Pahimmat suomijuntit ulkomailla

tuntsanen

Oltiin muutama vuosi sitten Turkissa (kyllä vain, mentiin kun saatiin niin halpa äkkilähtö) ja oli paluumatkan aika. Meidän bussi oli hieman etuajassa kentällä, joten ei päästy heti lähtöselvitykseen. Jonoteltiin siinä sitten ja yhtäkkiä meidän takaa tulee sellanen punakka, lihava, noin viiskymppinen suomalainen mies jonon eteen ja alkaa huutamaan virkailijalle SUOMEKSI että ''mikä mättää mikä mättää, miksei saada palvelua''. Tämä virkailija sitten selitti tälle miehelle, että lähtöselvitystä ei voida ihan vielä aloittaa kun ollaan etuajassa ja niiltä tiskeiltä oli justiisa lähtöselvitetty --> meidän laukut ois muuten ohjautunut Venäjän tms. koneeseen. Tää mies ei sitten ymmärtänyt yhtään mitään ja alkoi meille muille suomalaisille sitten paasaamaan kuinka meillä Suomessa homma toimis ja hä ei tämmöstä laiskottelua ymmärrä. Myötähäpeän määrä oli suuri ja siinä kun tuli meidän vuoro lähtöselvityksessä, pyysin anteeksi kyseiseltä virkailijalta tätä miestä ja kerroin että ei me kaikki suomalaiset niin tyhmiä olla:D
Samalla reissulla kun kävimme sellaisella veneretkellä, josta sai hakea laivan baarista rajattomasti juotavaa, niin muutaman kerran oli semmonen 40 v pariskunta samaan aikaan tiskillä. He yrittivät tilata olutta ja valkoviiniä turkkilaiselta tarjoilijalta, ja oikein hitaasti yrittivät että VAAAALKOVIIINI VAL-KO-VII-NI OOOOLUUUUT OO ÄL UU TEE!!! Ymmärrän kyllä etteivät kaikki puhu hyvin englantia, mutta en voinut kuin ihmetellä tuommoista tyhmyyttä. Jos sitä kieltä ei osaa, niin voisihan ne muutamat sanat opetella englanniksi tai kirjottaa vaikka muistilapulle josta voisi sitten tarkistaa, mutta ei, puhutaan suomea turkkilaisille ja ihmettellään että mikseivät ne tajua.
Nyt teidän kokemuksenne kehiin!

4

448

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Saessessessrw

      Takavuosina, kun tavis venäläisturistinaisilla oli väärennettyjä dollareita matkakassana ja eivät tietenkään saaneet niitä rahanvaihtopisteissä vaihdetuiksi, yrittivät he vaihtaa niitä elintarvikemyymälöissä ja kaduilla paikallisten ihmisten kanssa. Kontakti alkoi aina " heelp mii" ja sitten polottivat venäjää.

    • Raha_puhuu

      Oltiin muutama vuosi sitten Turkissa vähän tavallista kalliimmalla ja paremmalla lomalla, kun tuli sitten paluumatkan aika. Lentokentän lähtöselvitykseen tuli sitten lauma näitä halpismatkalaisia bussinrämällään. Luulivat olevansa etuajassa, vaikka todellisuudessa olivat kaksi tuntia myöhässä Tampereen koneestaan ja joutuivat lopulta odottamaan kuulemma vasta viikon päästä lentänyttä seuraavaa Mansesterin halpiskonetta. Jonottaahan meidän ei itse tarvinnut, koska matkustimme Helsinkiin business-luokassa, mutta siinä karjaosaston jonossa kävi melkoinen härdelli, kun nämä manselaiset yrittivät tunkea väärään koneeseen. Siinä sitten esimerkiksi sellainen punakka, lihava, noin viiskymppinen suomalainen mies änkee manselaisten jonon keulille ja alkaa huutamaan virkailijalle SUOMEKSI että ''mikä mättää mikä mättää, miksei saada palvelua''. Tämä virkailija sitten selitti tälle miehelle, että Mansen kone meni jo ja että te ette todellakaan Helsingin koneeseen pääse --> koko ryhmän laukut lupasi kyllä lehettää Venäjän perimmäiseen kolkkaan siten, että ne pudotettaisiin alueen ylilentävästä koneesta. Tämä mies ei sitten ymmärtänyt yhtään mitään ja alkoi sitten muille mustanmakkaran purijoille paasaamaan kuinka heillä Nääs Villessä homma toimisi ja hän ei tämmöstä laiskottelua ymmärrä. Myötähäpeän määrä oli tietysti suuri meilläkin, vaikka ei todellakaan köyhiä hämäläisiä ollakaan. Siinä tuli sitten edellisen jurrisen maailmanmatkaajan vielä kännisempi akka siihen tiskille nillittämään ja vaatimaan kyseiseltä virkailijalta kossupaukkua äijälleen sekä itselleen samanlaista, mutta tuplana. Todisti siinä sitten samalla, että kaikki Tammmpereelta tulijat on täysiä idioottijuoppoja.

      Samalla Turkin reissulla kun kävimme sellaisella veneretkellä, jossa meidän varakkaiden enemmän maksaneiden oli mahdollisuus kaiken muun extran ja hyvän lisäksi hakea laivan baarista rajattomasti juotavaa, niin muutaman kerran oli semmonen nukkavieru pahalle haiseva 40 v. pariskunta, vissiin samaa edellä mainittua Tampesterin sakkia, samaan aikaan tiskillä. He yrittivät tilata olutta ja valkoviiniä turkkilaiselta tarjoilijalta vaikkeivat olleet maksaneet reissusta muuta, kuin alakansipaikan, ja oikein hitaasti yrittivät että VAAAALKOVIIINI VAL-KO-VII-NI OOOOLUUUUT OO ÄL UU TEE!!! Ymmärrän kyllä etteivät kaikki puhu hyvin englantia, mutta en voinut kuin ihmetellä tuommoista tyhmyyttä. Jos sitä kieltä ei osaa, niin voisihan ne muutamat sanat opetella englanniksi tai kirjottaa vaikka muistilapulle josta voisi sitten tarkistaa, mutta ei, puhutaan tampereen murretta turkkilaisille ja ihmettellään että mikseivät ne tajua.

      Aloittaja taisi olla joku matkanjohtaja tuolla surkuhupaisalla tamperelaisten köyhälistömatkalla. Onneksi me varakkaat voimme matkustaa laadukkaammin.

    • Tosimatkaaja

      Mahtaa aloittaja olla melkoinen juntti.

    • tuntsanen

      Tekeekö se minusta muka juntin jos on vyölaukku ja käyn laulamassa suomalaisia kappaleita karaokessa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      153
      2885
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      281
      2566
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      42
      1599
    4. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      38
      1510
    5. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      121
      1232
    6. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      108
      1163
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      15
      1095
    8. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1053
    9. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      37
      1019
    10. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      61
      1003
    Aihe