,kun vielä iskä ja äitikin kääntää selkänsä niin miten hylätty
        nuori tsemppaa eteenpäin elämässä.?
        Kyllä se on niin että vanhemmat ei hylkää lapsiaan missään tilanteessa.
        Jos iskän ja äidin rakkaus on ehdollista,sitä rakkautta ei silloin ole olemassakaan.
        Kun niitä lapsia on tullut tehtyä ne myös kasvatetaan,niitä rakastetaan ja ollaan elämässä mukana joka tilanteessa.
        Pahinta väkivaltaa on hylkääminen,oli kyseessä sitten lapsi,nuori,aikuinen tai vanhus.
        Kukaan meistä ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan.
        On paljon asioita ja tapahtumia joihin emme voi vaikuttaa mutta miettiä kannattaa syntyjä syviä silloin tällöin.


      • k798
        Viola-Orvokki kirjoitti:

        Puukotuksen jälkeen kaveri olisi pitänyt laittaa pakkohoitoon määräämättömäksiajaksi niin kuin tehtiin ampumaratamurhaaja Sillanpäälle.Ainoastaan näin menetellen tämä teko olisi vältetty.

        Roskapuhetta. Psykiatrinen "hoito" on monen väkivallan teon merkittävä osavaikuttaja; Jokela, Hyvinkää, Kauhajoki, Germanwings, Colombine, Virginia Tech etc. Psykiatriassa käytetyillä "lääkkeillä" eli huumausaineilla on väkivaltaan yllyttävä vaikutus monien käyttäjien kohdalla. Toisen ihmisen "lääkitseminen", eli ilman tekopyhyyttä myrkyttäminen, tuollaisilla aineilla, tai yhtään millään ainein, vasten asianomaisen tahtoa ja lupaa on rikollista toimintaa.


      • Hoitovirheet
        k798 kirjoitti:

        Roskapuhetta. Psykiatrinen "hoito" on monen väkivallan teon merkittävä osavaikuttaja; Jokela, Hyvinkää, Kauhajoki, Germanwings, Colombine, Virginia Tech etc. Psykiatriassa käytetyillä "lääkkeillä" eli huumausaineilla on väkivaltaan yllyttävä vaikutus monien käyttäjien kohdalla. Toisen ihmisen "lääkitseminen", eli ilman tekopyhyyttä myrkyttäminen, tuollaisilla aineilla, tai yhtään millään ainein, vasten asianomaisen tahtoa ja lupaa on rikollista toimintaa.

        Monessa psyykelääkkeessä on valmistajien nimenomainen ohje, että hoito on aloitettava valvotuissa olosuhteissa ja siis laitoshoidossa. Ongelmahan meillä Suomessakin vaikka on, että näitä laitospaikkoja ei enää ole, missä lääkehoitoja voitaisiin aloittaa valvotuissa olosuhteissa. On vaan "avohoitojuttuja", joissa näkevät hoitavaa tahoa ehkä 45 min/viikko sen sijaan, että oltaisiin aloitusvaihe 2-3 viikkoa 24/7 osastohoidossa, jonka monissa lääkkeissä vaikka lääkeainepitoisuuden tasaantuminen ja mm. psykoosin purkautuminen/vaikutuksen todellinen teho edes nähdään; ja sama, jos lääkettä vaihdetaan toiseen jne., pitäisi sama jakso taas olla. Edellä mainitun asian ei-asiantuntijapoliitikot lopettaessaan osastoja ja sairaaloita ovat unohtaneet tyystin. Ihmiset maksavat sitten tästä, masennuspotilas tekeekin itsemurhan saadessaan voimia sen tekemiseen lääkityksen alkaessa tai psykoosipotilas tekee aivan mitä sattuu saadessaan energiaa lääkkeestä toteuttaa harhojaan. Hoitovirheeksi sanoisin!


    • Einepaskatparane

      Paras terapia on 9mm tai köysi kaulaan ja hyppy alas !

      • Tyhmätkolisee

        Einepaskatparane...
        Jonain päivänä sinäkin voit olla sairastunut ,
        Hyppää silloin itse,jos voimasi siihen riittävät.


      • Einepaskatparane

        Mielummin hirressä kuin hullujen huoneella loppuelämä!
        Hullu on aina hullu niinkuin nyttenkii nähtiin!


    • mikähänontilanne

      Onko Imatralla mahdollisuus
      päästä sairaalaan ( psyk.) , jos
      on itse sitä mieltä , että ei pärjää ja haluaa saada hoitoa . Ja on
      itse sitä mieltä ja ei ehkä osaa
      tai jaksa vaatia .

      • Lopetettu.paikkakunnalta

        Imatralta lopetettiin Eksoten myötä psykiatrinen osasto. Ja sitä ennen vaikkapa koko maakunnasta Rauhan psykiatrinen sairaala, joka on nyt kylpylänä ulkomaalaisille hyväosaisille. Päättäjiemme "riemuvoittoja". Jälkiviisaana voi tietysti sanoa, että tavallaan tuli tilattua nyt uhrien puolueelle, joka edesauttoi Imatralla näidenkin peruspalveluiden alasajoa alueella...


    • Anteeksiettäolenolemassa

      Ei Imatralla pääse psykiatriseen hoitoon jos itse haluaa. Täällä pompotellaan luukulta luukulle ja kirjoitellaan lääkkeitä ja toivotetaan hyvää jatkoa. Itse yritin hakea apua 10v. sitten psyykkisiin ongelmiin samatta sitä. Apua sain vasta kun sain vankeustuomion. Paljokohan meitä psykoja on liikkeellä....

      • onkotästätietoa

        Mistä tekijä oli saanut sen aseen käsiinsä?


      • kiväärinomistajalta
        onkotästätietoa kirjoitti:

        Mistä tekijä oli saanut sen aseen käsiinsä?

        mistäs muualta.kyllä nyt pitäis vastuu siirtää autokouluille.
        eihän nyt autolla saa ajella kävelykadulla.
        olikohan edes verot maksettu autosta.sehän se vasta valtioo vit.ttais jos 300 jäi saamatta.


    • onkoenää

      Mutta onko Imatralla enää psykiatrista osastoa?
      Kuuluisi olla .

    • säästötennenkaikkea

      EKSOTEN päättäjät ovat ajaneet alas psykiatrisen hoidon. Se näkyy katukuvassakin, tästä säästöistä Salmisaari on saanut kiitosta yllinkyllin. Myös lasten ja nuorten psykiatrinen hoito on ajettu alas.
      Muutama "terapeutti"puoskaroi virka aikana sairaita ja siinä kaikki.

      • Valitettava todellisuus on, miten terapiat auttavat ihmisen kuntoutuksessa samalla tasolla kuin vankilassa oleminen. Ihminen terapian aikana on "helpottuneessa tilassa", mutta vuosien saatossa ennalistuu käyttäytymiseltään.

        Niin, terapiat ja vankila ei eheytä ihmistä ja kasvata ihmistä ihmisenä. Punainen lanka on kielteisen käyttäytymisen / sairastumisen ehkäisyssä. Esim. valtava pakolais vataisuus ihmisessä kertoo jo karua kieltään eli empaattisuuden näivettymisestä. Terveen ihmisen voimakkain piirre on empaattisuus. Olkoompa ihminen ministeri tai pitkäaikaistytön.


      • Pakolaisvastaisuus
        markkulievonen kirjoitti:

        Valitettava todellisuus on, miten terapiat auttavat ihmisen kuntoutuksessa samalla tasolla kuin vankilassa oleminen. Ihminen terapian aikana on "helpottuneessa tilassa", mutta vuosien saatossa ennalistuu käyttäytymiseltään.

        Niin, terapiat ja vankila ei eheytä ihmistä ja kasvata ihmistä ihmisenä. Punainen lanka on kielteisen käyttäytymisen / sairastumisen ehkäisyssä. Esim. valtava pakolais vataisuus ihmisessä kertoo jo karua kieltään eli empaattisuuden näivettymisestä. Terveen ihmisen voimakkain piirre on empaattisuus. Olkoompa ihminen ministeri tai pitkäaikaistytön.

        kertoo mielestäni siitä että jotkut ymmärtävät että nykyinen pakolaispolitiikka hallitsemattomine maahanmuuttoineen on tullut tiensä päähän. Yhtään sellaista paperinsa hukannutta pakolaista ei olisi pitänyt edes päästää maahan koska paperien hukkaamiseen on aina jokin ikävä syy, esimerkiksi isiksen jäsenyys. Murhaajaa kohtaan on vaikea tuntea empatiaa, oli se sitten kotimainen sekopää tai maahantunkeutuja. Tunnetko sinä, markkulievonen? Yhtä vähän tunnen empatiaa näitä kotimaisia suvakkeja kohtaan joista suurin osa on toki harhaanjohdettuja ja vähän yksinkertaisia, yksin eläviä, miehenkipeitä ja fyysisen viehättävyytensä menettäneitä naisia. Mutta on suvakkien joukossa myös poliittista valtaa hamuavia epäonnistujia ja vallankumousta valmistelevia kulttuurimarxisteja joille levottomuuden ja epävarmuuden lietsominen parantaa ainakin teoriatasolla hieman asemia ja mahdollisuuksia oman agendan eteenpäin ajamiseen.


    • wernerskaliini

      Pääoville ei saisi päästä autolla, siihen ei saa kylläkään tulla, mutta pitäisi olla jonkinlainen sulku aina ravintolan edessä, jonka voisi tarvittaessa avata. Pitkäpiippuista asetta on vaikea piilotella, ampuja otti aseen suoraan autostaan.

    • Pätaässä1234

      Nimimerkki Kokenutmolemmat, kun tämä herra Kasslerin ehdottama terapiamuoto on mielestäsi kelvoton, niin miten tuo murhaajan saama terapia auttoi häntä ja hänen uhrejejaan, kerro se meille muille ihan omin sanoin.

      • Eivoiymmärtää

        Pataässä 1234....
        Terapiassa ei ketään hyysätä ja passata,siellä joutuu ihan oikeasti vastakkain oman itsensä kanssa,ja se vie aikaa ja voimia.Terapia on hyvin yksilöllistä .Läheskään kaikilla sairastuneilla voimat ei riitä
        edes kotoa ulos lähtemiseen,saatikka sitten voimia hoitoihin.
        On olemassa hyvin erilaisia terapia-muotoja.
        Useasti sairastuneilla menee vuosia ennen kuin edes löytyy oikea terapia muoto.
        Tämä palsta tuskin on oikea terapia muotojen esittelyyn.
        Tuskin kukaan ,eikä mikään taho voi koskaan selvittää tätäkään tapausta niin perinpohjaisesti että totuus selviää miksi näin on käynyt.
        Ampuja itsekään tuskin pystyy syytä nimeämään.
        Varmaa on vain se että terve ihminen ei tuollaiseen pysty,eikä tule edes mieleen.
        Mieleltään terve ihminen ei myöskään uhoa näillä sivuilla hirttämisillä
        Ja muilla järjettömillä teoilla.
        Surullista on uhrien ja omaisten kannalta tapahtuma,surullista on myös tekijän kohtalo ja elämä.


    • vittuuntunut-täysin

      Tuo on oikeastaan aika hyvä pointti. Väärä terapia! Sitä Sipilän paska meille kansalaisille yrittää!

    • AlliHuuppanen

      Nimimerikki markkulievonen, empatia on kaiken avain, sitä pitää löytyä ihmiseltä joka tilanteessa. Tässäkin tapauksessa pitää osata tuntea empatiaa myös tekijää kohtaan, ei pelkästään uhreja kohtaan. Hyvänä esimerkkinä empatiasta on että kun raskaan työpäivän jälkeen pyöräilet räntäsateessa kotiinpäin ja vastaasi tulee sossun toimeentulotuilla elävä mustalainen uudella mersullaan niin hetken tunnet valtavaa empatiaa ja sympatiaa häntä kohtaan, et kateutta tai inhoa. Se että koet empatiaa, todistaa että olet luonnteeltasi tasapainoinen ja hyvä ihminen.

    • Uffaffaa

      Kunnan ylintä päätösvaltaa käyttää
      KUNNANVALTUUSTO

      Tuliko rahaa ja resursseja demulavetoiselta valtuustolta???????

      • Kurjuuttamislinjaa

        Ei tullut. Ei muuhunkaan kurjuutta poistavaan. Ryssäparatiisin rakentamiseen kyllä, kaupunkipuroon kyllä, stadioniin kyllä, teatteriin kyllä, jäähalliin miljoonavuosikuluineen kyllä... Lähikouluille ei, homekoulujen korjaamiselle ei, vanhustenhoidolle ei, sosiaalipalveluille ei, työllisyyttä parantaville toimille ei, mielenterveyspalveluille ei, pienituloisten asumisen kustannusten alentamiselle ei... Näin toimii demarit. Lisää leipäjonoja, heikko-osaisia, ryysyrantaa ja heitteille jätettyjä. Entisen neuvostoyhteiskunnan kopio Suomessa on Imatralla!


      • Huono-osaisuus
        Kurjuuttamislinjaa kirjoitti:

        Ei tullut. Ei muuhunkaan kurjuutta poistavaan. Ryssäparatiisin rakentamiseen kyllä, kaupunkipuroon kyllä, stadioniin kyllä, teatteriin kyllä, jäähalliin miljoonavuosikuluineen kyllä... Lähikouluille ei, homekoulujen korjaamiselle ei, vanhustenhoidolle ei, sosiaalipalveluille ei, työllisyyttä parantaville toimille ei, mielenterveyspalveluille ei, pienituloisten asumisen kustannusten alentamiselle ei... Näin toimii demarit. Lisää leipäjonoja, heikko-osaisia, ryysyrantaa ja heitteille jätettyjä. Entisen neuvostoyhteiskunnan kopio Suomessa on Imatralla!

        ja kaupungin poliittinen väri näyttävät korreloivan hyvin. Mitä punaisempi kaupunki on, sen enemmän siellä näyttää olevan huono-osaisuutta ja levottomuutta. Kaikki on tietenkin punaisten mielestä porvarien syytä.


      • realismia.imatralle
        Huono-osaisuus kirjoitti:

        ja kaupungin poliittinen väri näyttävät korreloivan hyvin. Mitä punaisempi kaupunki on, sen enemmän siellä näyttää olevan huono-osaisuutta ja levottomuutta. Kaikki on tietenkin punaisten mielestä porvarien syytä.

        Ja mitä punaisempi on paikkakunta niin sitä kovempi on mielenterveyskiimaisuus, jonka seurauksena niitä arvaamattomia lääkkeitä (huumeita) syötetään ihmisille ja päätyy katukauppaan. Seurauksena hirmutekoja. Silti niiden lääkkeiden haittavaikutuksia ei haluta myöntää vaikka ne ovat maailmalla tunnustettu tosiasia.


    • yksityinenyksivaihtoehto

      Koska terapioista puhutaan , niin
      yksi muoto on Hypnoterapia .
      Ja yksityinen. Ensimmäisellä keralla ollaan n. 2 tuntia., jossa
      asiakas on aktiivinen ja puhuu
      ja terapeutti on aktiivinen ja
      kuuntelee ja ottaa osaa ja saa
      ottaa kantaa asiakkaan kertomaan.. Eli syntyy vuorovaikutus ja keskustelu , jossa
      joku KUUNTELEE terapiassa kävijää ja siis asiakasta.Siinä
      ei siis käytetä mitään lääkkeitä.
      Hypnoterapiassa tarvitsee käydä
      vain 2 - 3 kertaa , niin se voi
      jo auttaa hyvin paljon .
      Ja maksaa noin 100,-€ / kerta .
      Sitä ei Kela korvaa , mutta suosittelen.Terapian aikana tunteet nousevat pintaan , mutta
      turvallisessa ympäristössä . Ja
      se on terapian tarkoituskin , että
      tunteita pääsee käsittelemään .
      Iho saattaa nousta terapian jälkeen kananlihalle .Tunteet vaikuttavat mielestäni fyysisesti
      ihmiseen .Ja hyvä terapia puhdistaa.Hypnoterapiaa ei mainosteta missään , mutta netistä löytyy osoitteita ja
      puhelinnumeroita.
      Terapeutit ovat koulutettuja.
      Oikeastaan jokaiselle ihmiselle
      olisi hyvä käydä hypnoterapiassa
      tai terapiassa säännöllisin väliajoin . Tai edes kerran pari
      elämässään . Se selventää elämää ja ihminen tavallaan auttaa itse itseään , kun puhuu
      aktiiviselle kuuntelijalle ( terapeutille). Kuka vaan voi
      olla kuuntelija , mutta itse suosittelisin koulutettua ja nimenomaan hypnoterapeuttia.
      Siksi ,että on hyviä kokemuksia
      siitä.

    • noches

      Imatralla on paljon yksinäisiä syrjäytyneitä nuoria miehiä. Ainoana lohtunaan tietokone. He eivät ulkoile. Armeijakin jäi käymättä. Tuli mt-ongelmia...kukaan ei välitä.
      Onko ihme jos tulee paha olo?
      "Kuka auttaisi murheista miestä...?"

