Jämsän tai Jämsänkosken nelosille

Tuleekohan paljon keräykseen, kun nelosten isä oli niin ylimielinen, me ei almuja pyydetä. Olisin muuten laittanut vähäisistä varoista, mutta tämä asenne isältä. Nämä neloset ovat syyttömiä, he ei voi valita vanhempiaan, kaikkea hyvää heille.
222145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Samaa mieltä olen...

Äänestä

Eihän siinä sitten mitään ongelmaa ole rahan tai muun toimeentulon suhteen. Isä hoitaa muksuja apuna ja rahoitaa huushollia. Kaikki ok.
Ei tarvita kaupungin apuja.
P.S. Ei muuten kaupungilta pyydä erityisapuja myöskään lestadiolaisperheet, joilla on samankokoisia tai jopa isompia lapsimääriä. Itse huolehtivat läheistensä avulla, tai ihan itse lastensa hoidosta ja hyvinvoinnista.
Miksi pitäisi kaupungin, siis meidän veronmaksajien kustantaa elantoa kuulemma omalla valinnalla hankitulle kakaralaumalle, jos ei omat rahkeet piisaa?
Järkevät ihmiset harkitsevat lapsilukuaan, kun se hyvä ehkäisykin on olemassa.

Äänestä
  • Kyllä+näiden+lestaadiolaisten+vanhempien+veroprosentti+on+aika+usein+0%.++Joten+näin+me+veroa+maksavat+(34.5%+ja+2+lasta)+osallistumme+näihinkin+talkoisiin.

    Äänestä

Kai se vaipanvaiholta kerkee kohta vastaamaaan..

Äänestä

Lehdessä ensiksi luki, että yh-äiti? Kolahti syvästi lasten puolesta, mutta sitten ilmestyi kuvioihin mukaan ylimielinen näiden nelosten isä ja kahden muun lapsen. ME PÄRJÄTÄÄN OMILLAMME meinasi isä, voi hyvää huomenta, päivää, iltaa ja yötä!

Äänestä
  • Jos kerta pärjäävät, niin miksi mahdoton poru täällä? Unohtakaa keräykset ja säälintunteet.

    Äänestä

  • Kyllähän tällä isällä ja äidillä on ennestään jo kaksi lasta ennen näitä nelosia sekä tällä isällä kolme muuta kahdesta muusta "liitosta".

    Äänestä

Ei pärjää omillaan , kaikki tulee erilaisina avustuksina yhteiskunnan rattaista .

Äänestä

Antaa ihmisten auttaa jos haluavat, teidän ei tarvitse! ja kun mistään avuista ei ole kieltäytynyt niin älkää jauhako ku mistään mitään tiiä!
antakaa nyt olla ja lopettakaa asioiden vatvominen täällä paskanjauhannan palstoilla kun ei se johda mihkänmihkään! Purkakaa paha olonne johonkin muuhun, hankkikaa vaikka päiväkirja.

Äänestä

On niitä kiirellisempiäkin autettavia, jotka eis yrittää elää omillaan.

Äänestä
  • Apuahan on pyydetty kotiin ei rahaa, tavaraa ttai muutakaan VAIN KOTIAPUA!

    Äänestä

Niinku tossa joku aiemmin jo mainitsi ANTAKAA NYT PERKELE JO OLLA! varmaan tällein perjantai-illan pikku hiprakoissa käydään vaan taas vittuilemassa kun ei muuten sanaa suustaan saa, ei edes päin naamaa.
ja ilmeisesti täällä ihmiset on niin tyhmiä että ne ei edes tiedä että esim. perheet joissa on isä, äiti ja kaksi lasta saa MYÖS kotiapua jos tuntevat sen tarpeelliseksi. Mutta kun on vaan pakko aukoa turpaansa tälle perheelle kun taitaa jotain henkilökohtaista ongelmaa olla henkilö/henkilöitä kohtaan. Helvetti miten säälittävää! Toivottavasti te ihmiset joskus osaatte ottaa asioista selvää enne ku alatte sitä turpaanne aukomaan yhtään!

Äänestä
  • Mene kysymään siltä sen asiat

    Äänestä

  • Mistä nyt kahjoja tuomitaan!

    Äänestä

Mitä lahjoja neloset sai ?

Äänestä
  • Saivat olla muutaman päivän rauhassa palstojen paskanjauhajilta. Siinähän sitä jo lahjaa kerrakseen.

    Äänestä

  • Saihan se perhe K-market Viljalta jouluruuat, kait siitä jotain pienillekin jossain muodossa tuli

    Äänestä

  • huomasinnetistä kirjoitti:

    Saihan se perhe K-market Viljalta jouluruuat, kait siitä jotain pienillekin jossain muodossa tuli

    joko ne on sisäsiistejä ?

    Äänestä

Kyllä täällä jämsässä on ihme kateellista porukkaa.Ei sitä vain joka muija pysfy nelosia tekeen olisitte ylpeitä et meidän kylään on nää harvinaisuudet ihanat pienokaiset saatu.Ei niitä kyl äiti varmastikaan jaksa yksin hoitaa et apu on varmaan tarpeen.Äitikin voi loppuun palaa.Siis tuollaiset vihapuheet unohtakaa ja käyttäytykää puheissanne siivosti Tiia on hoitanu lapsensa aina hyvin ja varmaan nytkin sen tekee.Ei yhdestä joulukinkusta kannata kateellinen olla..Lapsissa on iso työ.

Äänestä
  • Juu ja kuka saa on eri asia!

    Äänestä

Jos joku haluaa laskea, niin voi kattella kelan sivuilta paljonko tulee lapsilisiä 9 lapsesta, kodinhoitotukea, ja kaikenlaisia muita tukia. En tiedä mitä he saavat, mutta onhan niitä asumistukia ja toimeentulotukia... Itsehän jokainen lapsensa hankkii ja on mielestäni velvollinen hoitamaan ja kustantamaan. Ei kai yhteiskunnan pidä elättää ja kustantaa kaikki samaa heille jotka ei tee mitään kun taas toinen elättää itsensä työnteolla. Pitäähän siitä työnteosta olla jotain etua ja hyötyä. Voisihan kaikki sitten jäädä kotiin ja odottaa että yhteiskunta se maksaa meille kaiken ja vaatia aina lisää.

Äänestä
  • Olen tismalleen täysin samaa mieltä. Kyllä lapsia saa hommailla niin paljon ku perusta kestää mutta täytyy kestää sen lompakonkin. Vauvathan nyt ei maksa itsessään juuri mitään, verraten sitten aikaan kun lapsi kasvaa ja tarvitsee - menoerä * 4 muut sisarukset.

    Siltikin vaikka keskustelussa on mukana se nurjakin puoli (kuten Jämsän palstoilla on aina) niin silti onhan se aivan huippua saada 4 vauvelia kerralla. :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


7465768 kirjoitti:

Tuleekohan paljon keräykseen, kun nelosten isä oli niin ylimielinen, me ei almuja pyydetä. Olisin muuten laittanut vähäisistä varoista, mutta tämä asenne isältä. Nämä neloset ovat syyttömiä, he ei voi valita vanhempiaan, kaikkea hyvää heille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu