Kertokaa nyt hyvät ihmiset, mitä ihmettä se nyhtökaura oikein on? Nyhtökaurafirma on kuulemma paras innovaatio sitten Nokian. Miksi nimi on niin hankala? Lesken
Mikä ihmeen nyhtökaura
25
594
Vastaukset
Raatteen-tieltä se totuus paljastuu.
H.Hunks on oikeassa. Karhu ymmärsi asian, kun Karjalassa kävi nyhtämässä suuhunsa keskenkasvuista "maidolla" olevaa kauraa. Raatteen tiellä karhun edustajat nyhtivät loppupeleissä turvetta naamaansa.
- henrjii
vähä kuin rahka, liikaa nautittuna epäterveelistä. Kaurapuuro ajaa saman asian, ja kaurasta tehtyä kerman vastiketta on ollut jo iät ajat
- henrjii
Kauralima
1 l vettä
1 dl kaurasuurimoita
0.5 tl suolaa
valmistuohje
Laita suurimat ja kylmä vesi kattilaan.
Keitä seosta noin 20-30 min.
Kaada liemi siivilän läpi. Mausta sopivalla suolamäärällä.- 1lesken
Selkis. Elikkä jyvät erotetaan akanoista. Oliko se ennenmuinoin jotain tappurihommaa. Lopuista aineista puintihommissa tehtiin kauralientä, jota annettiin hevosille. Tämä ei ehkä mennyt ihan putkeen, mutta jotain tällaista yksi lotta minulle kertoi. Nytkö siitä hommasta on tehty trendikästä nyhtökauraa? Lesken
- reppuriika
Löytyy tietoa googlaamalla. Nyhtökaura on kaurasta ja härkäpavusta tehty terveellinen proteiinipitoinen tuote. En ole maistellut mutta ihan varmasti terveellinen ja ekologinen juttu ja kyllä kai siitä voisi tulla vaikka hittituote. No se hyvä noissa linnanjuhlissa, että paasasivat tästä ja sai näin tulla esille ja kansan tietoisuuteen.
- duckduckgo
Ei kannata paljon googlailla. Se google seuraa muuten hautaan saakka. On se sen verran sitkeä urkkija.
kopioitu Wikipediasta:
"Nyhtökaura on suomalaisen Gold&Green Foodsin valmistama kasvipohjainen proteiinituote, joka on tehty kaurasta ja palkokasveista (härkäpavusta ja keltaherneestä)."
Tässä linkki: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Nyhtökaura
Keksijät ovat saaneet paljon huomiota, ja itsenäisyyspäivänä heitä esiteltiin linnavierailun aikana useampaan kertaan eri kanavilla.Kauraa, ihan tavallista kauraa,hernettä ja härkäpapua. Samat aineet kun hämäläisessä talkkunassa. Talkkuna on terveellistä, se oli piimän sekä marjojen kanssa hyvää kesäruokaa, lapsena sitä syötiin usein kesällä kun marjat oli tuoreita. Ilmankos me oltiin niin terveitä ja reippaita lapsia.
Vain ulkonäkö on nyhtökaurassa erilainen. Muuta en suostu ajattelemaan tästä "uutuudesta"😊- HärkäpapuVaiNyhtök
Toimiikohan tämä:
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Nyhtökaura - LainailtuaTekstiä
Nyhtökaura on suomalaisen Gold&Green Foodsin valmistama kasvipohjainen proteiinituote, joka on tehty kaurasta ja palkokasveista (härkäpavusta ja keltaherneestä).
Nyhtökauraa myydään sekä maustamattomana että valmiiksi maustettuina versioina.
Tuotteesta riippuen nyhtökaurassa on sadassa grammassa 9,6–9,9 grammaa hiilihydraatteja, 3,8–4,7 grammaa rasvaa ja 27–31,4 grammaa proteiinia. Nyhtökauran hiilihydraatit koostuvat pitkälti tuotteen kauraleseistä.
Nyhtökaura on kypsää ja sitä voi lisätä ruokiin sellaisenaan. Se säilyy jääkaapissa kahdesta kolmeen kuukautta. Ruoaksi valmistamiseen riittää tuotteen lämmittäminen lyhyesti pannulla tai lisääminen kastikkeeseen ruoanlaiton loppuvaiheessa. Raaka-aineet eivät itsessään sisällä gluteenia, mutta ne ovat prosessoitu myllyissä, joissa on mahdollisesti käsitelty vehnää, ruista tai ohraa.[1] Nyhtökauralla saattaa olla enemmän terveyshyötyjä verrattuna soija- ja muista pavuista valmistettuihin ruokiin.
Toukokuussa 2016 nyhtökauran kilohinta oli noin 18 euroa.
Maija Itkonen sai idean kauran hyödyntämiseksi kasvipohjaisen proteiinin tuottamisessa syksyllä 2014. Itkonen ehdotti ideaa ystävälleen, elintarviketieteilijä Reetta Kivelälle, jolla oli kokemusta kauran beetaglukaanin tutkimuksesta ja prosessoinnista.
Aluksi Kivelä piti ideaa kemiallisesti toteuttamiskelvottomana. Hänen ratkaisunsa oli käsitellä kauraa kuumentamalla ja hiertämällä, jolloin syntyvä syymäinen rakenne säilyttää korkean proteiinimäärän ja kuiturakenteen. Itkonen ja Kivelä perustivat nyhtökauraa valmistavan yrityksen, Gold&Green Foodsin, vuonna 2015.
Yrityksen laboratorio sijaitsee Helsingin Lauttasaaressa. Gold&Green Foods sai yksityissijoittajilta hieman yli miljoona euroa rahoitusta vuoden 2016 alussa, ja myös Tekes on rahoittanut yritystä.
31. elokuuta 2016 Paulig-konserni osti Gold&Green Foodsin osake-enemmistön tarkoituksena ”nopeuttaa nyhtökauran tuotantokapasiteetin kasvattamista ja aloittaa tuotteen kaupallistaminen kansainvälisille markkinoille”.
Nyhtökauran on tarkoitus tulla laajemmin markkinoille syksyllä 2016. Ensimmäinen nyhtökauratehdas aloitti tuotannon toukokuussa 2016, ja sen tuotantokapasiteetti pystyy toistaiseksi vastaamaan vain pieneen osaan kysynnästä. Nyhtökauraa ei ole esimerkiksi riittänyt kaikkiin sitä tilanneisiin kauppohin.[9] Yrityksen kehittämän kasviproteiinin pohjalta on suunnitteilla myös erilaisia patukoita ja halloumia muistuttava tuote.
Helsingin Sanomien arvion mukaan tuote muistuttaa rakenteeltaan ”ylikypsää lihaa tai tonnikalaa”. Nyhtökauran maussa kerrotaan kauran olevan tunnistettavasti esillä, sen makua on myös kuvattu muistuttavan miedon kanan makua.
Tuote on saanut huomattavasti ennakkojulkisuutta, ja sen testierät on myyty kaupoista nopeasti loppuun.
Joulukuussa 2015 Kivelä valittiin yleisöäänestyksessä Vuoden nuori tutkijayrittäjä -palkinnon saajaksi. - kylmätotuus
Nyhtökaura on tuote, jolla nyhdetään trendiruokien perässä juoksevilta ihmisiltä rahat pois.
- ent.siivoojaparka
Nyhtökaura on suomalaisille samanlainen ilmiö kuin tämä Saara Aalto.
Jotain sellaista ylimainostettua, mistä on tykättävä ja minkä perässä juostava vaikka ei siitä tykkäisikään.
Jotain sellaista, minkä odotetaan valloittavan maailman ja tekevän Suomen kuuluisaksi maailmalla.
"""Joulukuussa 2015 Kivelä valittiin yleisöäänestyksessä Vuoden nuori tutkijayrittäjä -palkinnon saajaksi."""
"""Aalto valittiin vuoden 2016 QX Gay Gaalassa Vuoden homoksi."""Minä en juokse kummankaan perässä.
Nyhtökauraa en ole maistelllut ja tuskin maistelenkaan, se kun saattaa olla kosketellut gluteenia.
- Syönvainlaatua
Varmaan terveellistä, koska oli senverran pahaa. Maistui vähän
leivänkuorilta. Ei korvaa tavallista (jauhe)lihaa, vaikka niin mainostetaankin. Tosin, nykyinen jauhelihakin on p.skaa, ellei ole
suoraan luomutilalta haettua. - talvi.va
Nyhtökaura on sitä, jonka paikalla kaupan hyllyllä on lappu: "Tuotetta ei ole saatavilla".
Kiinnostuin siitä, mutta luovutin, kun en saanut.
Pitäkööt nyhtönsä.- mimmimum-..mi
Ei ole vielä tullut vastaan nyhtökaura minullekaan... sitä Härkistä kerran kokeilin....ei maistunut hongalta eikä haavalta....tai ehkä juuri niiltä....mausteita olisi pitänyt laittaa aika paljon....mutta proteinin lähteenä hyvä...
Kotipitsakin on alkanut käyttää tuotteissaan....
- Heikunkeikku
Mitähän siitä vois tehdä? Minulla kun tuo nuorin poika puputtaa vain kasviksia ja sen semmosia, niin on pikkusen ongelmia, että mitä ruokaa joulupöytään tällään.
Olisi kiva keksiä jotakin erilaisempaa ja tuo nyhtökaura voisi passata erikoista ruokaa näyttelemään. Kun vaan tietäis jonkun herkullisen reseptin. Antaas tulla, jos jollakin on resepti tiedossa.
Poika on noin viikon täällä tai vähän yli ja siinä ajassa ehtii tehdä monenmoista murkinaa. - reppuriika
No on siinä kasvissyöjille ja eläinaktivisteille täydennystuote. Sitä laadukasta proteiinia kun jostain saatava ja siinä on lisävaihtoehto.
Ihan hyvä juttu saattaa olla tuottaa edullisesti ja ekologisesti ravintoa. - Eufrastiina
Eiköhän herkullisempaa ole syödä kaura puurona maidon kanssa ja herneet palosta tai purkista. Ja halvempaa. Maapähkinöissä on paljon proteiinia. No, saakoot kasvissyöjät vaihtelunsa ikävään elämäänsä. Ovat valkonaamaisia, taitaa olla kaikilla raudanpuute?
- reppuriika
Olen nyt maistanut nyhtökauraa. Aika mautonta ja sitkasta on. En oikein paneutunut sitä laittamaan. Mikrossa sitkistyy ja on kuin purukumia. Parhaiten menee jossain pata- tai laatikkoruuassa jauhelihan seassa.
Suosittelen paino-ongelmaisille. Syö vain nälkäänsä eikä tule ylivoimaista halua mättää ja ahmia. - kanukkiantaatietoa
se nyhtokaura lienee sita jota iivana nyhtankolja jo kauan sitten kasvatteli siella nyhtankoljalla pain..
- kanukkikeittaapuuron
ja vielakin jatkan..ei oo kunnon kaurapuuron voittanutta,,,teen sen joka aamu..ja lasten lapsillekkin olen sen syomisen opettanut,,niin etta aamulla pyytaavat vaarin puuronkeittoon
- Kaurapuuroa
Taitaa nyhtön taru olla lopussa. Hetken trendi.
- pitäiskö.maistaa.muka
Kaikista enitn ihmettelin nimeä NYHTÖ. Nyt sekin selvisi: rahat nyhdetään tolloilta pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 373401
- 971684
- 1361595
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa451470- 911290
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo291192- 571095
MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil2451042Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa270991Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall125990