      • Apuonlähellä

        Hirttoköysi tai partaterä.
        Ja veronmaksajat kiittää ;)


    • Fakedoctor

      Kyllä ihmetyttää miten aina vain enenevässä määrin tulee uutisia, joiden mukaan psyk. hoidossa ollut tekee vakavan rikoksen? Mitä hoitoa se semmonen on?
      Jokelan casessa muuten epäiltiin, että PEA:n teon syynä olisi voinut olla SSSRI-lääkkeet. Niiden joissain tutkimuksissa todettu lisäävän henkirikoksen riskiä.
      Tilanne on siis se, että Suomessa lääkärillä on lupa määrätä lääkettä, joka voi johtaa toisen kuolemaan - siis häh, eikö ole tosi outoa!
      Jospa alettaisiin syyttää lääkäreitä avunannosta murhaan, veikkaanpa asenteiden työtään kohtaan paranevan. Mutta Suomessa laillisella lääkärillä on käytännössä lupa tappaa kenenkään siihen puuttumatta.

      • lainattua

        Joku muotoili asian näin

        "psykiatria" on sitä, että "sairauksia" "hoidetaan" "lääkkeillä"


    • KunnonKeinotKäyttöön

      Joku ehdotti sitä koskiterapiaa, mikä vika siinä on sillä se toimii ja ehkäisee vastaavia tapauksia kuin nyt sattui. Jos tuo murhamies olisi aikanaan saanut tuota terapiaa sen jälkeen kun koitti puukolla ensin tappaa toisen ihmisen niin Imatralla tulevaa hauskaa ja iloista joulua viettäisi perheidensä kanssa kolme naista enemmän. Voiko joku väittää etten olisi oikeassa?

    • IIkkiikkiikki

      KOULUN LOPUTTUA PARASTA terapiaa ON "työ JA siitä maksettava palkka."
      Työssä käyvät eivät yksinkertaisesti ymmärrä,työttömän tuskaa.
      Onko Suomessa todellakin vaikeaa poistaa työttömyys.
      Näyttää olevan,leipäjonossakaa ei ollut yhtään valtuutettua.

      • täystyöllisyys_Suomeen

        Jos työttömiä ja mielenterveysongelmaisia yms ei olisi niin paljon, niin moni joutuisi siisteistä sisähommista oikeisiin töihin. Sosiaalipoliittiset ongelmat ovat tarkoituksellisia ja niistä hyötyvät parempiosaiset eli ay-väki.

        "KOULUN LOPUTTUA PARASTA terapiaa ON "työ JA siitä maksettava palkka." "

        Juuri niin!


      • työonainahyvä

        Kyllä on. Jos kotipaikkakunnalla ei ole työtä , niin silloin pitää lähteä sinne
        missä sitä on . Työ on tavallaan myös terapiaa , vaikka sitä ei varmaan tule
        ajatelleeksi , mutta kyllä se on. Työpaikkaa voi vaihtaa sitten sopivampaan ja parempaan , mutta se on tärkeintä , että on työ . Tuntee
        hallitsevansa omaa elämäänsä silloin. Työn ohella voi myös opiskella..
        Silloin kun nuori aloittaa työelämän , niin palkka ei välttämättä ole korkea , mutta
        pääasia , että pärjää .
        Silloin kun on työpaikka , niin
        voi samaistua muihin työtätekeviin ihmisiin. Ei se työ tarvitse mitään hienoa olla. Pääasia että ON.
        Se vanha sanonta , että "työssä
        on siunaus ", niin se pitää paikkansa.

        Sekin on totta ,että pienillä
        paikkakunnilla ei ole tarjolla työtä aina , mutta silloin kannattaa harkita työn hakemista sieltä missä on.
        On hieno tunne , olla työssä
        ja maksaa itse omat vuokransa ja ruokansa ja siis
        hallita itse omaa elämäänsä ,
        vaikka palkka olisi pienikin ,
        niin on se aina parempi ratkaisu kuin tyttömyyskorvaus.Kun on
        työpaikka , niin vähemmän
        turhat harrastukset jvähemmälle.Tilalle tulee se työ ja mahdollinen lisäopiskelu työn ohella.
        Nuorilla on kyllä energiaa ,sekä työhön , että opiskeluun
        ja jos ei rahat riitä , niin vaikka
        kahteen työhön .


      • 678905899

        Jos käyttää energiansa työhön , niin ei se hukkaan mene .
        Ihminen on energisempi tekemään muutakin ja harrastamaan muutakin , kunhan on ensin se työpaikka .
        Eka työpaikka voi aivan hyvin
        olla vaikka sellainen ns.halpa työ.
        Jos ei muuta työtä saa. Kyllä
        se siiä sitten rupee etenemään . Kunhan ensin
        aloittaa siitä työstä , mitä saa.


      • eitokkiinsa

        iikkiikkkiiii
        Eihän tokkiinsa sitä työttömyyttä ole vaikea poistaa. Mutta, kun siitäkin joidenkin taskuun kilahtaa Isot rahat, niin miksi sellaista poistamaan ; <
        Sitten tuohon Palkkaan. Sitä kun sanovat, että EI työtä palkantakia tehdä, niin EI saa sanoa.

        Vaan sen takia, että olisin ihmisen hyvä olla,vaikka ilmaiseksi pitäisi työssä olla kiinni.
        Sus'siunatkoon, kellähän tuohonkin on varaa.
        Haluaisin nähdä sen ihmisen, joka ei työstään tarvitse palkkaa.
        Silti pystyy maksamaan jokapäiväisen elämisensä itse.


      • työonparempi

        Ei tietenkään ilmaiseksi pidä
        kebellekään tehdä mitään työtä. Vaan koulun jälkeen
        olisi hyvä vastaanottaa työ kun työ mitä pystyy tekemään ja mistä maksetaan palkkaa .
        Pitää pitää luonnollisena , että
        aluss saa vain. ns. harjoittelijan palkan .
        Opiskelu sinänsä on koululaisen työtä.
        Mutta kun opiskelu tai koulu
        loppuu,niin olisi hyvä siirtyä
        työhön .Ei kenelläkään tavallisella ole mitkään
        isot palkat .Se vain pitää hyväksyä. Työpaikka on aina
        parempi kuin korvauslinja.
        Vaikka nettopalkan ja työttömyyskorvauksen manco
        olisi vain 100 € euroa, niin
        työ kannattaisi hyväksyä .
        Kun on työpaikassa kiinni , niin siinä voi katsoa vähän parempipalkkaista ja parempaa työtä . Työ on aina
        parempi kuin jouten oleminen.


    • fdrr22

      EKSOTE on esimerkki heitteelle jätöstä.

      • hyrrrrr

        Totta!


    • 565757575

      POLIISI TUTKII RIKOSTA............................................................................................................................................................................................... !

    • MuurhaaanHimoooon

      Luja Tahto vie läpi Harmaan Kiven....

      Kuulostiko tutulta? Ei siihen vittu mikään terapia auta jos joku TAHTOO TAPPAA prkl...

    • voivaikuttaa

      Millaiset on olleet kotiolot.

    • KorvattavatLääkkeet

      Söin kans unettomuuteen lääkärin määräämää SSRI lääkettä ja sain ilmestyksiä, kuten vastaantulevia puukolla kurkku auki ynnä muuta kivaa... en yhtään ihmettele että jollakin harkinta pettää jos sellasta mömmöö syö.... LÄÄKETEOLLISUUS VASTUUSEEN ja samoin HALLITUS!

      • kemikalisoitu

        Itse syyllistyin pahoinpitelyyn pari vuotta psyykelääkkeiden jälkeen ja ajattelin että haitat (mm. impulsiivisuus) eivät parane koskaan. Ajattelin että psyykkiset haitat olisivat ikuisia. Lisäksi kaduin ja häpesin tekoani joitakin päiviä niin kovasti, että päädyin ratkaisuun päättää päiväni. En kuitenkaan onnistunut ja sairaalassa otettiin huumeseulontaa, josta paljastui sellaista psyykelääkettä, jota en ollut vielä koskaan syönytkään. Joku ilmeisesti oli halunnutkin että pysyisin "sairaana". Aika hiton raukkamaista aiheutella impulsiivisuutta ja itsemurha-altiutta toiselle salaa.


      • k987
        kemikalisoitu kirjoitti:

        Itse syyllistyin pahoinpitelyyn pari vuotta psyykelääkkeiden jälkeen ja ajattelin että haitat (mm. impulsiivisuus) eivät parane koskaan. Ajattelin että psyykkiset haitat olisivat ikuisia. Lisäksi kaduin ja häpesin tekoani joitakin päiviä niin kovasti, että päädyin ratkaisuun päättää päiväni. En kuitenkaan onnistunut ja sairaalassa otettiin huumeseulontaa, josta paljastui sellaista psyykelääkettä, jota en ollut vielä koskaan syönytkään. Joku ilmeisesti oli halunnutkin että pysyisin "sairaana". Aika hiton raukkamaista aiheutella impulsiivisuutta ja itsemurha-altiutta toiselle salaa.

        julmaa peliä, mutta bisnes is bisnes. ja psykiatria tarvitsee eksistentiaalisen oikeutuksen uskottavuutensa ylläpitämiseksi. siksi huumausaineet on brändätty alan toimesta lääkkeiksi ja ennen kaikkea mahdollisimman kauas niiden todellisesta luonteesta huumausaineina. siksi ihmisille tulee yllätyksenä käyttäjien agressiiviset tripit ja sekavuuden tilat.


      • kemikalisoitu
        k987 kirjoitti:

        julmaa peliä, mutta bisnes is bisnes. ja psykiatria tarvitsee eksistentiaalisen oikeutuksen uskottavuutensa ylläpitämiseksi. siksi huumausaineet on brändätty alan toimesta lääkkeiksi ja ennen kaikkea mahdollisimman kauas niiden todellisesta luonteesta huumausaineina. siksi ihmisille tulee yllätyksenä käyttäjien agressiiviset tripit ja sekavuuden tilat.

        Tuleehan se impulsiivisuus yllätyksenä ainakin silloin jos salaa huumataan. Hiton julmaa.


      • eräs.TI

        Minulle syötettiin salaa amfetamiinia, ainakin kahtena päivänä (jälkeenpäin tunnistin, yli 12 osumaa tuli , kun vaikutusluetteloa luin. Amfetamiinin laskuhumalan aikana esiintyy aggressiivisuutta, vainoharhaa ym. On tavallinen temppu silloin syöttää jotakin bentsoa alentamaan kontrollia. Ei muuta kuin kunnon provokaatio sitten.
        Minulle annettiin neuvo mennä ostaman SELFCheck huumetesti. Bentso oli plussaa. Amfetamiini ei enää näkynyt.

        Missähän saisi tutkittua psyykkenlääkkeet veressä. Hiuksistakin niitä tutkitaan.


    • Aivot-ajattelua-varten

      Wilen-Jäppinen tiesi liikkaa venäläiste lasten salakuljetuksesta Imatran kautta USA:han pedofiilien seksileluiksi. Ja kun ehti kertoa tietonsa toimittajille, tapettiin kaikki kolme samaan kasaan, ettei iso kiho politiikassa joudu elinkautiseen.

      ....Eikö teillä idiooteilla tosiaankaan ole aivoja päässä?

      • tehkää.huume.lääke.testi

        Ei ole kuin jämät psyykken lääkityksen jäljiltä.


      • Aivot-ajattelua-varten
        tehkää.huume.lääke.testi kirjoitti:

        Ei ole kuin jämät psyykken lääkityksen jäljiltä.

        Tavallaan olet oikeassa. Joku haku toi sivun "The International Reporter" joka näytti vakuuttavalta, minkä pohjalta kommentit. Nyt jälkeen olen hokannut, että melko varmasti tuubaa suurin osa. Tuon viimeisen kysymykseni käännän itseeni ja pyydän anteeksi, että tein tietämättäni/ tyhmyyttäni sitä, mitä eniten täällä inhoan.


      • 646366

        niimerkki . " aivot -ajattelua-varten .. OMAA PÄÄN , JOSSA AIVOJEN SIJAAN ON MAATILAN LIETELANTASÄILIÖN SISUSTAA........... niin järjetön on viesti...tältä pennun retaleelta.


      • kemikalisoitu
        tehkää.huume.lääke.testi kirjoitti:

        Ei ole kuin jämät psyykken lääkityksen jäljiltä.

        Todennäköisesti omalla kohdallani huumetestissä paljastunut psyykelääkealtistus on nimenomaan ollut "jämät" koska kaikki aineet eivät näy usemman päivän kuluttua.


    • toivotontapaus

      Eiköhän tää tyyppi ollu ihan sellanen "pissis" ja pershäiriöinen häirikkö. Iltalehden jutun mukaan, sai häädön kämpästään. Huudatti musiikkia, piti nuotiota taloyhtiön pihalla, suihkutti ketsuppia naapurin postiluukusta sisään yms. Ei taida tollaseen löytyä ainakaan lääkitystä.. Tuskin sopivaa terapia muotoakaan.

      • joku.käytti.hyväksi

        Ei ole lääkitystä eikä terapiaa, kun ei kyse sairaudesta, vaan mielenosoituksellista avunpyynöistä. Auttakaa nyt perkele minua, en selviä tässä yhteiskunnassa.

        On vähän semmoista murkkutasolle jäänyttä viestintää.


    • alkulähteillä
      • joku.jo.kirjoitti.siitä

        joskos juonti vanhasta koulukiusaamisjutusta? kun hommasta on kuultu vain toisen osapuolen kertomus, jotka tavallisesti koittavat luonnollisestikin kääntää asiaa omaksi edukseen...


      • markku.lievonen
        joku.jo.kirjoitti.siitä kirjoitti:

        joskos juonti vanhasta koulukiusaamisjutusta? kun hommasta on kuultu vain toisen osapuolen kertomus, jotka tavallisesti koittavat luonnollisestikin kääntää asiaa omaksi edukseen...

        Mutta, eikö koulukiusaaminen olisi tullut esille asian käsittelyssä. Olisi ollut motiivi puukotukseen. Mistään en ole lukenut tätä. Jos tuo olisi totta,niin ymmärtäisi kokonaisuutta.

        Mutta,- jos kusaamista ei todellisesti ole tapahtunut, niin ihmettelen miksi häntä ei ohjattu jo silloin tarkempiin tutkimuksiin. Kyllä ihminen on mieletään erittäin sairas, jos käyttäytyy noin mitä hän on käyttäytynyt. Siis mielikuvat toteutettu tekoina.
        Normaallistihan ihminen ajattelee vihastuksissaan väkivaltaisesti,- mutta normaali ihmisellä on piiiiiiiitkä matka siihen, jolloin hän alkaa toimia / toteuttaa väkivaltaisia mielikuviaan.
        Niin, eikä ihminen yks kaks naksahda,- vaan mielikuvien kypsyminen toteuttamiskelpoiseksi on kasvu prosessi. Sama pätee väkivaltaisuudesta kasvaminen pois,- joka vaatii ehdottomasti itseltä kumuavaa motiivia. Juuri tuo oman motiivin puuttuminen on hankalinta muutoksen toteuttamisessa.


    • teuvoTerabeutti

      oikea terepia ,mutta väärä potilas.

    • onsevaannii

      että kun ihmiseen lääkärit tumppaavat jo alaikäisenä neuroleptejä, ssri:tä ja bentsoja, silloin ei voi kehittyä tasapainoista aikuista. Vaikka kuinka terapioissa kävisi, ne eivät poista lääkkeiden vaikutusta kehosta. Vaikka kuinka yrittäisi elää ns. normaalia elämää, lääkkeiden vaikutus estää sen, koska mm. asioiden hahmottaminen ja arviointikyky, oppiminen häiriintyy. Lääkkeiden tuoma fyysinen rasitus ja ahdistus katkaisee ennen pitkää kamelin selän.

      Jokaisen lääkeriippuvaisen ihmisen takana on aina lääkäri, koska kukaan ei saa lääkettä apteekista ilman reseptiä. Silloin ei saa koskaan syyttää sitä ihmistä, vaikka tappaisi toisen koska lääkkeet laittavat tekemään hulluja tekoja.

    • Turha_selitellä

      Tekijä on syyllinen.

      • OnHyväOlla

        "Tekijä on syyllinen."

        kertoi henkilö joka ei ymmärrä elämästä mitään.


    • Anonyymi

      Suomessa tapahtuu jotain sairasta... rikollisia oikeasti silitellään päähän ja heille oikein tuodaan eteen muita potilaita tai sairaiksi huumattuja, jopa lapsia. Tämä on tosi kuvio jostain helvetin suomikusipäiden kultista, jossa myös th on osallisena.

      • Anonyymi

        Ei terapia lopulta ole edes mikään hoito kaikille ihmisille.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5600
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3557
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1682
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1670
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      83
      1126
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      27
      1107
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      829
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      818
    Aihe